Olemme koittaneet pohtia viime aikoina S:n päivähoitokuvioita kesän jälkeen. Neiti on tietysti pienten puolella, mutta hänen onnekseen ryhmässä on 5 muuta tyttöä jotka ovat hänen kanssaan suunnilleen samanikäisiä ja oikeastaan kaikkien kanssa leikit käyvät hyvin yksiin. Tänään sain kuulla, että yksi tytöistä vaihtaa nyt ihan lähiaikoina päiväkotia. Samoin toinen (S:n kaikkien rakkain ystävä) muuttaa kohta toiselle puolelle Suomea joten yhteydet katkeavat täysin.
Soitin vastikään päiväkodin johtajalle, ja sen keskustelun mukaan S vaihtaa pienten ryhmästä isojen puolelle viimeistään tammikuun alusta koska hän täyttää joulukuussa 3 vuotta. Jos haluamme, S saa aloittaa isojen ryhmässä jo syksyllä, mutta siinä lapset ovat 3-5-vuotiaita eli osa tuplat vanhempia kuin S!
Tänään kyselin S:n omahoitajalta neuvoja aiheeseen, ja hänen mukaansa tyttö on ryhmänsä kypsimpiä vaikkei kaikkein vanhin olekaan, joten isompien ryhmässä saisi varmasti paljon virikkeitä ja kypsempää seuraa, sillä vauvaikäisten kanssa hän ei kovin kauaa jaksa touhuta. Kolikon kääntöpuolena on se, että tuonikäisten ryhmässä lapsia saattaa olla jopa 23 kpl, mikä kuulostaa aivan järkyttävän suurelta määrältä! Jos jatkaisi pienten puolella, tyttö saisi vielä mahdollisesti puolisen vuotta jatkoa rakastetun omahoitajansa kanssa, eli muutoksia ei tulisi pienen elämään ihan hirveästi.
Itsestä tuntuu, että ajatus noin suuresta ryhmästä isoja lapsia tuntuu vähän liian hurjalta, mutta mies taas on lämpenemässä sille selvästi enemmän kuin minä. Rupesin tiedustelemaan S:n ystävien vanhemmilta, että mitkä heidän suunnitelmansa ovat, sillä olisi lohdullista ajatella, että S saisi jatkaa edes yhden läheisen lapsen kanssa, oli ryhmä mikä tahansa.
Nyt mielipiteitä kehiin! Mitä olette itse tehneet tai kuinka menettelisitte vastaavassa tilanteessa?
Ja S ei siis jatka kokopäiväisenä kesän jälkeen, vaan teemme todennäköisesti n. 10-14 päivän kuukausisopimuksen.
torstai 10. huhtikuuta 2014
tiistai 1. huhtikuuta 2014
Neiti S: 2v 3kk
Neiti S kehittyy ihan valtaisaa vauhtia, välillä tuntuu että pitäisi ottaa paljon enemmän valokuvia ja videota jotta saisi tallennettua kaikki ne mahtavat hetket mitä arjen keskellä tulee.
Viimeisin hitti ovat omat laulut, yhdisteltynä suomenkieltä ja siansaksaa. Usein laulukohtaus iskee erityisesti ruokapöydässä, varsinkin ruoka suussa saattaa joku hyvä laulu pyrkiä ulos ja siinäpä neiti sitten posket pullollaan koittaa samalla hoilottaa. Näihin lauluihin saattaa tulla mukaan sellaisia fraaseja, mitä neiti on poiminut niistä lukuisista kirjoista mitä luemme, tai sitten niitä lausutaan ihan muuten vaan kesken jutustelun:
"...mutta olen siihen kovasti kiintynyt!" (Ihaa hännästään)
"...ei kuulunut muuta kuin mussutusta" (Nyt siivotaan, Sauli - kirjasta)
Näitä lausahduksia kun kuulee, pitää usein tosissaan miettiä, että mitä ihmettä...sitten muistan että ne ovat jostain kirjasta peräisin ;)
S on innokas kirjojen lukija (olemme vihdoin kääntyneet kirjastojen puoleen koska omat kirjavarastot ovat käyneet nopeasti vähän tylsiksi) ja luulen, että se on osaltaan vaikuttanut suomenkielen räjähdysmäiseen etenemiseen. Tyttö puhua pulputtaa jatkuvasti, ja mielestäni artikuloi todella selkeästi. Haastavimpia äänteitä ovat "ks", "ra" / "va" / "ve" - tavut:
renksu --> rensku
kaverit --> karevit
harava --> havara
oliivi --> ovaali (äskettäin opittu uusi sana ja samalla suuri herkku)
traktori --> takkori
S selvästikin kuuntelee kaikkien juttuja jatkuvasti korva tarkkana. Jos joskus pääsee vahingossa ärräpää, joku pieni papukaija toistaa sen välittömästi ääneen! Samoin äidin puheita korjataan terävänä, esim. eräänä päivänä kiinnitin hieman hajamielisenä ruokailun yhteydessä S:n kaulaan ruokalappua, mutta tulin sanoneeksi:
Ä: "Laitetaanpa sulle tämä kauluri kaulaan"
S: "Äiti! Ei se ole mikään kauluri, se on ruokalappu!"
Ä: "No niinpä onkin, äiti sanoi vähän väärin...."
S: "Äiti höpötti" + naurua päälle :)
Ylipäätään S puhuu aika pitkiä lauseita, tässä muutamia esimerkkejä:
"Ei näy pupuja, onkohan ne menneet päiväunille"
"Äiti voitko lukea minulle tätä kirjaa?"
"Minähän sanoin, etten haua (=halua) maitoa"
Tarhassa S:n omahoitaja kertoi taannoin, että tyttö on omasta ryhmästään oikeastaan ainoa jonka kanssa voi jo käydä jonkin verran keskusteluja, vaikkei hän porukan vanhimmasta päästä aivan olekaan. Mitä tästä voi päätellä - neidillä saattaa olla jonkin verran suupaltit vanhemmat kotona ;)
S on persoonaltaan voimakasluonteinen, aurinkoinen, puhelias, aluksi ujo uusia ihmisiä tavattaessa ja hirmuisen herkkä. Lempisana tällä hetkellä on ehdottomasti "ei", sen saa vastaukseksi melkeinpä kysymykseen kuin kysymykseen vaikka tahtotila olisi jotain ihan muuta. Neiti ei pidä komentelusta joten olen kiinnittänyt erityistä huomiota siihen miten pyydän tekemään asioita, saatan sanoa esim. "Kävisitkö pesemässä ensin kädet ja tule sitten syömään" mikä ilmaisutyyliltään soveltuu meidän herkkikselle parhaiten ;) Lisäksi sellaiset ilmaisutavat, mitkä samalla kehuvat neidin taitoja, auttavat pääsemään tavoitteeseen hieman paremmin ja tehokkaammin. Jos erehdyn korottamaan (aiheettomasti) ääntäni, S pahoittaa yleensä välittömästi mielensä ja alkaa itkeä korkealta & kovaa. Eräänä yönä hän halusi välttämättä viereemme nukkumaan (oli kipeänä) ja reilun tunnin reuhaamisen jälkeen poltin proppuni ja ärähdin, että nyt heti unten maille tai seuraa palautus omaan sänkyyn. Siitäkös seurasi itkukohtaus ja kommentti "Äiti huusi minulle kovasti" ;(
Päivittäisiä turhautumiskohtauksia aiheuttavat erityisesti pukemiset, varsinkin jos minä joudun ison mahani kanssa istumaan lattialla vaatteiden kanssa ja sitten huutelemaan karkuun juoksevaa taaperoa palaamaan pukeutumispaikalle 5-10 kertaa. Nimittäin yleensä se tarkoittaa sitä, että joudun nousemaan takaisin ylös ja hakemaan tytön kädestä pitäen takaisin, koska karkuun juokseminen on vaan niin kivaa. (toim. huom: lapsen mielestä, ei äidin!)
