Tähän asti raskaus on sujunut melko huomaamattomasti kaiken kaikkiaan ja onnekkaasti ilman vaivoja. Nyt alan kuitenkin selvästi saada niistä osani: eritoten selkä on venähtämispisteessa ja vasta sen myötä olen herännyt pitämään sen kunnosta parempaa huolta. Huomaan, että pitkät istumissessiot tekevät todella pahaa. Äskettäin tein työmatkan joka tarkoitti kirjaimellisesti istumista aamuvarhaisesta iltamyöhään ja illasta olin hätää kärsimässä, tuntui että selkää poltti ja olisi pitänyt päästä vaihtamaan asentoa, mutta vaihtoehtoja ei oikein ollut. Siitä eteenpäin olen taistellut selän kunnon kanssa joka päivä. Yritän jumpata, pysyä paljon liikkeessä ja aina välillä tasapainotukseksi levätä kunnolla, käydä kävelylenkeillä, mutta vielä ei ole helpotusta löytynyt.
Vau-kirjassa sanottiin, että näihin aikoihin äidit yleensä yrittävät tasata painopisteen siirtymistä eteenpäin kallistamalla selkää taaksepäin, ja huomaan syyllistyväni täsmälleen samaan. Aina välillä yllätän itseni tästä virheasennosta ja silloin koitan korjata ryhtiä paremmaksi, jotta selkä ei ihan lopullisesti sanoisi sopimusta irti. Vielä olisi kuitenkin 3,5 kuukautta jäljellä!
Toinen inhoista inhoin ongelma on peräpukamat, argh. Ne ovat iskeneet ihan samoilla viikoilla kun viimeksikin...
Valitettavasti myöskään painonhallinta ei ole onnistunut niinkuin viime kuussa, vaan huomaan repsahtelevani tuon tuostakin. En ole ihan varma paljonko parissa viikossa on kertynyt painoa, mutta veikkaisin että helposti 1-2 kg. Viime viikkoina maha on myös tehnyt valtavan kasvuspurtin ja jotenkin tunnen itseni kamalaksi valaaksi. Eräs henkilö kommentoi kuluneella viikolla vatsaani isoksi viikkoihin nähden, ja pahoitin siitä mieleni järjettömällä tavalla. Mies sanoo, että olen paljon pienempi kuin edellisessä raskaudessa samaan aikaan, mutta minä uskon tietysti vain negatiivisinta arviota. :( Jospa tämä olisi kuitenkin vain jokin ohimenevä vaihe, sillä itse asiassa tykkään kyllä masustani tosi paljon enkä tietystikään ole ahdistunut itse raskaana olemisesta!
Luultavasti tuo edellinen liittyy myöskin hormonien hyökyaaltoon, sillä muutama päivä sitten sain kotona hormonihirviökohtauksen viattomalle miespololleni. Väsyneenä ja hieman nälkäisenä sain itkukohtauksen jostain pienestä asiasta, jota mies ei ymmärtänyt heti ottaa yhtä vakavasti kuin mielestäni olisi pitänyt ;) Jälkikäteen naurattaa, että miten tuollaisestakin asiasta piti vaivautua kyyneleisiin asti. Onneksi oli sentään vasta ensimmäinen kerta. Muuten olen mielestäni ollut aika seesteinen ja oma itseni.
Jos jotain positiivistakin kerrotaan, niin olen paaaljon pirteämpi nyt kuin viime viikkoina. Ihanaa! Olen nukkunut kunnon yöunet, ja lisäksi tämä lisääntyvä valo ja auringonpaiste toimii kuin luontaisena piristysruiskeena kuten joka ikinen kevät.
En lakkaa ihmettelemästä vauvelin potkimisintoa vatsassa. Sintti oli aktiivinen tapaus mutta jotenkin epäilen että tämä tyyppi on vielä aktiivisempi sillä iskut ovat jo todella voimakkaita viikkoihin nähden. Usein töissä säpsähtelen työpisteen äärellä kun tulee yllättäen monoa :) Ne ovat myös silminnähtävissä ulospäin. Toisinaan vauveli potkii yllättäviin paikkoihin: olen varma että toisinaan iskuja satelee myös alaspäin jonnekin peräsuolen suuntaan mikä tuntuu todella oudolta ;) Tällaista en muista Sintistä ollenkaan.
Mitenkäs teillä muilla odottajilla sujuu? :)
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
RV 22+4: Tasaista mahankasvattelua
Otsikkoa kirjoittaessa aivan itseäkin ällistyttää kuinka pitkällä raskaudessa jo ollaan: yli puolenvälin! On totta, että jo yhden lapsen äitinä raskausaika menee paljon nopeammin kun päivät ovat täynnä puuhaa. Ja tietysti töissäkin tulee käytyä. Näinä aikoina mitään erityisiä virstanpylväitäkään ei oikein jää mieleen, sillä raskauden puolesta elo on sellaista tasapaksua höttöä: leppoisaa mahankasvattelua ilman väsymystä kurjempia oireita, höystettynä normiarjella.
Sen verran sain äskettäin aikaiseksi, että rupesin inventoimaan kaikkia Neiti S:ltä säästettyjä vauvanvaatteita ja melkein tippa tuli linssiin kun tajusin, että kaikki nuo ihanuudet pitää piakkoin myydä tai lahjoittaa pois. Pojalle soveltuvia vaatteita oli marginaalisen vähän, lähinnä valkoisia perusbodeja tai äitiyspakkauksesta jääneitä neutraaleja kamppeita. En edes muistanut kaikkia niitä supersöpöjä mekkosia ja kesäpaitoja mitä varastoista löytyi! Vaan ei auta, ylimääräisistä varastoista on nyt vaan päästävä eroon. Taidan suunnata tarmoni pikkupoitsulle soveltuvien vaatteiden metsästykseen, sillä hankittavaa tosiaan riittää. (Ja uskokaa tai älkää, ensimmäistäkään en ole vielä ostanut!)
Tässä taannoin onnistuin pitämään yllä kohtuullisen hyvällä menestyksellä herkkulakkoa, ja varmaankin osittain sen ansiosta tähänastinen painonkehitys on vähintäänkin siedettävä. Perjantaina kävin neuvolassa ja sain kuulla, että tähän mennessä painoa on kertynyt yhteensä 5 kg. Jonkun mielestä saattaa kuulostaa paljolta, mutta ei meikäläisen mielestä sillä edellisessä raskaudessa tässä vaiheessa olin tienannut jo 8kg! Oikeaan suuntaan siis mennään, saldo melkein puolet vähemmän. Tämän rohkaisemana taidan palata herkkulakkoilun puoleen, vaikka kivaa se ei olekaan. Herkkulakossa pidetään siis yksi herkkupäivä viikossa ja muulloin kaikki muu nami on kiellettyä. Tai okei, jos ollaan vaikka synttäreillä niin kyllä yhden kakkupalan voi tarjottaessa maistaa, mutta kaikki oma-aloitteinen mussutus on pannassa.
