Koko viime viikon vietin käpertyneenä itseeni omaa napaa tuijotellen (ja vähän miehenkin), mutta kieltämättä se oli ihan kivaa. Totesin, että mieli jotenkin kaipasi rauhoittumista inseminaation jälkeen. Nyt jos menisin inssiin uudestaan, ottaisin siihen yhteyteen lomapäivän tai pari, koska töissä keskittymisestä ei oikein tahtonut tulla mitään.
Tuo rauhallinen viikko on nyt kuitenkin takanapäin ja tästä alkoi uusi elämä! On tullut herkuteltua vähän liiankin hartaasti, enkä ole urheillut puoleentoista viikkoon yhtään. Eilen sain tästä laiskottelusta tarpeekseni ja alkoi tulla suorastaan ikävä terveellistä elämää ja liikkumista, niinpä maanantai alkoikin salikäynnillä. Ihanaa :)
Valitettavasti ruokavaliosta en voi sanoa samaa, mutta jostainhan ihmisen on aloitettava...;)
Tärkeintä on kuitenkin taas se oivallus, että jos aion olla hyvässä fyysisessä kunnossa koko raskausajan, nyt on jaksettava liikkua koko ajan aktiivisesti. En voi aloittaa kauheata kuntorääkkiä sinä päivänä kun saan kuulla olevani raskaana. Lisäksi olen kuullut, että raskaana voi ihan hyvin jatkaa sellaisia urheiluharrastuksia joita on koko ajan harjoittanut, mutta uuden aloittamisen kanssa kannattaa olla varovainen.
Ihan erityisesti mielessäni on ollut rakas sivuharrastukseni juoksu, joka on kovien pakkasten takia ollut viime kuukaudet pannassa. Jos nyt saan käytyä muutaman lenkin niin uskon sillä palauttavani suhteellisen nopeasti sen juoksukunnon, joka minulla oli vielä viime syksynä. Näillä eväillä uskon pystyväni hölkyttelemään hyvinkin ensimmäiset raskauskuukaudet (jos en siis yökkäile 24/7) ja sitten kun se alkaa tuntua epämiellyttävältä, vaihtamaan vaikka reippaisiin kävelylenkkeihin.
Suuri ihanteeni on eräs kuntosalilla tapaamani nelikymppinen rouva, joka sai vastikään vauvan ja kertoi juosseensa melkein loppuun saakka. Huhhuh! Ei voi kuin nostaa hattua :) Tämä nainen oli tosi kovassa kunnossa, ja mikä upeinta, hän ei jättänyt liikkumista siihen synnytykseen vaan näin häntä muutaman kerran salilla vauvan kantokoppa mukana. Toivon, että jonain päivänä kun minullakin on lapsi, jaksan silloinkin urheilla ja pitää itseni kunnossa.
Noh, huomisesta se lenkkeilyn mieliinpalauttelu alkaa, katsotaan sitten miten minulle oikein kävi :)
Onko täällä muita (raskaus)kunnon hankkijoita?