Rutiinit ja totutut tavat ovat tytön mieleen. Käsienpesut ennen ateriaa, iltasadut, hampaidenpesut jne. Jopa jäähylle menemisen tyttö hyväksyy vaikka ei siitä pidäkään. Joskus saattaa jopa itsekin tuumata sen jälkeen kun on käyttäytynyt huonosti, että "Pitäisiköhän S:n mennä jäähylle?" Viime aikoina tyttö on tuntenut suurta ylpeyttä siitä, että osaa itse käydä pesemässä kädet ja kuivaamassa ne, toisinaan hän kieltää ehdottomasti vanhempia tulemasta auttamaan. (jee, tätä lisää kiitos!) Myös oma-aloitteinen potallakäynti on alkanut onnistua, mikä on meille iso helpotus varsinkin vauvantuloa silmälläpitäen, sillä pääsääntöisesti olemme käyttäneet häntä vessassa. Silti edelleen saattaa sattua niitä tapauksia, kun tyttö ei muista mennä pisulle jos on liian hauskat leikit menossa, esim. kyläpaikassa tai kotona vieraita. Silloin pitää aina itse muistaa kysellä, onko pissahätä ja viedä vaikkei tyttöä niin huvittaisikaan. Tästä syystä kuljetamme yleensä kodin ulkopuolella liikkuessa aina vaihtovaatekertaa mukana (pikkarit + housut).
Neidille on kehkeytynyt aika hyvä huumorintaju tuollaiseksi natiaiseksi. Hän opettelee parhaillaan juksaamaan vanhempiaan takaisin niin paljon kuin ehtii, esim. eräänä päivänä kävimme tällaisen sananvaihdon:
Ä: "Kuka on äidin rakas?"
S: "Isi!" hihhhihhihhiii! ;)
Tällä hetkellä paljon pohdintaa aiheuttaa kaksikielisyys. Neiti on heittäytynyt aika mukavuudenhaluiseksi toisen äidinkielensä kanssa, ja luultavasti on meidän syytämme että kielenkehitys ei etene. Pari päivää sitten nappasin käteeni erään kirjan joka kertoo kaksikielisen lapsen kasvattamisesta, ja ainakin tähän asti luettuna siinä on ollut loistavia havaintoja. Kunhan pääsen kirjassa vähän pidemmälle, ajattelin laatia aiheesta oman postauksen.
Mitenkäs teillä muilla? Onko toisillakin tällaisia lukutoukka-lapsosia vai pitävätkö enemmän jatkuvasta actionista kotona?
P.S. Tässä postauksessa EI ollut mitään aprillipilaa :)
Viimeisin hitti ovat omat laulut, yhdisteltynä suomenkieltä ja siansaksaa. Usein laulukohtaus iskee erityisesti ruokapöydässä, varsinkin ruoka suussa saattaa joku hyvä laulu pyrkiä ulos ja siinäpä neiti sitten posket pullollaan koittaa samalla hoilottaa. Näihin lauluihin saattaa tulla mukaan sellaisia fraaseja, mitä neiti on poiminut niistä lukuisista kirjoista mitä luemme, tai sitten niitä lausutaan ihan muuten vaan kesken jutustelun:
"...mutta olen siihen kovasti kiintynyt!" (Ihaa hännästään)
"...ei kuulunut muuta kuin mussutusta" (Nyt siivotaan, Sauli - kirjasta)
Näitä lausahduksia kun kuulee, pitää usein tosissaan miettiä, että mitä ihmettä...sitten muistan että ne ovat jostain kirjasta peräisin ;)
S on innokas kirjojen lukija (olemme vihdoin kääntyneet kirjastojen puoleen koska omat kirjavarastot ovat käyneet nopeasti vähän tylsiksi) ja luulen, että se on osaltaan vaikuttanut suomenkielen räjähdysmäiseen etenemiseen. Tyttö puhua pulputtaa jatkuvasti, ja mielestäni artikuloi todella selkeästi. Haastavimpia äänteitä ovat "ks", "ra" / "va" / "ve" - tavut:
renksu --> rensku
kaverit --> karevit
harava --> havara
oliivi --> ovaali (äskettäin opittu uusi sana ja samalla suuri herkku)
traktori --> takkori
S selvästikin kuuntelee kaikkien juttuja jatkuvasti korva tarkkana. Jos joskus pääsee vahingossa ärräpää, joku pieni papukaija toistaa sen välittömästi ääneen! Samoin äidin puheita korjataan terävänä, esim. eräänä päivänä kiinnitin hieman hajamielisenä ruokailun yhteydessä S:n kaulaan ruokalappua, mutta tulin sanoneeksi:
Ä: "Laitetaanpa sulle tämä kauluri kaulaan"
S: "Äiti! Ei se ole mikään kauluri, se on ruokalappu!"
Ä: "No niinpä onkin, äiti sanoi vähän väärin...."
S: "Äiti höpötti" + naurua päälle :)
Ylipäätään S puhuu aika pitkiä lauseita, tässä muutamia esimerkkejä:
"Ei näy pupuja, onkohan ne menneet päiväunille"
"Äiti voitko lukea minulle tätä kirjaa?"
"Minähän sanoin, etten haua (=halua) maitoa"
Tarhassa S:n omahoitaja kertoi taannoin, että tyttö on omasta ryhmästään oikeastaan ainoa jonka kanssa voi jo käydä jonkin verran keskusteluja, vaikkei hän porukan vanhimmasta päästä aivan olekaan. Mitä tästä voi päätellä - neidillä saattaa olla jonkin verran suupaltit vanhemmat kotona ;)
S on persoonaltaan voimakasluonteinen, aurinkoinen, puhelias, aluksi ujo uusia ihmisiä tavattaessa ja hirmuisen herkkä. Lempisana tällä hetkellä on ehdottomasti "ei", sen saa vastaukseksi melkeinpä kysymykseen kuin kysymykseen vaikka tahtotila olisi jotain ihan muuta. Neiti ei pidä komentelusta joten olen kiinnittänyt erityistä huomiota siihen miten pyydän tekemään asioita, saatan sanoa esim. "Kävisitkö pesemässä ensin kädet ja tule sitten syömään" mikä ilmaisutyyliltään soveltuu meidän herkkikselle parhaiten ;) Lisäksi sellaiset ilmaisutavat, mitkä samalla kehuvat neidin taitoja, auttavat pääsemään tavoitteeseen hieman paremmin ja tehokkaammin. Jos erehdyn korottamaan (aiheettomasti) ääntäni, S pahoittaa yleensä välittömästi mielensä ja alkaa itkeä korkealta & kovaa. Eräänä yönä hän halusi välttämättä viereemme nukkumaan (oli kipeänä) ja reilun tunnin reuhaamisen jälkeen poltin proppuni ja ärähdin, että nyt heti unten maille tai seuraa palautus omaan sänkyyn. Siitäkös seurasi itkukohtaus ja kommentti "Äiti huusi minulle kovasti" ;(
Päivittäisiä turhautumiskohtauksia aiheuttavat erityisesti pukemiset, varsinkin jos minä joudun ison mahani kanssa istumaan lattialla vaatteiden kanssa ja sitten huutelemaan karkuun juoksevaa taaperoa palaamaan pukeutumispaikalle 5-10 kertaa. Nimittäin yleensä se tarkoittaa sitä, että joudun nousemaan takaisin ylös ja hakemaan tytön kädestä pitäen takaisin, koska karkuun juokseminen on vaan niin kivaa. (toim. huom: lapsen mielestä, ei äidin!)