Viime aikoina olen katsonut tosi mielelläni äitiydestä ja raskaudesta kertovia tv-sarjoja. Kaikki kivat sarjat vaan päättyvät juuri kun ehdin ne löytää! Muistaakseni AVA:lta tuli eräs brittisarja (olisiko ollut 9 kuukauden odotus?) jossa seurattiin kahden eri odottajan raskautta yhdessä jaksossa, mutta ehdin katsoa sitä vain muutaman jakson verran. Kolmoselta puolestaan katsoin juuri nauhalta Erilaiset äidit, jossa oli erään nuoren bloggaajaäidin tarina. Kovin oli ulkonäkökeskeistä hänen odotuksensa, mutta toisaalta näin varmasti käy kun kärsii syömishäiriöstä. Olin erittäin kateellinen koska tämän äidin ei tarvinnut huolehtia esikoisen mustasukkaisuudesta, tyttö kun oli niin "kiltti ja tottelevainen". Argh, meillä on aika lailla toisinpäin! :D Uhmaikää on ilmassa niin selvästi kuin olla ja voi, kaikkiin ilmiselviinkin kysymyksiin pitää vaan periaatteesta vastata aina "ei" ja jos äiti pyytää keittiöön niin lapsi menee olohuoneeseen jne jne. Uskon, että Neiti S kyllä tulee olemaan huolehtivainen eikä ainakaan kovakourainen isosisko, mutta odottelen kyllä jonkinlaista kapinaa potenssiin x siitä hyvästä että äiti uskaltaa tuoda kilpailijan samaan kotiin...
Neiti S:n kehityksestä täytyy ehdottomasti mainita seuraavaa. Pitkään olemme tuskailleet sitä ongelmaa, että miten ihmeessä tuon vauhtiviikarin saisi rentoutumaan illalla sen verran, että nukahtaisi kivuttomasti (ja mielellään alta puolen tunnin) omaan sänkyyn, ilman että huoneessa pitää ravata tuplamiehityksellä useita kertoja. Tähän löytyi ihan puskista maailman helpoin ja jälkikäteen päivänselvä ratkaisu: yhdessä sopiminen. Parisen viikkoa sitten tajusin, että meidän neiti on oikeasti todella tottelevainen silloin kun jotain yhdessä sovitaan ja pitää kyllä lupauksestaan kiinni. Jos puolestaan yrittää komentaa muuten vain, saa huutaa kuuroille korville. Eräänä iltana nukkumaan mennessä ennen unikirjan lukemista tulin kertoneeksi neidille, että mitä odotan häneltä sen jälkeen kun kirja on luettu: asettumista sänkyyn, rauhoittumista, ei ehdottomasti saa nousta ylös eikä myöskään huudella turhaan isiä tai äitiä. Loppuun vielä "jooko?". Tähän meidän yhteistyöhaluinen typy vastasi tietysti että "joo", ja mikä ihmeellisintä myös näin tapahtui! Esitin saman litanian joka ilta sen jälkeen ja lähes poikkeuksetta tyttö nukahtaa max. 10 minuutissa, mutta ei ainakaan huutele eikä pompi ympäri sänkyä. Aivan täydellistä ja ah niin helpottavaa :)
Sen verran sain äskettäin aikaiseksi, että rupesin inventoimaan kaikkia Neiti S:ltä säästettyjä vauvanvaatteita ja melkein tippa tuli linssiin kun tajusin, että kaikki nuo ihanuudet pitää piakkoin myydä tai lahjoittaa pois. Pojalle soveltuvia vaatteita oli marginaalisen vähän, lähinnä valkoisia perusbodeja tai äitiyspakkauksesta jääneitä neutraaleja kamppeita. En edes muistanut kaikkia niitä supersöpöjä mekkosia ja kesäpaitoja mitä varastoista löytyi! Vaan ei auta, ylimääräisistä varastoista on nyt vaan päästävä eroon. Taidan suunnata tarmoni pikkupoitsulle soveltuvien vaatteiden metsästykseen, sillä hankittavaa tosiaan riittää. (Ja uskokaa tai älkää, ensimmäistäkään en ole vielä ostanut!)
Tässä taannoin onnistuin pitämään yllä kohtuullisen hyvällä menestyksellä herkkulakkoa, ja varmaankin osittain sen ansiosta tähänastinen painonkehitys on vähintäänkin siedettävä. Perjantaina kävin neuvolassa ja sain kuulla, että tähän mennessä painoa on kertynyt yhteensä 5 kg. Jonkun mielestä saattaa kuulostaa paljolta, mutta ei meikäläisen mielestä sillä edellisessä raskaudessa tässä vaiheessa olin tienannut jo 8kg! Oikeaan suuntaan siis mennään, saldo melkein puolet vähemmän. Tämän rohkaisemana taidan palata herkkulakkoilun puoleen, vaikka kivaa se ei olekaan. Herkkulakossa pidetään siis yksi herkkupäivä viikossa ja muulloin kaikki muu nami on kiellettyä. Tai okei, jos ollaan vaikka synttäreillä niin kyllä yhden kakkupalan voi tarjottaessa maistaa, mutta kaikki oma-aloitteinen mussutus on pannassa.
Viime aikoina olen katsonut tosi mielelläni äitiydestä ja raskaudesta kertovia tv-sarjoja. Kaikki kivat sarjat vaan päättyvät juuri kun ehdin ne löytää! Muistaakseni AVA:lta tuli eräs brittisarja (olisiko ollut 9 kuukauden odotus?) jossa seurattiin kahden eri odottajan raskautta yhdessä jaksossa, mutta ehdin katsoa sitä vain muutaman jakson verran. Kolmoselta puolestaan katsoin juuri nauhalta Erilaiset äidit, jossa oli erään nuoren bloggaajaäidin tarina. Kovin oli ulkonäkökeskeistä hänen odotuksensa, mutta toisaalta näin varmasti käy kun kärsii syömishäiriöstä. Olin erittäin kateellinen koska tämän äidin ei tarvinnut huolehtia esikoisen mustasukkaisuudesta, tyttö kun oli niin "kiltti ja tottelevainen". Argh, meillä on aika lailla toisinpäin! :D Uhmaikää on ilmassa niin selvästi kuin olla ja voi, kaikkiin ilmiselviinkin kysymyksiin pitää vaan periaatteesta vastata aina "ei" ja jos äiti pyytää keittiöön niin lapsi menee olohuoneeseen jne jne. Uskon, että Neiti S kyllä tulee olemaan huolehtivainen eikä ainakaan kovakourainen isosisko, mutta odottelen kyllä jonkinlaista kapinaa potenssiin x siitä hyvästä että äiti uskaltaa tuoda kilpailijan samaan kotiin...
