Ennätyspitkien piinapäivien surkea loppu

Kuten otsikostakin voi jo päätellä, niin siinä sitten kävi. Uskomatonta, mutta totta.

Muutamia päiviä PAS:in jälkeen tunsin monena peräkkäisenä päivänä erikoisia masunippailuja, ja olin jo varma siitä että ne ovat kiinnittymiskipuja. Jotenkin oli myös sellainen olo, että nyt tärppää...

Klinikalta ohjeistettiin, että raskaustestin saisi tehdä 18.8, mutta en millään malttanut odottaa vaan menin testaamaan ensimmäistä kertaa jo viikko sitten lauantaina. Heräsin yöllä kolmelta aivan mahdottomaan pissahätään jonka johdosta oli pakko nousta ylös ja koska olin muutenkin malttamattomana odotellut aamua, päätin tehdä testin samantien. Todella nopeasti tikkuun alkoi piirtyä vahva negatiivinen tulos, ja katsoin sitä unisin silmin mutta täysin typertyneenä. Uutinen vaati veronsa kadonneiden yöunien merkeissä, makasin siis hereillä kiroillen tätä epäonnea.

Aamulla soitin huonot uutiset eräälle ystävälle. Hän sai taas toiveikkaan olotilan palaamaan lohduttamalla, että testasin aivan liian aikaisin. Todennäköisesti vielä useampi päivä pitäisi odotella, jotta testitulokseen voisi luottaa sillä hormonin nouseminen saattaa kestää.

Tästä alkoi kuitenkin varsinainen piinaviikko, sillä joka toinen tunti ajattelin, että olen raskaana ja joka toinen tunti vaivuin synkkyyteen ja epätoivoon, uskoen siihen alkuperäiseen testitulokseen. Valitettavasti tätä jälkimmäistä olettamaa vahvisti se, että maanantaista alkaen joka iltapäivä vessakäynnin yhteydessä paperiin alkoi ilmestyä häivähdys jotain vaaleanpunaista. Paikka paikoin olotila oli todella ahdistava, töissä pystyin jollain tavalla olemaan mutta työteho oli varmasti surkea sillä kaikenlainen keskittyminen oli tipotiessään. Työpäivän jälkeen kiirehdin takaisin kotiin meidän pikku ilopillerin luo, jopa yksinäiset automatkat olivat välillä tuskien takana mutta kotona aina helpotti.

Soitin klinikalle alkuviikosta ja kerroin huoleni, sieltä neuvottiin tekemään testi jo perjantaina 16. päivä ja soittamaan heti heille tulokset jotta tiedettäisiin mitä jälkihoitolääkkeen eli Lugesteronin kanssa tehtäisiin viikonlopun ajaksi. Tätä lääkettähän määrättiin nyt minulle extra vahva annostus, koska edellisessä PAS:ssa kuukautiset alkoivat normaalikierron mukaisesti kun sen sijaan niiden olisi pitänyt siirtyä viikolla eteenpäin. Mielessäni tuumasin, että tämä oli aivan vihoviimeinen ratkaisu, sillä selvästi sieltä kuukautiset yrittelivät tulla läpi koko ajan, mutta Lugesteron esti. Siinä sivussa minä sain kärsiä ennätyspitkistä piinapäivistä aivan turhaan, mikä oli todella sieltä syvältä jostain...

Keskiviikko totesin, että tämä kidutus saa luvan loppua. Työpäivän jälkeen tein Clearbluen digitaalisen raskaustestin ja taas kerran negatiivisen testituloksen ilmestyttyä näytölle peli oli selvä. Perjantaina alkoivat vihdoin myös kuukautiset.

Olo on tyhjä, pettynyt, epäuskoinen, lähes toivoton, surullinen ja hyvin hyvin väsynyt. Ihan kuin olisin juossut maratonin ja haluan vain käydä nukkumaan. Kertaakaan kaikkien näiden meidän lapsettomuushoitojen aikana en ole käynyt vielä näin syvällä, ja ensimmäistä kertaa myöskin ymmärrän niitä ihmisiä, jotka jossain vaiheessa hoitorumbaa haluavat pitää taukoa koska voimat eivät enää riitä. En silti aio tehdä sitä vielä, käymme 18 päivän kuluttua tekemässä viimeisen PAS:n ja tarvittaessa aloitamme myös uuden hoitokierroksen, mutta odotan tätä kaikkea kauhulla. Miten kykenen, miten selviän.

Vasta jälkikäteen tajuan, miten uskomaton munkki meillä kävi Sintistä. Heti tuoresiirrosta raskaaksi! Soitin torstaina huonot uutiset klinikalle ja esitin varmaan saman kysymyksen, minkä hoitaja oli kuullut miljoona kertaa aiemminkin. Miksi viimeksi, muttei nyt? Nyt meille on tehty jo 2 siirtoa eikä vieläkään raskautta. Hoitaja lohdutti, että hän luokittelisi tämän vain huonoksi tuuriksi....

Toivotaan, että se huono tuuri vihdoin väistyy sillä minun mielestäni se on tämän vuoden aikana vieraillut meillä vähän liian monta kertaa.