Rutiinit ja totutut tavat ovat tytön mieleen. Käsienpesut ennen ateriaa, iltasadut, hampaidenpesut jne. Jopa jäähylle menemisen tyttö hyväksyy vaikka ei siitä pidäkään. Joskus saattaa jopa itsekin tuumata sen jälkeen kun on käyttäytynyt huonosti, että "Pitäisiköhän S:n mennä jäähylle?" Viime aikoina tyttö on tuntenut suurta ylpeyttä siitä, että osaa itse käydä pesemässä kädet ja kuivaamassa ne, toisinaan hän kieltää ehdottomasti vanhempia tulemasta auttamaan. (jee, tätä lisää kiitos!) Myös oma-aloitteinen potallakäynti on alkanut onnistua, mikä on meille iso helpotus varsinkin vauvantuloa silmälläpitäen, sillä pääsääntöisesti olemme käyttäneet häntä vessassa. Silti edelleen saattaa sattua niitä tapauksia, kun tyttö ei muista mennä pisulle jos on liian hauskat leikit menossa, esim. kyläpaikassa tai kotona vieraita. Silloin pitää aina itse muistaa kysellä, onko pissahätä ja viedä vaikkei tyttöä niin huvittaisikaan. Tästä syystä kuljetamme yleensä kodin ulkopuolella liikkuessa aina vaihtovaatekertaa mukana (pikkarit + housut).
Neidille on kehkeytynyt aika hyvä huumorintaju tuollaiseksi natiaiseksi. Hän opettelee parhaillaan juksaamaan vanhempiaan takaisin niin paljon kuin ehtii, esim. eräänä päivänä kävimme tällaisen sananvaihdon:
Ä: "Kuka on äidin rakas?"
S: "Isi!" hihhhihhihhiii! ;)
Tällä hetkellä paljon pohdintaa aiheuttaa kaksikielisyys. Neiti on heittäytynyt aika mukavuudenhaluiseksi toisen äidinkielensä kanssa, ja luultavasti on meidän syytämme että kielenkehitys ei etene. Pari päivää sitten nappasin käteeni erään kirjan joka kertoo kaksikielisen lapsen kasvattamisesta, ja ainakin tähän asti luettuna siinä on ollut loistavia havaintoja. Kunhan pääsen kirjassa vähän pidemmälle, ajattelin laatia aiheesta oman postauksen.
Mitenkäs teillä muilla? Onko toisillakin tällaisia lukutoukka-lapsosia vai pitävätkö enemmän jatkuvasta actionista kotona?
P.S. Tässä postauksessa EI ollut mitään aprillipilaa :)
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
RV 24+4: Raskausvaivoja kohden
Tähän asti raskaus on sujunut melko huomaamattomasti kaiken kaikkiaan ja onnekkaasti ilman vaivoja. Nyt alan kuitenkin selvästi saada niistä osani: eritoten selkä on venähtämispisteessa ja vasta sen myötä olen herännyt pitämään sen kunnosta parempaa huolta. Huomaan, että pitkät istumissessiot tekevät todella pahaa. Äskettäin tein työmatkan joka tarkoitti kirjaimellisesti istumista aamuvarhaisesta iltamyöhään ja illasta olin hätää kärsimässä, tuntui että selkää poltti ja olisi pitänyt päästä vaihtamaan asentoa, mutta vaihtoehtoja ei oikein ollut. Siitä eteenpäin olen taistellut selän kunnon kanssa joka päivä. Yritän jumpata, pysyä paljon liikkeessä ja aina välillä tasapainotukseksi levätä kunnolla, käydä kävelylenkeillä, mutta vielä ei ole helpotusta löytynyt.
Vau-kirjassa sanottiin, että näihin aikoihin äidit yleensä yrittävät tasata painopisteen siirtymistä eteenpäin kallistamalla selkää taaksepäin, ja huomaan syyllistyväni täsmälleen samaan. Aina välillä yllätän itseni tästä virheasennosta ja silloin koitan korjata ryhtiä paremmaksi, jotta selkä ei ihan lopullisesti sanoisi sopimusta irti. Vielä olisi kuitenkin 3,5 kuukautta jäljellä!
Toinen inhoista inhoin ongelma on peräpukamat, argh. Ne ovat iskeneet ihan samoilla viikoilla kun viimeksikin...
Valitettavasti myöskään painonhallinta ei ole onnistunut niinkuin viime kuussa, vaan huomaan repsahtelevani tuon tuostakin. En ole ihan varma paljonko parissa viikossa on kertynyt painoa, mutta veikkaisin että helposti 1-2 kg. Viime viikkoina maha on myös tehnyt valtavan kasvuspurtin ja jotenkin tunnen itseni kamalaksi valaaksi. Eräs henkilö kommentoi kuluneella viikolla vatsaani isoksi viikkoihin nähden, ja pahoitin siitä mieleni järjettömällä tavalla. Mies sanoo, että olen paljon pienempi kuin edellisessä raskaudessa samaan aikaan, mutta minä uskon tietysti vain negatiivisinta arviota. :( Jospa tämä olisi kuitenkin vain jokin ohimenevä vaihe, sillä itse asiassa tykkään kyllä masustani tosi paljon enkä tietystikään ole ahdistunut itse raskaana olemisesta!
Luultavasti tuo edellinen liittyy myöskin hormonien hyökyaaltoon, sillä muutama päivä sitten sain kotona hormonihirviökohtauksen viattomalle miespololleni. Väsyneenä ja hieman nälkäisenä sain itkukohtauksen jostain pienestä asiasta, jota mies ei ymmärtänyt heti ottaa yhtä vakavasti kuin mielestäni olisi pitänyt ;) Jälkikäteen naurattaa, että miten tuollaisestakin asiasta piti vaivautua kyyneleisiin asti. Onneksi oli sentään vasta ensimmäinen kerta. Muuten olen mielestäni ollut aika seesteinen ja oma itseni.
Jos jotain positiivistakin kerrotaan, niin olen paaaljon pirteämpi nyt kuin viime viikkoina. Ihanaa! Olen nukkunut kunnon yöunet, ja lisäksi tämä lisääntyvä valo ja auringonpaiste toimii kuin luontaisena piristysruiskeena kuten joka ikinen kevät.