Neiti S:n kehityksestä täytyy ehdottomasti mainita seuraavaa. Pitkään olemme tuskailleet sitä ongelmaa, että miten ihmeessä tuon vauhtiviikarin saisi rentoutumaan illalla sen verran, että nukahtaisi kivuttomasti (ja mielellään alta puolen tunnin) omaan sänkyyn, ilman että huoneessa pitää ravata tuplamiehityksellä useita kertoja. Tähän löytyi ihan puskista maailman helpoin ja jälkikäteen päivänselvä ratkaisu: yhdessä sopiminen. Parisen viikkoa sitten tajusin, että meidän neiti on oikeasti todella tottelevainen silloin kun jotain yhdessä sovitaan ja pitää kyllä lupauksestaan kiinni. Jos puolestaan yrittää komentaa muuten vain, saa huutaa kuuroille korville. Eräänä iltana nukkumaan mennessä ennen unikirjan lukemista tulin kertoneeksi neidille, että mitä odotan häneltä sen jälkeen kun kirja on luettu: asettumista sänkyyn, rauhoittumista, ei ehdottomasti saa nousta ylös eikä myöskään huudella turhaan isiä tai äitiä. Loppuun vielä "jooko?". Tähän meidän yhteistyöhaluinen typy vastasi tietysti että "joo", ja mikä ihmeellisintä myös näin tapahtui! Esitin saman litanian joka ilta sen jälkeen ja lähes poikkeuksetta tyttö nukahtaa max. 10 minuutissa, mutta ei ainakaan huutele eikä pompi ympäri sänkyä. Aivan täydellistä ja ah niin helpottavaa :)
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
RV 20+4: Vauvauutiset isosiskolle
Mitä meille kuuluu? No väsyttää. Vä-syt-tää. VÄSYTTÄÄ!
Mistä tällainen jälkijättöinen raskausväsymys on oikein tullutkaan, sen kun tietäisi. Mutta kaikenlainen pienimuotoinenkin puuhastelu saa pian uuvutuksen aikaiseksi, siivoamisesta puhumattakaan. Jopa sellaiset pienet puuhat, jotka vaativat lähinnä vain viitseliäisyyttä, jäävät nyt suosiolla tekemättä. Tämän viikonlopun sain hyvin käytettyä nukkumiseen: 8-9h yöunet + molempina päivinä 1,5h nokoset päälle :)
Nyt meidän raskaudesta tietävät jo kaikki. Töissä kerroimme muistaakseni n. 17. raskausviikon tienoilla, mutta kaikki olivat sen jo arvanneet joten todellisuudessa mitään paljastettavaa ei ollut :) Ystävät ja läheiset saivat tietää joitakin viikkoja aiemmin. Enää vatsaa ei voisi mitenkään peittääkään, sillä se kasvaa vauhdilla ja lisäksi meillä on kotona sellainen pieni kanarialintu, joka laulaa kaikille kiinnostuneille + ventovieraillekin kuinka "Äidin masussa kasvaa vauva!"
Neiti S sai tietää vauvasta noin viikkoa ennen työkavereita. Meillä oli kyllä tarkoituksena salata asia hieman pidempään, mutta käytäntö osoitti että neiti saattoi usein rynnistää syliin aika kovakouraisesti ja ottaa mahasta kädellä vauhtia jne, joten tuntui vain helpommalta kertoa miten asia on, että tyttö pystyisi itsekin hieman varomaan masua. Valitsimme kertomiseen sellaisen illan kun neiti oli mahdollisimman hyvällä tuulella (meneillään olin jonkinsorttinen uhmajakso) ja virkeä, ja aloimme ihan ensiksi katsoa Sintin vauva-ajan kuvia. Katsottiin äidin isoa masua, arvuuteltiin mitä siellä oli sisällä ja kuka oli se valokuvien pikkuinen vauveli. Sitten osoitimme omaa masuani ja arvuuttelimme taas, että mitähän äidin masussa nyt mahtaa olla. Tyttö katsoi meitä ihan huuli pyöreänä eikä pohjustuksesta huolimatta osannut yhtään arvata, pieni kun on vielä itsekin.
Kun selitimme, että äidin masussa on vauva, reaktio oli kaikin puolin yllättävän positiivinen. Neiti halusi laulaa vauvalle, kyseli joitain kysymyksiä vauvan tulosta ja vaikutti kaikin puolin tyytyväiseltä. Pari viikkoa sitten otimme asiassa yllättäen takapakkia. Neiti S oli ruvennut olemaan päiväkodissa hieman vaisu ja kotona kiukkuinen erityisesti minulle, mutta siltikään emme arvanneet mitään. Hoidossa tytön rakastettu hoitaja oli saanut kaivettua hänestä ulos, että mieltä painaa jollain tavalla vauvan syntymä. Kotona jatkoimme heti juttua kun tästä kuulimme, ja kun kysyin että huolettaako häntä vauvan syntymä, vastaus oli surumielinen "jooh!". Kun kysyin, että osaako hän kertoa mikä asiassa huolettaa, vastauksista päättelin että meidän pikkuinen 2-vuotias on osannut olla jo huolissaan siitä, että tykätäänkö hänestä enää ollenkaan sitten kun vauva tulee. Tällaisia hän oli jo ainakin viikon päivät ehtinyt miettiä kun yhdistelimme asiaa käytöksessä tapahtuneeseen muutokseen. Miten voi ollakin, että joku noin pieni on saattanut pohtia jo tällaisia juttuja!
Tyttö tuli juteltaessa heti kaulaani kiinni ja samalla selitin, että tykkäämme hänestä aivan kamalan paljon nyt ja ihan varmasti vähintäänkin yhtä paljon myös sitten kun vauva syntyy. Samalla kertoilin missä vauva tulee nukkumaan, mitä hän syö jne. Kun tämä keskustelu oli käyty, koko tyttö muuttui kuin toiseksi lapseksi siinä silmiemme edessä. Kuin iso taakka olisi pudonnut pieniltä hartioilta pois ja neiti palasi taas omaksi iloiseksi hupsuttelevaksi itsekseen. Senkin jälkeen hän on pohdiskellut vauvajuttuja, erityisesti päiväkodissa julistaa sitä aivan kaikille mutta huolestuneisuus vaikuttaisi ainakin tällä hetkellä olevan jutuista pois ja tilalle on tullut pelkkä uteliaisuus. Ihanaa on myöskin se, että tyttö ei vaikuta enää kantavan äidille kaunaa aiheesta.
Aika pian kyseisen keskustelun jälkeen kävimme hankkimassa vauva-aiheisia satukirjoja, ja niitä olemmekin lukeneet ahkerasti. Aina välillä yritämme kertoa aiheesta jotain muutakin että huoli pysyisi poissa, mutta keskittymiskyky säilyy kerralla n. 10 sekuntia :) Toisaalta ehkä tämä kertoo myös siitä, että neidillä ei ole juuri nyt tarvetta puhua aiheesta sen enempää.
