Vuoristoradalla

Mieleni yritti kovasti palautua viimekertaisesta, mutta toisinaan tuntuu, että joku mystinen, kosminen voima tekee kaikkensa pitääkseen minut maassa, sillä eilen kuulin jälleen vauvauutisia. Mistä hiivatista niitä koko ajan sateleekin, joka suunnalta?! Tällä kertaa se tuli ihan viattoman jutustelun muodossa, sellaisen turvallisen ja keventävän small-talkin. Yhtäkkiä sieltä ne sanat pulpahtivat (ne samat sanat jotka tietysti itse jakaisin yhtä mielelläni vastaavassa tilanteessa) ja minä luultavasti vastasin jotain yhtä älykästä kuin "Aijaa", hoippuroiden äkkiä kotiin toipumaan. Ei tullut onniteltuakaan, mutta kun muistin että kyseessä oli yksi niistä ihmisistä, jotka kylmänviileästi ohittivat koko Enkelipojan kuoleman eivätkä sanoneet siitä ikinä sanaakaan, en tuntenut syyllisyyttä. Ja tietystihän minä vielä onnittelen, mutta vasta sitten kun lapsukainen on saatettu turvallisesti maailmaan. En hetkeäkään aikaisemmin.

Näinä päivinä olen myös joutunut perustavaa laatua olevalla tavalla muutosten keskelle. Olen toivonut tulevaisuudelta jo pitkään muutamia isoja, positiivisia asioita ja yksikään noista ei ole (vielä) toteutunut. Päinvastoin luu on jäämässä käteen. En ole alkuunkaan valmis muutoksiin, mutta minulta lupaa kysymättä ne ovat löytäneet minut. On mentävä mukana, vaikka se kauhistuttaa ja pää yrittää painaa jarrua. Kiteytettynä: kaikki (turvallinen) muuttuu, blogissa näkyvä surun käsittely ja uuden raskauden tavoittelu ovat vain puolikas totuudesta (vaikka minun mielestäni sekin jo yksin riittäisi!). Onneksi kaikista tärkein, eli oma pieni perheyksikkömme on raudanluja, elämän paras asia. Silti, jos jostain taas löytyisi sellainen pikakelausnappi jolla voisi loikata elämässä eteenpäin, ohittelisin mielelläni ainakin seuraavat pari kuukautta...

Päivitys Pakonomaiseen Kehon Kyttäykseen: torstaina iltasella havahduin tunteeseen, että rinnat tuntuvat erikoisilta. Minä jotenkin...tunnen ne. Rintoja ei varsinaisesti turvota, pikemminkin niiden olemassaolon tiedostaa koko ajan ja niitä pistelee tai pakottaa lievästi. Luonnollisena selityksenä tälle voisi olla Lugesteron, sillä tämänhetkinen annostus on 3 x vuorokaudessa, mikä poikkeaa viime punktion jälkeisestä, jolloin se oli isommalla kerta-annoksella 2 x vuorokaudessa. Saattaa siis olla, että säännöllinen lääkkeen määrä elimistössä aiheuttaa noita tuntemuksia, joita muistelen olleen joskus PASien jälkeen eli todellakin ilman raskautta. Lisäksi perjantaista asti olen juossut koko ajan pissalla. Ehkä raskausoire, ehkä ei. Ovelasti kuitenkin muutin strategiaani: olen sopinut itselleni tulevalle viikonlopulle sellaisen menon, jota ei voi raskaana harjoittaa. Jos siis testitulos aiheuttaa pettymyksen, on ainakin jotain kivaa mitä odottaa, edes kostoksi jos ei muuten.