En lakkaa ihmettelemästä vauvelin potkimisintoa vatsassa. Sintti oli aktiivinen tapaus mutta jotenkin epäilen että tämä tyyppi on vielä aktiivisempi sillä iskut ovat jo todella voimakkaita viikkoihin nähden. Usein töissä säpsähtelen työpisteen äärellä kun tulee yllättäen monoa :) Ne ovat myös silminnähtävissä ulospäin. Toisinaan vauveli potkii yllättäviin paikkoihin: olen varma että toisinaan iskuja satelee myös alaspäin jonnekin peräsuolen suuntaan mikä tuntuu todella oudolta ;) Tällaista en muista Sintistä ollenkaan.
Mitenkäs teillä muilla odottajilla sujuu? :)
Vau-kirjassa sanottiin, että näihin aikoihin äidit yleensä yrittävät tasata painopisteen siirtymistä eteenpäin kallistamalla selkää taaksepäin, ja huomaan syyllistyväni täsmälleen samaan. Aina välillä yllätän itseni tästä virheasennosta ja silloin koitan korjata ryhtiä paremmaksi, jotta selkä ei ihan lopullisesti sanoisi sopimusta irti. Vielä olisi kuitenkin 3,5 kuukautta jäljellä!
Toinen inhoista inhoin ongelma on peräpukamat, argh. Ne ovat iskeneet ihan samoilla viikoilla kun viimeksikin...
Valitettavasti myöskään painonhallinta ei ole onnistunut niinkuin viime kuussa, vaan huomaan repsahtelevani tuon tuostakin. En ole ihan varma paljonko parissa viikossa on kertynyt painoa, mutta veikkaisin että helposti 1-2 kg. Viime viikkoina maha on myös tehnyt valtavan kasvuspurtin ja jotenkin tunnen itseni kamalaksi valaaksi. Eräs henkilö kommentoi kuluneella viikolla vatsaani isoksi viikkoihin nähden, ja pahoitin siitä mieleni järjettömällä tavalla. Mies sanoo, että olen paljon pienempi kuin edellisessä raskaudessa samaan aikaan, mutta minä uskon tietysti vain negatiivisinta arviota. :( Jospa tämä olisi kuitenkin vain jokin ohimenevä vaihe, sillä itse asiassa tykkään kyllä masustani tosi paljon enkä tietystikään ole ahdistunut itse raskaana olemisesta!
Luultavasti tuo edellinen liittyy myöskin hormonien hyökyaaltoon, sillä muutama päivä sitten sain kotona hormonihirviökohtauksen viattomalle miespololleni. Väsyneenä ja hieman nälkäisenä sain itkukohtauksen jostain pienestä asiasta, jota mies ei ymmärtänyt heti ottaa yhtä vakavasti kuin mielestäni olisi pitänyt ;) Jälkikäteen naurattaa, että miten tuollaisestakin asiasta piti vaivautua kyyneleisiin asti. Onneksi oli sentään vasta ensimmäinen kerta. Muuten olen mielestäni ollut aika seesteinen ja oma itseni.
Jos jotain positiivistakin kerrotaan, niin olen paaaljon pirteämpi nyt kuin viime viikkoina. Ihanaa! Olen nukkunut kunnon yöunet, ja lisäksi tämä lisääntyvä valo ja auringonpaiste toimii kuin luontaisena piristysruiskeena kuten joka ikinen kevät.
En lakkaa ihmettelemästä vauvelin potkimisintoa vatsassa. Sintti oli aktiivinen tapaus mutta jotenkin epäilen että tämä tyyppi on vielä aktiivisempi sillä iskut ovat jo todella voimakkaita viikkoihin nähden. Usein töissä säpsähtelen työpisteen äärellä kun tulee yllättäen monoa :) Ne ovat myös silminnähtävissä ulospäin. Toisinaan vauveli potkii yllättäviin paikkoihin: olen varma että toisinaan iskuja satelee myös alaspäin jonnekin peräsuolen suuntaan mikä tuntuu todella oudolta ;) Tällaista en muista Sintistä ollenkaan.
Mitenkäs teillä muilla odottajilla sujuu? :)
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
RV 22+4: Tasaista mahankasvattelua
Otsikkoa kirjoittaessa aivan itseäkin ällistyttää kuinka pitkällä raskaudessa jo ollaan: yli puolenvälin! On totta, että jo yhden lapsen äitinä raskausaika menee paljon nopeammin kun päivät ovat täynnä puuhaa. Ja tietysti töissäkin tulee käytyä. Näinä aikoina mitään erityisiä virstanpylväitäkään ei oikein jää mieleen, sillä raskauden puolesta elo on sellaista tasapaksua höttöä: leppoisaa mahankasvattelua ilman väsymystä kurjempia oireita, höystettynä normiarjella.
Sen verran sain äskettäin aikaiseksi, että rupesin inventoimaan kaikkia Neiti S:ltä säästettyjä vauvanvaatteita ja melkein tippa tuli linssiin kun tajusin, että kaikki nuo ihanuudet pitää piakkoin myydä tai lahjoittaa pois. Pojalle soveltuvia vaatteita oli marginaalisen vähän, lähinnä valkoisia perusbodeja tai äitiyspakkauksesta jääneitä neutraaleja kamppeita. En edes muistanut kaikkia niitä supersöpöjä mekkosia ja kesäpaitoja mitä varastoista löytyi! Vaan ei auta, ylimääräisistä varastoista on nyt vaan päästävä eroon. Taidan suunnata tarmoni pikkupoitsulle soveltuvien vaatteiden metsästykseen, sillä hankittavaa tosiaan riittää. (Ja uskokaa tai älkää, ensimmäistäkään en ole vielä ostanut!)
Tässä taannoin onnistuin pitämään yllä kohtuullisen hyvällä menestyksellä herkkulakkoa, ja varmaankin osittain sen ansiosta tähänastinen painonkehitys on vähintäänkin siedettävä. Perjantaina kävin neuvolassa ja sain kuulla, että tähän mennessä painoa on kertynyt yhteensä 5 kg. Jonkun mielestä saattaa kuulostaa paljolta, mutta ei meikäläisen mielestä sillä edellisessä raskaudessa tässä vaiheessa olin tienannut jo 8kg! Oikeaan suuntaan siis mennään, saldo melkein puolet vähemmän. Tämän rohkaisemana taidan palata herkkulakkoilun puoleen, vaikka kivaa se ei olekaan. Herkkulakossa pidetään siis yksi herkkupäivä viikossa ja muulloin kaikki muu nami on kiellettyä. Tai okei, jos ollaan vaikka synttäreillä niin kyllä yhden kakkupalan voi tarjottaessa maistaa, mutta kaikki oma-aloitteinen mussutus on pannassa.