Mitenkäs teillä muilla on sisarukset reagoineet pikkuisten tuloon? Odotettavissa on varmaan myös takapakkia siinä vaiheessa kun vauva konkreettisesti tulee eikä lähdekään pois! Tästäkin kuulisin mieluusti esimerkkejä :)
Mistä tällainen jälkijättöinen raskausväsymys on oikein tullutkaan, sen kun tietäisi. Mutta kaikenlainen pienimuotoinenkin puuhastelu saa pian uuvutuksen aikaiseksi, siivoamisesta puhumattakaan. Jopa sellaiset pienet puuhat, jotka vaativat lähinnä vain viitseliäisyyttä, jäävät nyt suosiolla tekemättä. Tämän viikonlopun sain hyvin käytettyä nukkumiseen: 8-9h yöunet + molempina päivinä 1,5h nokoset päälle :)
Nyt meidän raskaudesta tietävät jo kaikki. Töissä kerroimme muistaakseni n. 17. raskausviikon tienoilla, mutta kaikki olivat sen jo arvanneet joten todellisuudessa mitään paljastettavaa ei ollut :) Ystävät ja läheiset saivat tietää joitakin viikkoja aiemmin. Enää vatsaa ei voisi mitenkään peittääkään, sillä se kasvaa vauhdilla ja lisäksi meillä on kotona sellainen pieni kanarialintu, joka laulaa kaikille kiinnostuneille + ventovieraillekin kuinka "Äidin masussa kasvaa vauva!"
Neiti S sai tietää vauvasta noin viikkoa ennen työkavereita. Meillä oli kyllä tarkoituksena salata asia hieman pidempään, mutta käytäntö osoitti että neiti saattoi usein rynnistää syliin aika kovakouraisesti ja ottaa mahasta kädellä vauhtia jne, joten tuntui vain helpommalta kertoa miten asia on, että tyttö pystyisi itsekin hieman varomaan masua. Valitsimme kertomiseen sellaisen illan kun neiti oli mahdollisimman hyvällä tuulella (meneillään olin jonkinsorttinen uhmajakso) ja virkeä, ja aloimme ihan ensiksi katsoa Sintin vauva-ajan kuvia. Katsottiin äidin isoa masua, arvuuteltiin mitä siellä oli sisällä ja kuka oli se valokuvien pikkuinen vauveli. Sitten osoitimme omaa masuani ja arvuuttelimme taas, että mitähän äidin masussa nyt mahtaa olla. Tyttö katsoi meitä ihan huuli pyöreänä eikä pohjustuksesta huolimatta osannut yhtään arvata, pieni kun on vielä itsekin.
Kun selitimme, että äidin masussa on vauva, reaktio oli kaikin puolin yllättävän positiivinen. Neiti halusi laulaa vauvalle, kyseli joitain kysymyksiä vauvan tulosta ja vaikutti kaikin puolin tyytyväiseltä. Pari viikkoa sitten otimme asiassa yllättäen takapakkia. Neiti S oli ruvennut olemaan päiväkodissa hieman vaisu ja kotona kiukkuinen erityisesti minulle, mutta siltikään emme arvanneet mitään. Hoidossa tytön rakastettu hoitaja oli saanut kaivettua hänestä ulos, että mieltä painaa jollain tavalla vauvan syntymä. Kotona jatkoimme heti juttua kun tästä kuulimme, ja kun kysyin että huolettaako häntä vauvan syntymä, vastaus oli surumielinen "jooh!". Kun kysyin, että osaako hän kertoa mikä asiassa huolettaa, vastauksista päättelin että meidän pikkuinen 2-vuotias on osannut olla jo huolissaan siitä, että tykätäänkö hänestä enää ollenkaan sitten kun vauva tulee. Tällaisia hän oli jo ainakin viikon päivät ehtinyt miettiä kun yhdistelimme asiaa käytöksessä tapahtuneeseen muutokseen. Miten voi ollakin, että joku noin pieni on saattanut pohtia jo tällaisia juttuja!
Tyttö tuli juteltaessa heti kaulaani kiinni ja samalla selitin, että tykkäämme hänestä aivan kamalan paljon nyt ja ihan varmasti vähintäänkin yhtä paljon myös sitten kun vauva syntyy. Samalla kertoilin missä vauva tulee nukkumaan, mitä hän syö jne. Kun tämä keskustelu oli käyty, koko tyttö muuttui kuin toiseksi lapseksi siinä silmiemme edessä. Kuin iso taakka olisi pudonnut pieniltä hartioilta pois ja neiti palasi taas omaksi iloiseksi hupsuttelevaksi itsekseen. Senkin jälkeen hän on pohdiskellut vauvajuttuja, erityisesti päiväkodissa julistaa sitä aivan kaikille mutta huolestuneisuus vaikuttaisi ainakin tällä hetkellä olevan jutuista pois ja tilalle on tullut pelkkä uteliaisuus. Ihanaa on myöskin se, että tyttö ei vaikuta enää kantavan äidille kaunaa aiheesta.
Aika pian kyseisen keskustelun jälkeen kävimme hankkimassa vauva-aiheisia satukirjoja, ja niitä olemmekin lukeneet ahkerasti. Aina välillä yritämme kertoa aiheesta jotain muutakin että huoli pysyisi poissa, mutta keskittymiskyky säilyy kerralla n. 10 sekuntia :) Toisaalta ehkä tämä kertoo myös siitä, että neidillä ei ole juuri nyt tarvetta puhua aiheesta sen enempää.
Mitenkäs teillä muilla on sisarukset reagoineet pikkuisten tuloon? Odotettavissa on varmaan myös takapakkia siinä vaiheessa kun vauva konkreettisesti tulee eikä lähdekään pois! Tästäkin kuulisin mieluusti esimerkkejä :)
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
RV 18+4: It's a Boy!
Pahoittelen pitkäksi venähtänyttä blogitaukoa. Ensin iski joku tyhjästä tullut raskausväsymys ja makoilin illat reporankana sohvalla, minkä jälkeen puolestaan sain vuosisadan flunssan jonka voi saada tietysti vain silloin kun on raskaana tai imettää, eli kun ei pysty ottamaan tarpeeksi lääkettä tautia selättääkseen. Nyt sekin on muuten koettu kun 2 vanhempaa on yhtä aikaa kamalassa kuumeessa mutta yksi pieni lapsukainenkin pitäisi saada hoidettua. Eipä tule ikävä sitä pöpöä!
