RV 9+4: Varmistelu-ultra ja vihdoinkin mielenrauhaa?

Viime viikko meni ihan mukavasti neuvolakäynnin jäljiltä, mutta viikonloppuna, kun oli työviikon jälkeen taas enemmän aikaa ajatella asioita, epäilyksen mörköpeikko hiipi olkapäälle istumaan ja kuiskuttelemaan kaikenlaisia ikäviä juttuja. Olin yhtäkkiä varma, että juuri minun kohdallani on käynyt niin, että syke on sieltä vain hiljakseen sammunut ja tässä minä nyt kannan kuollutta sikiötä sisälläni tietämättä siitä mitään itse.

Tuli hurja tarve päästä ylimääräiseen ultraan ja luojan kiitos tästä nykyisestä neuvolasta löytyy sellainen laite. Sinne pääsee kuulemma koska vaan, ja nytkin tämä hätäkäyntini järjestyi todella kätevästi. Ultraan päästyämme näytöllä näkyi pieni, 2,3-senttinen toukka jonka sydän edelleen pompotti vinhasti. Siinä katsellessamme se yhtäkkiä rupesi liikuskelemaan! Sisällä liikahti lämpimästi, vaikka olin vannonut että tähän en nyt sitten rupea liian aikaisin kiintymään ettei taas saa pettyä.

Kyllä, viimeiset pari viikkoa olen soveltanut yksinkertaista mutta yllättävän tehokasta konstia: Denial! Olen niinkuin en olisikaan raskaana! En ajattele sitä, en stressaa sitä. Työviikolla helpompi toteuttaa, mutta niinkuin tuossa ylempänä kirjoitin, viikonloput ovat hiukka vaikeampia. Tällainen perinteisen primitiivinen keino kuitenkin helpottaa omaa olemistani, ja olen varma että jossain vaiheessa raskaus tulee joka tapauksessa täyttämään pääni 24/7, joten parempi ottaa tässä vaiheessa aikalisä kun sitä todella tarvitaan.

Jotain kuitenkin tapahtui tuon viimeisimmän ultran jälkeen. On vaikea torjua ajatusta siitä pienestä, kohdun uumenissa liikahtelevasta vauvanalusta. Samalla se antoi ensimmäistä kertaa pikkiriikkistä varmuuden tunnetta, aavistusta siitä että kyllä tämä sittenkin saattaa mennä hyvin tai että se ei ole kuolemassa sieltä hetkenä minä hyvänsä. Onneksi niskapoimu-ultra on varattu puolentoista viikon päähän joten sinne pääsee ihan kohta (maksimi ultrareissujen väli on selvästikin 2 viikkoa!) ja neuvolasta kerrottiin, että siellä laitteet ovat huomattavasti paremmat, joten kätilö pystyy katsomaan jo tässä vaiheessa jonkin verran rakenteita. (Olen jostain syystä ruvennut pelkäämään hirveästi rakennepoikkeavuuksia)

Raskausoireiden kanssa on vähän helpottanut. Aikaisemmat pahoinvoinnin tunteet liittyivät luultavasti siihen, että olin sairastumassa ja podin tautia yhdessä oireiden kanssa parisen viikkoa voiden todella kehnosti. Nyt kaikista selkein raskausoire on valtava, jatkuva nälkä. Ihan kuin Sintistä!  Poikkeuksena kuitenkin se, että jos en tyydytä näläntunnetta, siitä seuraa huono olo. Toissailtana yritin mennä nukkumaan ilmeisesti liian kevyen iltapalan jälkeen (=lähinnä jogurttia, hedelmiä, ei leipää) ja jouduin nousemaan ylös, sillä tuntui ihan kuin oksennus olisi alkanut kihota kurkkuun joten söin kourallisen manteleita ja johan helpotti. Paino tuntuu nousseen reippaasti lyhyessä ajassa ja sen lisäksi masu alkaa selvästi pullahtaa ulos. Luulen, että jos haluan koittaa salata tämän vielä muutaman viikon ajan, on aika tehdä reissu vaatekauppaan...