Viime aikoina olen katsonut tosi mielelläni äitiydestä ja raskaudesta kertovia tv-sarjoja. Kaikki kivat sarjat vaan päättyvät juuri kun ehdin ne löytää! Muistaakseni AVA:lta tuli eräs brittisarja (olisiko ollut 9 kuukauden odotus?) jossa seurattiin kahden eri odottajan raskautta yhdessä jaksossa, mutta ehdin katsoa sitä vain muutaman jakson verran. Kolmoselta puolestaan katsoin juuri nauhalta Erilaiset äidit, jossa oli erään nuoren bloggaajaäidin tarina. Kovin oli ulkonäkökeskeistä hänen odotuksensa, mutta toisaalta näin varmasti käy kun kärsii syömishäiriöstä. Olin erittäin kateellinen koska tämän äidin ei tarvinnut huolehtia esikoisen mustasukkaisuudesta, tyttö kun oli niin "kiltti ja tottelevainen". Argh, meillä on aika lailla toisinpäin! :D Uhmaikää on ilmassa niin selvästi kuin olla ja voi, kaikkiin ilmiselviinkin kysymyksiin pitää vaan periaatteesta vastata aina "ei" ja jos äiti pyytää keittiöön niin lapsi menee olohuoneeseen jne jne. Uskon, että Neiti S kyllä tulee olemaan huolehtivainen eikä ainakaan kovakourainen isosisko, mutta odottelen kyllä jonkinlaista kapinaa potenssiin x siitä hyvästä että äiti uskaltaa tuoda kilpailijan samaan kotiin...
Neiti S:n kehityksestä täytyy ehdottomasti mainita seuraavaa. Pitkään olemme tuskailleet sitä ongelmaa, että miten ihmeessä tuon vauhtiviikarin saisi rentoutumaan illalla sen verran, että nukahtaisi kivuttomasti (ja mielellään alta puolen tunnin) omaan sänkyyn, ilman että huoneessa pitää ravata tuplamiehityksellä useita kertoja. Tähän löytyi ihan puskista maailman helpoin ja jälkikäteen päivänselvä ratkaisu: yhdessä sopiminen. Parisen viikkoa sitten tajusin, että meidän neiti on oikeasti todella tottelevainen silloin kun jotain yhdessä sovitaan ja pitää kyllä lupauksestaan kiinni. Jos puolestaan yrittää komentaa muuten vain, saa huutaa kuuroille korville. Eräänä iltana nukkumaan mennessä ennen unikirjan lukemista tulin kertoneeksi neidille, että mitä odotan häneltä sen jälkeen kun kirja on luettu: asettumista sänkyyn, rauhoittumista, ei ehdottomasti saa nousta ylös eikä myöskään huudella turhaan isiä tai äitiä. Loppuun vielä "jooko?". Tähän meidän yhteistyöhaluinen typy vastasi tietysti että "joo", ja mikä ihmeellisintä myös näin tapahtui! Esitin saman litanian joka ilta sen jälkeen ja lähes poikkeuksetta tyttö nukahtaa max. 10 minuutissa, mutta ei ainakaan huutele eikä pompi ympäri sänkyä. Aivan täydellistä ja ah niin helpottavaa :)
Sen verran sain äskettäin aikaiseksi, että rupesin inventoimaan kaikkia Neiti S:ltä säästettyjä vauvanvaatteita ja melkein tippa tuli linssiin kun tajusin, että kaikki nuo ihanuudet pitää piakkoin myydä tai lahjoittaa pois. Pojalle soveltuvia vaatteita oli marginaalisen vähän, lähinnä valkoisia perusbodeja tai äitiyspakkauksesta jääneitä neutraaleja kamppeita. En edes muistanut kaikkia niitä supersöpöjä mekkosia ja kesäpaitoja mitä varastoista löytyi! Vaan ei auta, ylimääräisistä varastoista on nyt vaan päästävä eroon. Taidan suunnata tarmoni pikkupoitsulle soveltuvien vaatteiden metsästykseen, sillä hankittavaa tosiaan riittää. (Ja uskokaa tai älkää, ensimmäistäkään en ole vielä ostanut!)
Tässä taannoin onnistuin pitämään yllä kohtuullisen hyvällä menestyksellä herkkulakkoa, ja varmaankin osittain sen ansiosta tähänastinen painonkehitys on vähintäänkin siedettävä. Perjantaina kävin neuvolassa ja sain kuulla, että tähän mennessä painoa on kertynyt yhteensä 5 kg. Jonkun mielestä saattaa kuulostaa paljolta, mutta ei meikäläisen mielestä sillä edellisessä raskaudessa tässä vaiheessa olin tienannut jo 8kg! Oikeaan suuntaan siis mennään, saldo melkein puolet vähemmän. Tämän rohkaisemana taidan palata herkkulakkoilun puoleen, vaikka kivaa se ei olekaan. Herkkulakossa pidetään siis yksi herkkupäivä viikossa ja muulloin kaikki muu nami on kiellettyä. Tai okei, jos ollaan vaikka synttäreillä niin kyllä yhden kakkupalan voi tarjottaessa maistaa, mutta kaikki oma-aloitteinen mussutus on pannassa.
Viime aikoina olen katsonut tosi mielelläni äitiydestä ja raskaudesta kertovia tv-sarjoja. Kaikki kivat sarjat vaan päättyvät juuri kun ehdin ne löytää! Muistaakseni AVA:lta tuli eräs brittisarja (olisiko ollut 9 kuukauden odotus?) jossa seurattiin kahden eri odottajan raskautta yhdessä jaksossa, mutta ehdin katsoa sitä vain muutaman jakson verran. Kolmoselta puolestaan katsoin juuri nauhalta Erilaiset äidit, jossa oli erään nuoren bloggaajaäidin tarina. Kovin oli ulkonäkökeskeistä hänen odotuksensa, mutta toisaalta näin varmasti käy kun kärsii syömishäiriöstä. Olin erittäin kateellinen koska tämän äidin ei tarvinnut huolehtia esikoisen mustasukkaisuudesta, tyttö kun oli niin "kiltti ja tottelevainen". Argh, meillä on aika lailla toisinpäin! :D Uhmaikää on ilmassa niin selvästi kuin olla ja voi, kaikkiin ilmiselviinkin kysymyksiin pitää vaan periaatteesta vastata aina "ei" ja jos äiti pyytää keittiöön niin lapsi menee olohuoneeseen jne jne. Uskon, että Neiti S kyllä tulee olemaan huolehtivainen eikä ainakaan kovakourainen isosisko, mutta odottelen kyllä jonkinlaista kapinaa potenssiin x siitä hyvästä että äiti uskaltaa tuoda kilpailijan samaan kotiin...