Kuten varmaan otsikosta arvasittekin, olimme uteliaita emmekä malttaneet odottaa rakenneultraa vaan kävimme erikseen tsekkauttamassa sukupuolen. Siellä on varmuudella poika, sillä tyyppi ei voinut olla esittelemättä moneen kertaan sukukalleuksiaan erityisesti ultran alkupuolella ;) Jopa mekin maallikot näimme sen. Hymyhän siinä levisi korviin saakka kun tämän kuulimme, ei siksi että olisimme erityisesti toivoneet poikaa vaan siksi että tämä jotenkin konkretisoi ja kruunasi koko raskauden. Molempi parempi, mutta on hauskaa päästä kokemaan sitä toistakin sukupuolta olevan jälkikasvun hoivaamista ja kasvun seuraamista :)
Jos niskapoimu-ultrassa poitsu oli 3-5 päivää edellä niin nyt siihen oli tehty vielä lisää välimatkaa, lukema taisi olla muistaakseni n. 8 päivää. Ei sieltä siis mitään pikkuista vauvaa ole taaskaan tulossa! Samaa mieltä oli myöskin ultraajatäti, mutta lohdutteli että ultrastakin huomasi että pienokaisella oli erityisesti todella pitkät (ja voimakkaat) jalat joten pituusgeenejäkin on luvassa. Kasvu saattaa vielä tasoittua raskauden puolivälin jälkeen.
Mahan kasvu on ihan hillitöntä, mielestäni näytän siltä kuin viikkoja olisi jotain 20+ eikä alle puolenvälin. Nyt on turha kuvitella enää käyttävänsä muita kuin mammahousuja, mutta onneksi niitä, samoin kuin muitakin äitiysvaatteita löytyy jo mukava arsenaali. Viime raskaudessa onnistuin pitämään raskausarvet loitolla ihan täysin joten myös tällä kertaa tilasin putelin Thalgon Stretch Mark Creamia. Olen vedellyt kyseistä tuotetta vatsanahkaan noin kolmen viikon ajan eikä vielä ole ilmennyt mitään kutinaa tms, joten toivotaan että se tepsii. Kyseessä on erittäin rasvainen tuote joten se soveltuu varsinkin kuivalle iholle loistavasti.
Viime viikolla oli neuvola, jossa ilmeni että hemoglobiini oli suorastaan romahtanut. Lukema oli 108, joten ei ihmekään että taas viimeisen parin viikon ajan olen ollut ihan puhki. Olisi pitänyt tajuta se jo ennakkoon, sillä vielä en ollut ruvennut ottamaan rautavalmisteita koska edelliset lukemat olivat olleet niin hyviä. Nyt siis otetaan päivittäin lisärautaa, minkä ajoittaminen ruokavalioon ei olekaan ihan helppo homma sillä niin monella aterialla tulee käytettyä maitoa tai teetä, jotka molemmat estävät raudan imeytymistä. Ehkä parhaimman rakosen olen löytänyt myöhäisillasta jonkin aikaa iltapalan ottamisen jälkeen ja silloin siis koitan vältellä maitotuotteita.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
P.S. Luulenpa, että lähiaikoina on ihan pakko ostaa muutama ihanainen poikamainen vauvanvaate...eikös se ole hyvä aloittaa varustelu hyvissä ajoin niin ei tule kiire ;)
Kuten varmaan otsikosta arvasittekin, olimme uteliaita emmekä malttaneet odottaa rakenneultraa vaan kävimme erikseen tsekkauttamassa sukupuolen. Siellä on varmuudella poika, sillä tyyppi ei voinut olla esittelemättä moneen kertaan sukukalleuksiaan erityisesti ultran alkupuolella ;) Jopa mekin maallikot näimme sen. Hymyhän siinä levisi korviin saakka kun tämän kuulimme, ei siksi että olisimme erityisesti toivoneet poikaa vaan siksi että tämä jotenkin konkretisoi ja kruunasi koko raskauden. Molempi parempi, mutta on hauskaa päästä kokemaan sitä toistakin sukupuolta olevan jälkikasvun hoivaamista ja kasvun seuraamista :)
Jos niskapoimu-ultrassa poitsu oli 3-5 päivää edellä niin nyt siihen oli tehty vielä lisää välimatkaa, lukema taisi olla muistaakseni n. 8 päivää. Ei sieltä siis mitään pikkuista vauvaa ole taaskaan tulossa! Samaa mieltä oli myöskin ultraajatäti, mutta lohdutteli että ultrastakin huomasi että pienokaisella oli erityisesti todella pitkät (ja voimakkaat) jalat joten pituusgeenejäkin on luvassa. Kasvu saattaa vielä tasoittua raskauden puolivälin jälkeen.
Viime viikolla oli neuvola, jossa ilmeni että hemoglobiini oli suorastaan romahtanut. Lukema oli 108, joten ei ihmekään että taas viimeisen parin viikon ajan olen ollut ihan puhki. Olisi pitänyt tajuta se jo ennakkoon, sillä vielä en ollut ruvennut ottamaan rautavalmisteita koska edelliset lukemat olivat olleet niin hyviä. Nyt siis otetaan päivittäin lisärautaa, minkä ajoittaminen ruokavalioon ei olekaan ihan helppo homma sillä niin monella aterialla tulee käytettyä maitoa tai teetä, jotka molemmat estävät raudan imeytymistä. Ehkä parhaimman rakosen olen löytänyt myöhäisillasta jonkin aikaa iltapalan ottamisen jälkeen ja silloin siis koitan vältellä maitotuotteita.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
P.S. Luulenpa, että lähiaikoina on ihan pakko ostaa muutama ihanainen poikamainen vauvanvaate...eikös se ole hyvä aloittaa varustelu hyvissä ajoin niin ei tule kiire ;)
lauantai 11. tammikuuta 2014
RV 13+3: Tunnelmia keskiraskauteen siirryttäessä
Takana on vauhdikas työviikko johon kuului myös etukäteen pelätty työmatka, josta taisin kirjoitellakin. Olen nähtävästi harjaantunut raskauden peittelijä, sillä mielestäni se sujui suorastaan loistavasti enkä saanut osakseni ihmetteleviä katseita tai kyselyjä :) Olin suunnitellut työasut huolellisesti etukäteen ja niistä oli paljon apua. Lisäksi koska aikaa vietettiin paljon istuen, erilaiset kansiot ja vihot vatsan edessä auttoivat, samoin eteenpäin kumartuvat asennot joissa neuletakki peitti masunalun sivultapäin.
Alkoholiakin tarjottiin, ja otin kaikki lasilliset vastaan siemaillen niistä vain näennäisesti, eli nielaisemalla ainetta satunnaisesti korkeintaan pikkurillin pään verran. Vajaat lasit olikin sitten helppo "unohtaa" johonkin pöytään ohikävellessä.
Ihmeelliseltä tuntuu, että raskauden ensimmäinen kolmannes on nyt ohi ja eletään neljättätoista raskausviikkoa. Voin todellakin allekirjoittaa sen, että toisessa raskaudessa maha kasvaa paljon nopeammin, erityisesti iltaa kohden se näyttää todella kookkaalta päivän syömisten jälkeen! Katsotaan kauanko pystyn enää harjoittamaan tätä salailua, sillä jos tähän asti on ollut miettimistä sen kanssa, nyt homma alkaa muuttua suorastaan vaikeaksi.
