RV 12+4: Niskapoimu-ultran kuulumiset + jatkopohdintoja

Kävimme torstaina niskapoimu-ultrassa ja vaikka kauhu meinasi saada minusta yliotteen juuri ennen ultralaitteen asettumista vatsalleni, löytyi sieltä suureksi helpotuksekseni varsin eloisa ja hyvävointinen pikku möttönen :) Aluksi tyyppi veteli tyytyväisenä sikeitä, mutta heräsi hyvin pian, sillä ilmeisesti toimitus hieman häiritsi hänen unosiaan. Kaikki tärkeät jutut saatiin mitattua heti alussa ja pikkuisen pää-perämitta oli 6,1 cm ja jalkoineen n. 8-9 cm. Siinä vaiheessa kun tuli kaikista oleellisimman mittauksen paikka eli niskaturvoke, mokoma päätti heittää vähän haastetta peliin ja rupesi pötköttelemään pääsääntöisesti selkä ultralaitteeseen päin. Näin ollen ultraaja joutui hakemaan sitä todella pitkään, mutta emme olleet huolissamme sillä osittaisten mittaustulosten perusteella se näytti kuulemma aivan normaalilta ja onneksi lopullinen tulos sitten varmisti asian, kun mitta vihdoin saatiin otettua.

Ylimääräinen odottelu ei ainakaan haitannut minua, sillä ehdimme jutella kaikenlaisista asioista ultraajan kanssa kunnon mittoja odotellessa, ja hän neuvoi ihan samaa kuin moni teistä edellisessä postauksessa: kotidopplerin kanssa sykkeen löytäminen näin varhaisilla viikoilla on aika haastavaa sillä kotilaitteet ovat heikkoja ja edellyttävät, että laite on kohtisuoraan sikiön päällä. Näin ollen sitä kannattaa etsiä mahdollisimman laajalta alueelta ja eritoten sieltä vesirajan tuntumasta, minne en siinä vaiheessa ollut vielä ymmärtänyt mennä. Sykettä en siltikään ole vielä onnistunut löytämään, mutta kukaties tänä iltana meitä onnistaa!

NP-ultrassa siis kaikki näytti oikein hyvältä. Yksi asia minua kuitenkin jäi hieman askarruttamaan, nimittäin pikkuinen on tällä hetkellä +4 päivää kehityksestä edellä (mutta laskettua aikaa ei korjata, mm. siksi että hedelmöityksen ajankohta tiedetään tarkkaan) ja rupesin heti miettimään, että minkälainen jättiläisvauva sieltä on taas tulossa...Muistan vielä sen urakan kohtuullisen tuoreena mielessä, kun punnersin Sinttiä tuntikaupalla ulos ja kuinka kauan sen "lopputuloksen" tikkaaminen kesti, puhumattakaan itse fyysisestä paranemisesta. En tiedä onko vielä tässä vaiheessa liian aikaista ryhtyä neuvolassa puhumaan sektion mahdollisuudesta, mutta toisaalta olisi mukava jos se saataisiin kirjattua mahdollisimman varhain tietoihini ylös, että tällaista olen pohtinut koko raskauden ajan.

Sektiossa huolestuttaa se, että kyseessä on oikea leikkaus ja että siitä toipuminen on hidasta. Lisäksi kyseessä on kesäaika jolloin Neiti S ei ole edes päiväkodissa joten miten pärjäisin hänen kanssaan päivät nostokyvyttömänä ja toipilaana, vaikka mies olisikin kotona ensimmäiset viikot. Toisaalta muistan vielä kuinka hirveän uupunut olin alatiesynnytyksestä koska se vei todellakin kaikki voimani...

Mietin, että maksan vaikka loppuvaiheessa itse pari ylimääräistä ultraa, jossa seurataan tarkkaan pikkuisen koon kehitystä ja eritoten myös pään kokoa. Jos nämä yhdessä vaikuttavat erityisen kookkailta, saattaisin ajaa voimakkaammin sektioasiaa. Sintillähän oli sekä reilusti painoa että suuri pää + tämän lisäksi hän päätti jyrätä tiensä ulos käsi poskella...

Tällaisia täällä pohditaan näin pitkän viikonlopun kunniaksi. Tosin sanottakoon, että en ole vielä kovin huolissani (mistään) sillä jalat ovat hiljalleen alkaneet saada ilmaa alleen kun olen ryhtynyt leijailemaan pää kohti pilviä. Niin helpottunut olen hyvistä uutisista ja alan uskoa, että tämä kaikki kantaa loppuun asti! Perjantaina jopa yllätin itseni taas hymyilemästä hömelösti kesken työpäivän, kun muistelin pikku nyrkkeilijän kuvaa ultraajan näytöltä :)

Ihanaa, heinäkuussa meille syntyy VAUVA!