Neiti S:n kehityksestä täytyy ehdottomasti mainita seuraavaa. Pitkään olemme tuskailleet sitä ongelmaa, että miten ihmeessä tuon vauhtiviikarin saisi rentoutumaan illalla sen verran, että nukahtaisi kivuttomasti (ja mielellään alta puolen tunnin) omaan sänkyyn, ilman että huoneessa pitää ravata tuplamiehityksellä useita kertoja. Tähän löytyi ihan puskista maailman helpoin ja jälkikäteen päivänselvä ratkaisu: yhdessä sopiminen. Parisen viikkoa sitten tajusin, että meidän neiti on oikeasti todella tottelevainen silloin kun jotain yhdessä sovitaan ja pitää kyllä lupauksestaan kiinni. Jos puolestaan yrittää komentaa muuten vain, saa huutaa kuuroille korville. Eräänä iltana nukkumaan mennessä ennen unikirjan lukemista tulin kertoneeksi neidille, että mitä odotan häneltä sen jälkeen kun kirja on luettu: asettumista sänkyyn, rauhoittumista, ei ehdottomasti saa nousta ylös eikä myöskään huudella turhaan isiä tai äitiä. Loppuun vielä "jooko?". Tähän meidän yhteistyöhaluinen typy vastasi tietysti että "joo", ja mikä ihmeellisintä myös näin tapahtui! Esitin saman litanian joka ilta sen jälkeen ja lähes poikkeuksetta tyttö nukahtaa max. 10 minuutissa, mutta ei ainakaan huutele eikä pompi ympäri sänkyä. Aivan täydellistä ja ah niin helpottavaa :)
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
RV 20+4: Vauvauutiset isosiskolle
Mitä meille kuuluu? No väsyttää. Vä-syt-tää. VÄSYTTÄÄ!
Mistä tällainen jälkijättöinen raskausväsymys on oikein tullutkaan, sen kun tietäisi. Mutta kaikenlainen pienimuotoinenkin puuhastelu saa pian uuvutuksen aikaiseksi, siivoamisesta puhumattakaan. Jopa sellaiset pienet puuhat, jotka vaativat lähinnä vain viitseliäisyyttä, jäävät nyt suosiolla tekemättä. Tämän viikonlopun sain hyvin käytettyä nukkumiseen: 8-9h yöunet + molempina päivinä 1,5h nokoset päälle :)
Nyt meidän raskaudesta tietävät jo kaikki. Töissä kerroimme muistaakseni n. 17. raskausviikon tienoilla, mutta kaikki olivat sen jo arvanneet joten todellisuudessa mitään paljastettavaa ei ollut :) Ystävät ja läheiset saivat tietää joitakin viikkoja aiemmin. Enää vatsaa ei voisi mitenkään peittääkään, sillä se kasvaa vauhdilla ja lisäksi meillä on kotona sellainen pieni kanarialintu, joka laulaa kaikille kiinnostuneille + ventovieraillekin kuinka "Äidin masussa kasvaa vauva!"
Neiti S sai tietää vauvasta noin viikkoa ennen työkavereita. Meillä oli kyllä tarkoituksena salata asia hieman pidempään, mutta käytäntö osoitti että neiti saattoi usein rynnistää syliin aika kovakouraisesti ja ottaa mahasta kädellä vauhtia jne, joten tuntui vain helpommalta kertoa miten asia on, että tyttö pystyisi itsekin hieman varomaan masua. Valitsimme kertomiseen sellaisen illan kun neiti oli mahdollisimman hyvällä tuulella (meneillään olin jonkinsorttinen uhmajakso) ja virkeä, ja aloimme ihan ensiksi katsoa Sintin vauva-ajan kuvia. Katsottiin äidin isoa masua, arvuuteltiin mitä siellä oli sisällä ja kuka oli se valokuvien pikkuinen vauveli. Sitten osoitimme omaa masuani ja arvuuttelimme taas, että mitähän äidin masussa nyt mahtaa olla. Tyttö katsoi meitä ihan huuli pyöreänä eikä pohjustuksesta huolimatta osannut yhtään arvata, pieni kun on vielä itsekin.
Kun selitimme, että äidin masussa on vauva, reaktio oli kaikin puolin yllättävän positiivinen. Neiti halusi laulaa vauvalle, kyseli joitain kysymyksiä vauvan tulosta ja vaikutti kaikin puolin tyytyväiseltä. Pari viikkoa sitten otimme asiassa yllättäen takapakkia. Neiti S oli ruvennut olemaan päiväkodissa hieman vaisu ja kotona kiukkuinen erityisesti minulle, mutta siltikään emme arvanneet mitään. Hoidossa tytön rakastettu hoitaja oli saanut kaivettua hänestä ulos, että mieltä painaa jollain tavalla vauvan syntymä. Kotona jatkoimme heti juttua kun tästä kuulimme, ja kun kysyin että huolettaako häntä vauvan syntymä, vastaus oli surumielinen "jooh!". Kun kysyin, että osaako hän kertoa mikä asiassa huolettaa, vastauksista päättelin että meidän pikkuinen 2-vuotias on osannut olla jo huolissaan siitä, että tykätäänkö hänestä enää ollenkaan sitten kun vauva tulee. Tällaisia hän oli jo ainakin viikon päivät ehtinyt miettiä kun yhdistelimme asiaa käytöksessä tapahtuneeseen muutokseen. Miten voi ollakin, että joku noin pieni on saattanut pohtia jo tällaisia juttuja!
Tyttö tuli juteltaessa heti kaulaani kiinni ja samalla selitin, että tykkäämme hänestä aivan kamalan paljon nyt ja ihan varmasti vähintäänkin yhtä paljon myös sitten kun vauva syntyy. Samalla kertoilin missä vauva tulee nukkumaan, mitä hän syö jne. Kun tämä keskustelu oli käyty, koko tyttö muuttui kuin toiseksi lapseksi siinä silmiemme edessä. Kuin iso taakka olisi pudonnut pieniltä hartioilta pois ja neiti palasi taas omaksi iloiseksi hupsuttelevaksi itsekseen. Senkin jälkeen hän on pohdiskellut vauvajuttuja, erityisesti päiväkodissa julistaa sitä aivan kaikille mutta huolestuneisuus vaikuttaisi ainakin tällä hetkellä olevan jutuista pois ja tilalle on tullut pelkkä uteliaisuus. Ihanaa on myöskin se, että tyttö ei vaikuta enää kantavan äidille kaunaa aiheesta.
Aika pian kyseisen keskustelun jälkeen kävimme hankkimassa vauva-aiheisia satukirjoja, ja niitä olemmekin lukeneet ahkerasti. Aina välillä yritämme kertoa aiheesta jotain muutakin että huoli pysyisi poissa, mutta keskittymiskyky säilyy kerralla n. 10 sekuntia :) Toisaalta ehkä tämä kertoo myös siitä, että neidillä ei ole juuri nyt tarvetta puhua aiheesta sen enempää.
Mitenkäs teillä muilla on sisarukset reagoineet pikkuisten tuloon? Odotettavissa on varmaan myös takapakkia siinä vaiheessa kun vauva konkreettisesti tulee eikä lähdekään pois! Tästäkin kuulisin mieluusti esimerkkejä :)
Mistä tällainen jälkijättöinen raskausväsymys on oikein tullutkaan, sen kun tietäisi. Mutta kaikenlainen pienimuotoinenkin puuhastelu saa pian uuvutuksen aikaiseksi, siivoamisesta puhumattakaan. Jopa sellaiset pienet puuhat, jotka vaativat lähinnä vain viitseliäisyyttä, jäävät nyt suosiolla tekemättä. Tämän viikonlopun sain hyvin käytettyä nukkumiseen: 8-9h yöunet + molempina päivinä 1,5h nokoset päälle :)
Nyt meidän raskaudesta tietävät jo kaikki. Töissä kerroimme muistaakseni n. 17. raskausviikon tienoilla, mutta kaikki olivat sen jo arvanneet joten todellisuudessa mitään paljastettavaa ei ollut :) Ystävät ja läheiset saivat tietää joitakin viikkoja aiemmin. Enää vatsaa ei voisi mitenkään peittääkään, sillä se kasvaa vauhdilla ja lisäksi meillä on kotona sellainen pieni kanarialintu, joka laulaa kaikille kiinnostuneille + ventovieraillekin kuinka "Äidin masussa kasvaa vauva!"