Kadonneen sykkeen metsästys sai palkkionsa loppiaisena, ja ihanainen TsuhTsuhTsuh löytyi hyvin alhaalta parin minuutin skannailun jälkeen.
Ihanaa, enää noin 4 kk:tta töitä jäljellä ja sitten alkaa kesäloman siivittämänä äitiysloma! :)
Alkoholiakin tarjottiin, ja otin kaikki lasilliset vastaan siemaillen niistä vain näennäisesti, eli nielaisemalla ainetta satunnaisesti korkeintaan pikkurillin pään verran. Vajaat lasit olikin sitten helppo "unohtaa" johonkin pöytään ohikävellessä.
Ihmeelliseltä tuntuu, että raskauden ensimmäinen kolmannes on nyt ohi ja eletään neljättätoista raskausviikkoa. Voin todellakin allekirjoittaa sen, että toisessa raskaudessa maha kasvaa paljon nopeammin, erityisesti iltaa kohden se näyttää todella kookkaalta päivän syömisten jälkeen! Katsotaan kauanko pystyn enää harjoittamaan tätä salailua, sillä jos tähän asti on ollut miettimistä sen kanssa, nyt homma alkaa muuttua suorastaan vaikeaksi.
Kadonneen sykkeen metsästys sai palkkionsa loppiaisena, ja ihanainen TsuhTsuhTsuh löytyi hyvin alhaalta parin minuutin skannailun jälkeen.
Ihanaa, enää noin 4 kk:tta töitä jäljellä ja sitten alkaa kesäloman siivittämänä äitiysloma! :)
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
RV 12+4: Niskapoimu-ultran kuulumiset + jatkopohdintoja
Kävimme torstaina niskapoimu-ultrassa ja vaikka kauhu meinasi saada minusta yliotteen juuri ennen ultralaitteen asettumista vatsalleni, löytyi sieltä suureksi helpotuksekseni varsin eloisa ja hyvävointinen pikku möttönen :) Aluksi tyyppi veteli tyytyväisenä sikeitä, mutta heräsi hyvin pian, sillä ilmeisesti toimitus hieman häiritsi hänen unosiaan. Kaikki tärkeät jutut saatiin mitattua heti alussa ja pikkuisen pää-perämitta oli 6,1 cm ja jalkoineen n. 8-9 cm. Siinä vaiheessa kun tuli kaikista oleellisimman mittauksen paikka eli niskaturvoke, mokoma päätti heittää vähän haastetta peliin ja rupesi pötköttelemään pääsääntöisesti selkä ultralaitteeseen päin. Näin ollen ultraaja joutui hakemaan sitä todella pitkään, mutta emme olleet huolissamme sillä osittaisten mittaustulosten perusteella se näytti kuulemma aivan normaalilta ja onneksi lopullinen tulos sitten varmisti asian, kun mitta vihdoin saatiin otettua.
Ylimääräinen odottelu ei ainakaan haitannut minua, sillä ehdimme jutella kaikenlaisista asioista ultraajan kanssa kunnon mittoja odotellessa, ja hän neuvoi ihan samaa kuin moni teistä edellisessä postauksessa: kotidopplerin kanssa sykkeen löytäminen näin varhaisilla viikoilla on aika haastavaa sillä kotilaitteet ovat heikkoja ja edellyttävät, että laite on kohtisuoraan sikiön päällä. Näin ollen sitä kannattaa etsiä mahdollisimman laajalta alueelta ja eritoten sieltä vesirajan tuntumasta, minne en siinä vaiheessa ollut vielä ymmärtänyt mennä. Sykettä en siltikään ole vielä onnistunut löytämään, mutta kukaties tänä iltana meitä onnistaa!
NP-ultrassa siis kaikki näytti oikein hyvältä. Yksi asia minua kuitenkin jäi hieman askarruttamaan, nimittäin pikkuinen on tällä hetkellä +4 päivää kehityksestä edellä (mutta laskettua aikaa ei korjata, mm. siksi että hedelmöityksen ajankohta tiedetään tarkkaan) ja rupesin heti miettimään, että minkälainen jättiläisvauva sieltä on taas tulossa...Muistan vielä sen urakan kohtuullisen tuoreena mielessä, kun punnersin Sinttiä tuntikaupalla ulos ja kuinka kauan sen "lopputuloksen" tikkaaminen kesti, puhumattakaan itse fyysisestä paranemisesta. En tiedä onko vielä tässä vaiheessa liian aikaista ryhtyä neuvolassa puhumaan sektion mahdollisuudesta, mutta toisaalta olisi mukava jos se saataisiin kirjattua mahdollisimman varhain tietoihini ylös, että tällaista olen pohtinut koko raskauden ajan.
Sektiossa huolestuttaa se, että kyseessä on oikea leikkaus ja että siitä toipuminen on hidasta. Lisäksi kyseessä on kesäaika jolloin Neiti S ei ole edes päiväkodissa joten miten pärjäisin hänen kanssaan päivät nostokyvyttömänä ja toipilaana, vaikka mies olisikin kotona ensimmäiset viikot. Toisaalta muistan vielä kuinka hirveän uupunut olin alatiesynnytyksestä koska se vei todellakin kaikki voimani...
Mietin, että maksan vaikka loppuvaiheessa itse pari ylimääräistä ultraa, jossa seurataan tarkkaan pikkuisen koon kehitystä ja eritoten myös pään kokoa. Jos nämä yhdessä vaikuttavat erityisen kookkailta, saattaisin ajaa voimakkaammin sektioasiaa. Sintillähän oli sekä reilusti painoa että suuri pää + tämän lisäksi hän päätti jyrätä tiensä ulos käsi poskella...
Tällaisia täällä pohditaan näin pitkän viikonlopun kunniaksi. Tosin sanottakoon, että en ole vielä kovin huolissani (mistään) sillä jalat ovat hiljalleen alkaneet saada ilmaa alleen kun olen ryhtynyt leijailemaan pää kohti pilviä. Niin helpottunut olen hyvistä uutisista ja alan uskoa, että tämä kaikki kantaa loppuun asti! Perjantaina jopa yllätin itseni taas hymyilemästä hömelösti kesken työpäivän, kun muistelin pikku nyrkkeilijän kuvaa ultraajan näytöltä :)
Ihanaa, heinäkuussa meille syntyy VAUVA!
Ylimääräinen odottelu ei ainakaan haitannut minua, sillä ehdimme jutella kaikenlaisista asioista ultraajan kanssa kunnon mittoja odotellessa, ja hän neuvoi ihan samaa kuin moni teistä edellisessä postauksessa: kotidopplerin kanssa sykkeen löytäminen näin varhaisilla viikoilla on aika haastavaa sillä kotilaitteet ovat heikkoja ja edellyttävät, että laite on kohtisuoraan sikiön päällä. Näin ollen sitä kannattaa etsiä mahdollisimman laajalta alueelta ja eritoten sieltä vesirajan tuntumasta, minne en siinä vaiheessa ollut vielä ymmärtänyt mennä. Sykettä en siltikään ole vielä onnistunut löytämään, mutta kukaties tänä iltana meitä onnistaa!
NP-ultrassa siis kaikki näytti oikein hyvältä. Yksi asia minua kuitenkin jäi hieman askarruttamaan, nimittäin pikkuinen on tällä hetkellä +4 päivää kehityksestä edellä (mutta laskettua aikaa ei korjata, mm. siksi että hedelmöityksen ajankohta tiedetään tarkkaan) ja rupesin heti miettimään, että minkälainen jättiläisvauva sieltä on taas tulossa...Muistan vielä sen urakan kohtuullisen tuoreena mielessä, kun punnersin Sinttiä tuntikaupalla ulos ja kuinka kauan sen "lopputuloksen" tikkaaminen kesti, puhumattakaan itse fyysisestä paranemisesta. En tiedä onko vielä tässä vaiheessa liian aikaista ryhtyä neuvolassa puhumaan sektion mahdollisuudesta, mutta toisaalta olisi mukava jos se saataisiin kirjattua mahdollisimman varhain tietoihini ylös, että tällaista olen pohtinut koko raskauden ajan.
Sektiossa huolestuttaa se, että kyseessä on oikea leikkaus ja että siitä toipuminen on hidasta. Lisäksi kyseessä on kesäaika jolloin Neiti S ei ole edes päiväkodissa joten miten pärjäisin hänen kanssaan päivät nostokyvyttömänä ja toipilaana, vaikka mies olisikin kotona ensimmäiset viikot. Toisaalta muistan vielä kuinka hirveän uupunut olin alatiesynnytyksestä koska se vei todellakin kaikki voimani...
Mietin, että maksan vaikka loppuvaiheessa itse pari ylimääräistä ultraa, jossa seurataan tarkkaan pikkuisen koon kehitystä ja eritoten myös pään kokoa. Jos nämä yhdessä vaikuttavat erityisen kookkailta, saattaisin ajaa voimakkaammin sektioasiaa. Sintillähän oli sekä reilusti painoa että suuri pää + tämän lisäksi hän päätti jyrätä tiensä ulos käsi poskella...
Tällaisia täällä pohditaan näin pitkän viikonlopun kunniaksi. Tosin sanottakoon, että en ole vielä kovin huolissani (mistään) sillä jalat ovat hiljalleen alkaneet saada ilmaa alleen kun olen ryhtynyt leijailemaan pää kohti pilviä. Niin helpottunut olen hyvistä uutisista ja alan uskoa, että tämä kaikki kantaa loppuun asti! Perjantaina jopa yllätin itseni taas hymyilemästä hömelösti kesken työpäivän, kun muistelin pikku nyrkkeilijän kuvaa ultraajan näytöltä :)
Ihanaa, heinäkuussa meille syntyy VAUVA!
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
RV12: Mammavaatteiden päivitystä ja NP-ultran odottelua
Hyvää uutta vuotta 2014 kaikille lukijoille! Ja näin uuden vuoden vaihtumisen kunniaksi täyteen pyörähti myös 12 raskausviikkoa, hurjaa. Odotimme kuin kuuta nousevaa, että saisimme ystävillä lainassa olleen dopplerin takaisin, mutta se kirottu vehje ei anna meille kuuluviin sykettä vaikka kuinka yrittäisimme. Olen koittanut joka puolelta navan ympäriltä, mutta joko paikka on väärä tai sitten pikkuinen on vielä niin syvällä sisuksissa että tuollainen heppoinen kotilaite ei saa sykettä kiinni. Laitteen ohjeissa sanotaan, että 12 raskausviikosta alkaen sykkeen pitäisi kuulua, mutta sanamuoto on aseteltu englanniksi niin, etten voi olla ihan varma onko kyseessä 12. vai 12+ raskausviikko.
Huomenna meillä on kauan odotettu niskapoimu-ultra, johon tuskin maltan odottaa pääseväni sillä tosiaankin olisi ihanaa taas pitkästä aikaa nähdä että kaikki on hyvin.
Heti joulunpyhien jälkeen suuntasin alennusostoksille ja hankin sieltä itselleni pari kassillista uusia vaatteita. Teemana oli "Kuinka parhaiten peittää kasvava raskausmaha" ja siihen liittyen tulikin tehtyä todella hyviä löytöjä. Etsin oikein ajan kanssa netistä etukäteen hyviä vinkkejä siihen, minkälaiset vaateratkaisut auttaisivat tässä parhaiten sillä vatsa kasvaa kohinalla. Tässä niistä muutama ainakin omalle vartalotyypilleni sopiva vaihtoehto:
- trikoopaita + kietaisuneuletakki
- paitapusero + neuletakki
- mekko, jossa vatsan kohdalla sopiva leikkaus + jalkoihin saappaat
- kaulaan runsaita (rengas)huiveja, jotka kiinnittävät huomion pois vatsan seudulta
- puseroita/tunikoita, joissa voimakkaita (vino)raitoja tai kirjavia kuvioita vähintään keskivartalon alueella
Jos joku ihmettelee, miksi olen valmis näkemään näin paljon vaivaa asian salaamiseksi, se johtuu siitä että meillä on työpaikalla menossa voimakas murrostilanne minkä johdosta raskauden julkituleminen tässä vaiheessa saattaisi vaarantaa oman työpaikkani (kyllä, kaikista laeista tms huolimatta!). Jos saan pidettyä raskauden omana tietonani vielä tammikuun ajan, se helpottaa kuvioita huomattavasti. Kaiken tämän päälle joudun lähtemään ensi viikolla työmatkalle, jossa tulen olemaan hyvin paljon tekemisissä yrityksemme johtoportaan kanssa ja hieman jännittää, tulenko paljastumaan vai en. Onneksi tuolta ostosreissultani löysin erittäin fiksuja työvaatteita jotka hyvin kannettuna pystynevät salaamaan kasvavan masun vielä hetkisen aikaa.
Huh, mitä veivaamista kun toisaalta vain haluaisi jo kuuluttaa hyvät uutiset kaikille...!
Ostosreissun jälkeen tein vaatekaapissani perusteellisen inventaarion ja laitoin pois kaikki jo pieneksi käyneet vaatteet, ja kaivoin säilytyksestä edellisen raskauden aikaiset kamppeet. Olen iloinen, että tulin pitäneeksi kaiken, sillä kätköistä paljastui jo unohdettuja aarteita joiden avulla perusvaatevarasto on jo todella hyvällä mallilla. Farkkuja löytyi todella monet, mutta osa niistä on ihan valtavia vielä tässä vaiheessa. Tämä johtuu tietysti siitä, että paino karttui silloin ihan hirvittävää vauhtia enkä mitenkään olisi pärjännyt samoilla housuilla alusta loppuun saakka...ihan kateellisena kuuntelin erästä ystävää, joka vastikään kertoi ostaneensa raskauden alussa 2 mammahousut ja käyttäneensä vain niitä koko raskauden ajan ;) Siinäpä itsellekin tavoitetta!