Neiti S sai tietää vauvasta noin viikkoa ennen työkavereita. Meillä oli kyllä tarkoituksena salata asia hieman pidempään, mutta käytäntö osoitti että neiti saattoi usein rynnistää syliin aika kovakouraisesti ja ottaa mahasta kädellä vauhtia jne, joten tuntui vain helpommalta kertoa miten asia on, että tyttö pystyisi itsekin hieman varomaan masua. Valitsimme kertomiseen sellaisen illan kun neiti oli mahdollisimman hyvällä tuulella (meneillään olin jonkinsorttinen uhmajakso) ja virkeä, ja aloimme ihan ensiksi katsoa Sintin vauva-ajan kuvia. Katsottiin äidin isoa masua, arvuuteltiin mitä siellä oli sisällä ja kuka oli se valokuvien pikkuinen vauveli. Sitten osoitimme omaa masuani ja arvuuttelimme taas, että mitähän äidin masussa nyt mahtaa olla. Tyttö katsoi meitä ihan huuli pyöreänä eikä pohjustuksesta huolimatta osannut yhtään arvata, pieni kun on vielä itsekin.
Kun selitimme, että äidin masussa on vauva, reaktio oli kaikin puolin yllättävän positiivinen. Neiti halusi laulaa vauvalle, kyseli joitain kysymyksiä vauvan tulosta ja vaikutti kaikin puolin tyytyväiseltä. Pari viikkoa sitten otimme asiassa yllättäen takapakkia. Neiti S oli ruvennut olemaan päiväkodissa hieman vaisu ja kotona kiukkuinen erityisesti minulle, mutta siltikään emme arvanneet mitään. Hoidossa tytön rakastettu hoitaja oli saanut kaivettua hänestä ulos, että mieltä painaa jollain tavalla vauvan syntymä. Kotona jatkoimme heti juttua kun tästä kuulimme, ja kun kysyin että huolettaako häntä vauvan syntymä, vastaus oli surumielinen "jooh!". Kun kysyin, että osaako hän kertoa mikä asiassa huolettaa, vastauksista päättelin että meidän pikkuinen 2-vuotias on osannut olla jo huolissaan siitä, että tykätäänkö hänestä enää ollenkaan sitten kun vauva tulee. Tällaisia hän oli jo ainakin viikon päivät ehtinyt miettiä kun yhdistelimme asiaa käytöksessä tapahtuneeseen muutokseen. Miten voi ollakin, että joku noin pieni on saattanut pohtia jo tällaisia juttuja!
Tyttö tuli juteltaessa heti kaulaani kiinni ja samalla selitin, että tykkäämme hänestä aivan kamalan paljon nyt ja ihan varmasti vähintäänkin yhtä paljon myös sitten kun vauva syntyy. Samalla kertoilin missä vauva tulee nukkumaan, mitä hän syö jne. Kun tämä keskustelu oli käyty, koko tyttö muuttui kuin toiseksi lapseksi siinä silmiemme edessä. Kuin iso taakka olisi pudonnut pieniltä hartioilta pois ja neiti palasi taas omaksi iloiseksi hupsuttelevaksi itsekseen. Senkin jälkeen hän on pohdiskellut vauvajuttuja, erityisesti päiväkodissa julistaa sitä aivan kaikille mutta huolestuneisuus vaikuttaisi ainakin tällä hetkellä olevan jutuista pois ja tilalle on tullut pelkkä uteliaisuus. Ihanaa on myöskin se, että tyttö ei vaikuta enää kantavan äidille kaunaa aiheesta.
Aika pian kyseisen keskustelun jälkeen kävimme hankkimassa vauva-aiheisia satukirjoja, ja niitä olemmekin lukeneet ahkerasti. Aina välillä yritämme kertoa aiheesta jotain muutakin että huoli pysyisi poissa, mutta keskittymiskyky säilyy kerralla n. 10 sekuntia :) Toisaalta ehkä tämä kertoo myös siitä, että neidillä ei ole juuri nyt tarvetta puhua aiheesta sen enempää.
Mitenkäs teillä muilla on sisarukset reagoineet pikkuisten tuloon? Odotettavissa on varmaan myös takapakkia siinä vaiheessa kun vauva konkreettisesti tulee eikä lähdekään pois! Tästäkin kuulisin mieluusti esimerkkejä :)
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
RV 18+4: It's a Boy!
Pahoittelen pitkäksi venähtänyttä blogitaukoa. Ensin iski joku tyhjästä tullut raskausväsymys ja makoilin illat reporankana sohvalla, minkä jälkeen puolestaan sain vuosisadan flunssan jonka voi saada tietysti vain silloin kun on raskaana tai imettää, eli kun ei pysty ottamaan tarpeeksi lääkettä tautia selättääkseen. Nyt sekin on muuten koettu kun 2 vanhempaa on yhtä aikaa kamalassa kuumeessa mutta yksi pieni lapsukainenkin pitäisi saada hoidettua. Eipä tule ikävä sitä pöpöä!
Kuten varmaan otsikosta arvasittekin, olimme uteliaita emmekä malttaneet odottaa rakenneultraa vaan kävimme erikseen tsekkauttamassa sukupuolen. Siellä on varmuudella poika, sillä tyyppi ei voinut olla esittelemättä moneen kertaan sukukalleuksiaan erityisesti ultran alkupuolella ;) Jopa mekin maallikot näimme sen. Hymyhän siinä levisi korviin saakka kun tämän kuulimme, ei siksi että olisimme erityisesti toivoneet poikaa vaan siksi että tämä jotenkin konkretisoi ja kruunasi koko raskauden. Molempi parempi, mutta on hauskaa päästä kokemaan sitä toistakin sukupuolta olevan jälkikasvun hoivaamista ja kasvun seuraamista :)
Jos niskapoimu-ultrassa poitsu oli 3-5 päivää edellä niin nyt siihen oli tehty vielä lisää välimatkaa, lukema taisi olla muistaakseni n. 8 päivää. Ei sieltä siis mitään pikkuista vauvaa ole taaskaan tulossa! Samaa mieltä oli myöskin ultraajatäti, mutta lohdutteli että ultrastakin huomasi että pienokaisella oli erityisesti todella pitkät (ja voimakkaat) jalat joten pituusgeenejäkin on luvassa. Kasvu saattaa vielä tasoittua raskauden puolivälin jälkeen.