Raskausoireet tällä hetkellä pitävät sisällään lievää väsymystä (joka siis ei ole mitään verrattuna siihen alkuraskauden uupumukseen!), ärsytysherkkää luonnetta (mies on edelleen tätä mieltä) ja hillittömällä tavalla kasvavaa etuvarustusta. Jos pitäisi verrata, en oikein tiedä kumpi on voitolla: vatsa vai rinnat. Todennäköisesti jälkimmäiset, sillä olen jälleen kasvanut A-kupista C-kuppiin ja nyt ollaan sentään vasta ensimmäisellä kolmanneksella, huhhuh. Kuulostaa siis hyvin samalta kuin Sintin raskaudessa, paitsi että tällä kertaa aion todellakin pitää huolen siitä, että paino ei saavuta sitä samaa +20 kg lukemaa. Mitä sitten olen tehnyt tämän eteen? No jos en nyt sentään himourheillut niin olen yrittänyt käydä ulkoilemassa pari kolme kertaa viikossa reippaiden kävelylenkkien merkeissä ja kotonakin olen yrittänyt sohvaperunuuden sijasta olla vähän aktiivisempi. Toivoisin voivani sanoa, että olen joulun aikanakin vältellyt suklaata, mutta se ei pidä paikkaansa joten en edes yritä :D Vaaka sen sijaan näyttää vielä aivan siedettäviä lukemia ja olen käynyt tarkistamassa painon joka päivä, jotta pystyn heti reagoimaan jos se rupeaa nousemaan liikaa.
Jos jollakin on huomenna aamupäivällä joutilaita peukkuja, niitä saa halutessaan kääntää pystyasentoon meidän hyvän ultratuloksen varmistamiseksi :) Ei voi mitään, mutta kyllä vaan jänskättää...
Huomenna meillä on kauan odotettu niskapoimu-ultra, johon tuskin maltan odottaa pääseväni sillä tosiaankin olisi ihanaa taas pitkästä aikaa nähdä että kaikki on hyvin.
Heti joulunpyhien jälkeen suuntasin alennusostoksille ja hankin sieltä itselleni pari kassillista uusia vaatteita. Teemana oli "Kuinka parhaiten peittää kasvava raskausmaha" ja siihen liittyen tulikin tehtyä todella hyviä löytöjä. Etsin oikein ajan kanssa netistä etukäteen hyviä vinkkejä siihen, minkälaiset vaateratkaisut auttaisivat tässä parhaiten sillä vatsa kasvaa kohinalla. Tässä niistä muutama ainakin omalle vartalotyypilleni sopiva vaihtoehto:
- trikoopaita + kietaisuneuletakki
- paitapusero + neuletakki
- mekko, jossa vatsan kohdalla sopiva leikkaus + jalkoihin saappaat
- kaulaan runsaita (rengas)huiveja, jotka kiinnittävät huomion pois vatsan seudulta
- puseroita/tunikoita, joissa voimakkaita (vino)raitoja tai kirjavia kuvioita vähintään keskivartalon alueella
Jos joku ihmettelee, miksi olen valmis näkemään näin paljon vaivaa asian salaamiseksi, se johtuu siitä että meillä on työpaikalla menossa voimakas murrostilanne minkä johdosta raskauden julkituleminen tässä vaiheessa saattaisi vaarantaa oman työpaikkani (kyllä, kaikista laeista tms huolimatta!). Jos saan pidettyä raskauden omana tietonani vielä tammikuun ajan, se helpottaa kuvioita huomattavasti. Kaiken tämän päälle joudun lähtemään ensi viikolla työmatkalle, jossa tulen olemaan hyvin paljon tekemisissä yrityksemme johtoportaan kanssa ja hieman jännittää, tulenko paljastumaan vai en. Onneksi tuolta ostosreissultani löysin erittäin fiksuja työvaatteita jotka hyvin kannettuna pystynevät salaamaan kasvavan masun vielä hetkisen aikaa.
Huh, mitä veivaamista kun toisaalta vain haluaisi jo kuuluttaa hyvät uutiset kaikille...!
Ostosreissun jälkeen tein vaatekaapissani perusteellisen inventaarion ja laitoin pois kaikki jo pieneksi käyneet vaatteet, ja kaivoin säilytyksestä edellisen raskauden aikaiset kamppeet. Olen iloinen, että tulin pitäneeksi kaiken, sillä kätköistä paljastui jo unohdettuja aarteita joiden avulla perusvaatevarasto on jo todella hyvällä mallilla. Farkkuja löytyi todella monet, mutta osa niistä on ihan valtavia vielä tässä vaiheessa. Tämä johtuu tietysti siitä, että paino karttui silloin ihan hirvittävää vauhtia enkä mitenkään olisi pärjännyt samoilla housuilla alusta loppuun saakka...ihan kateellisena kuuntelin erästä ystävää, joka vastikään kertoi ostaneensa raskauden alussa 2 mammahousut ja käyttäneensä vain niitä koko raskauden ajan ;) Siinäpä itsellekin tavoitetta!
Raskausoireet tällä hetkellä pitävät sisällään lievää väsymystä (joka siis ei ole mitään verrattuna siihen alkuraskauden uupumukseen!), ärsytysherkkää luonnetta (mies on edelleen tätä mieltä) ja hillittömällä tavalla kasvavaa etuvarustusta. Jos pitäisi verrata, en oikein tiedä kumpi on voitolla: vatsa vai rinnat. Todennäköisesti jälkimmäiset, sillä olen jälleen kasvanut A-kupista C-kuppiin ja nyt ollaan sentään vasta ensimmäisellä kolmanneksella, huhhuh. Kuulostaa siis hyvin samalta kuin Sintin raskaudessa, paitsi että tällä kertaa aion todellakin pitää huolen siitä, että paino ei saavuta sitä samaa +20 kg lukemaa. Mitä sitten olen tehnyt tämän eteen? No jos en nyt sentään himourheillut niin olen yrittänyt käydä ulkoilemassa pari kolme kertaa viikossa reippaiden kävelylenkkien merkeissä ja kotonakin olen yrittänyt sohvaperunuuden sijasta olla vähän aktiivisempi. Toivoisin voivani sanoa, että olen joulun aikanakin vältellyt suklaata, mutta se ei pidä paikkaansa joten en edes yritä :D Vaaka sen sijaan näyttää vielä aivan siedettäviä lukemia ja olen käynyt tarkistamassa painon joka päivä, jotta pystyn heti reagoimaan jos se rupeaa nousemaan liikaa.
Jos jollakin on huomenna aamupäivällä joutilaita peukkuja, niitä saa halutessaan kääntää pystyasentoon meidän hyvän ultratuloksen varmistamiseksi :) Ei voi mitään, mutta kyllä vaan jänskättää...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)