Mahan kasvu on ihan hillitöntä, mielestäni näytän siltä kuin viikkoja olisi jotain 20+ eikä alle puolenvälin. Nyt on turha kuvitella enää käyttävänsä muita kuin mammahousuja, mutta onneksi niitä, samoin kuin muitakin äitiysvaatteita löytyy jo mukava arsenaali. Viime raskaudessa onnistuin pitämään raskausarvet loitolla ihan täysin joten myös tällä kertaa tilasin putelin Thalgon Stretch Mark Creamia. Olen vedellyt kyseistä tuotetta vatsanahkaan noin kolmen viikon ajan eikä vielä ole ilmennyt mitään kutinaa tms, joten toivotaan että se tepsii. Kyseessä on erittäin rasvainen tuote joten se soveltuu varsinkin kuivalle iholle loistavasti.
Viime viikolla oli neuvola, jossa ilmeni että hemoglobiini oli suorastaan romahtanut. Lukema oli 108, joten ei ihmekään että taas viimeisen parin viikon ajan olen ollut ihan puhki. Olisi pitänyt tajuta se jo ennakkoon, sillä vielä en ollut ruvennut ottamaan rautavalmisteita koska edelliset lukemat olivat olleet niin hyviä. Nyt siis otetaan päivittäin lisärautaa, minkä ajoittaminen ruokavalioon ei olekaan ihan helppo homma sillä niin monella aterialla tulee käytettyä maitoa tai teetä, jotka molemmat estävät raudan imeytymistä. Ehkä parhaimman rakosen olen löytänyt myöhäisillasta jonkin aikaa iltapalan ottamisen jälkeen ja silloin siis koitan vältellä maitotuotteita.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
P.S. Luulenpa, että lähiaikoina on ihan pakko ostaa muutama ihanainen poikamainen vauvanvaate...eikös se ole hyvä aloittaa varustelu hyvissä ajoin niin ei tule kiire ;)
Kuten varmaan otsikosta arvasittekin, olimme uteliaita emmekä malttaneet odottaa rakenneultraa vaan kävimme erikseen tsekkauttamassa sukupuolen. Siellä on varmuudella poika, sillä tyyppi ei voinut olla esittelemättä moneen kertaan sukukalleuksiaan erityisesti ultran alkupuolella ;) Jopa mekin maallikot näimme sen. Hymyhän siinä levisi korviin saakka kun tämän kuulimme, ei siksi että olisimme erityisesti toivoneet poikaa vaan siksi että tämä jotenkin konkretisoi ja kruunasi koko raskauden. Molempi parempi, mutta on hauskaa päästä kokemaan sitä toistakin sukupuolta olevan jälkikasvun hoivaamista ja kasvun seuraamista :)
Jos niskapoimu-ultrassa poitsu oli 3-5 päivää edellä niin nyt siihen oli tehty vielä lisää välimatkaa, lukema taisi olla muistaakseni n. 8 päivää. Ei sieltä siis mitään pikkuista vauvaa ole taaskaan tulossa! Samaa mieltä oli myöskin ultraajatäti, mutta lohdutteli että ultrastakin huomasi että pienokaisella oli erityisesti todella pitkät (ja voimakkaat) jalat joten pituusgeenejäkin on luvassa. Kasvu saattaa vielä tasoittua raskauden puolivälin jälkeen.
Viime viikolla oli neuvola, jossa ilmeni että hemoglobiini oli suorastaan romahtanut. Lukema oli 108, joten ei ihmekään että taas viimeisen parin viikon ajan olen ollut ihan puhki. Olisi pitänyt tajuta se jo ennakkoon, sillä vielä en ollut ruvennut ottamaan rautavalmisteita koska edelliset lukemat olivat olleet niin hyviä. Nyt siis otetaan päivittäin lisärautaa, minkä ajoittaminen ruokavalioon ei olekaan ihan helppo homma sillä niin monella aterialla tulee käytettyä maitoa tai teetä, jotka molemmat estävät raudan imeytymistä. Ehkä parhaimman rakosen olen löytänyt myöhäisillasta jonkin aikaa iltapalan ottamisen jälkeen ja silloin siis koitan vältellä maitotuotteita.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
P.S. Luulenpa, että lähiaikoina on ihan pakko ostaa muutama ihanainen poikamainen vauvanvaate...eikös se ole hyvä aloittaa varustelu hyvissä ajoin niin ei tule kiire ;)
lauantai 11. tammikuuta 2014
RV 13+3: Tunnelmia keskiraskauteen siirryttäessä
Takana on vauhdikas työviikko johon kuului myös etukäteen pelätty työmatka, josta taisin kirjoitellakin. Olen nähtävästi harjaantunut raskauden peittelijä, sillä mielestäni se sujui suorastaan loistavasti enkä saanut osakseni ihmetteleviä katseita tai kyselyjä :) Olin suunnitellut työasut huolellisesti etukäteen ja niistä oli paljon apua. Lisäksi koska aikaa vietettiin paljon istuen, erilaiset kansiot ja vihot vatsan edessä auttoivat, samoin eteenpäin kumartuvat asennot joissa neuletakki peitti masunalun sivultapäin.
Alkoholiakin tarjottiin, ja otin kaikki lasilliset vastaan siemaillen niistä vain näennäisesti, eli nielaisemalla ainetta satunnaisesti korkeintaan pikkurillin pään verran. Vajaat lasit olikin sitten helppo "unohtaa" johonkin pöytään ohikävellessä.
Ihmeelliseltä tuntuu, että raskauden ensimmäinen kolmannes on nyt ohi ja eletään neljättätoista raskausviikkoa. Voin todellakin allekirjoittaa sen, että toisessa raskaudessa maha kasvaa paljon nopeammin, erityisesti iltaa kohden se näyttää todella kookkaalta päivän syömisten jälkeen! Katsotaan kauanko pystyn enää harjoittamaan tätä salailua, sillä jos tähän asti on ollut miettimistä sen kanssa, nyt homma alkaa muuttua suorastaan vaikeaksi.
Kadonneen sykkeen metsästys sai palkkionsa loppiaisena, ja ihanainen TsuhTsuhTsuh löytyi hyvin alhaalta parin minuutin skannailun jälkeen.
Ihanaa, enää noin 4 kk:tta töitä jäljellä ja sitten alkaa kesäloman siivittämänä äitiysloma! :)
Alkoholiakin tarjottiin, ja otin kaikki lasilliset vastaan siemaillen niistä vain näennäisesti, eli nielaisemalla ainetta satunnaisesti korkeintaan pikkurillin pään verran. Vajaat lasit olikin sitten helppo "unohtaa" johonkin pöytään ohikävellessä.
Ihmeelliseltä tuntuu, että raskauden ensimmäinen kolmannes on nyt ohi ja eletään neljättätoista raskausviikkoa. Voin todellakin allekirjoittaa sen, että toisessa raskaudessa maha kasvaa paljon nopeammin, erityisesti iltaa kohden se näyttää todella kookkaalta päivän syömisten jälkeen! Katsotaan kauanko pystyn enää harjoittamaan tätä salailua, sillä jos tähän asti on ollut miettimistä sen kanssa, nyt homma alkaa muuttua suorastaan vaikeaksi.
Kadonneen sykkeen metsästys sai palkkionsa loppiaisena, ja ihanainen TsuhTsuhTsuh löytyi hyvin alhaalta parin minuutin skannailun jälkeen.
Ihanaa, enää noin 4 kk:tta töitä jäljellä ja sitten alkaa kesäloman siivittämänä äitiysloma! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)