perjantai 4. helmikuuta 2011

Feeling Blue

Lueskelin eräänä päivänä Jiin blogia jossa hän kertoi neuvolakäynnin yhteydessä täyttäneensä masennusseulan, ja asia jäi sitten pyörimään minunkin päässä. Googletin kyseisen sanan ja sieltä löytyi parikin vaihtoehtoa:



Toinen linkki on "Myöhäisiän masennusseula". En tiedä tarkoittaako se nimensä mukaisesti vanhuksia, mutta ehkäpä nuo oireet ovat samat kaikille anyways ;)

Tein nuo molemmat testit, ja kummastakin tuli sama tulos: on aihetta epäillä masennusta. Jopas nyt, tämä tästä vielä puuttui! Sinänsä en kuitenkaan ole kovin yllättynyt, koska olen ollut aika flegmaattinen ja saamaton viime aikoina, mutta jotenkin olen laittanut nuo asiat kilpirauhasvaivojen piikkiin. Kilpirauhanen - parka on joutunut ehkä viattomana kaiken syypääksi!

Tuntuu joka tapauksessa hassulta ajatella, että kärsisin jonkin sorttisesta masennuksesta, koska minulla ei ole ollut sellaiseen aiemmin taipumusta. Lisäksi päällisin puolin kukaan minut tunteva ei takuulla ikinä arvaisi että olen harrastanut viime aikoina synkistelyä! Seurassa olen täysin oma pirtsakka itseni.

Tosin olosuhteetkin ovat olleet mahdolliselle masennukselle otolliset: työ ahdistaa ja väsyttää, mies on poissa ja vauvaa ei kuulu. En kuitenkaan ole minkäänlainen lääkkeiden ystävä, joten ei tunnu omalta marssia lääkäriin pyytämään mömmöjä. Sen sijaan uskon ja toivon, että tilanne helpottaa huomattavasti kun mies tulee kotiin. Ja jos sieltä vauvakin saadaan tilaukseen, ei ole enää minkäänlaista syytä masistella :)

Onko kohtalotovereita?

5 kommenttia:

  1. On. Tässä.
    Mulla oli loppusyksystä lähtien todella masisfiilikset, mutta se oli kyllä vain kausiluonteista, koska nyt kun työasiat ovat selvillä, treenit ovat taas käynnissä ja aviokin kanssa ollaan yhtä mieltä vauvasuunnitelmista, niin aika monta stressitekijää on poistunut häiritsemästä.

    Uskon, että monet kärsivät ajoittain väliaikaisista masisoireista, jotka eivät kuitenkaan ole vaarallisia tai vaadi lääkitystä tms. ammattiapua. Tietty määrä stressiä, kun vain taitaa kuulua jokaisen elämään, toiset vain stressaavat eri asioista eri elämänvaiheissa kuin toiset.

    Joten en usko Verona, että sinulla on syytä kävellä apteekkiin, vaikka tuo testi nyt antaisikin aihetta epäillä masista. <3 Vaikutat kuitenkin täysipäiseltä tyypiltä ainakin blogipostaustesi perusteella ja uskon vilpittömästi, että kun mies palaa maailmalta kotiin, niin elämä alkaa näyttää huomattavasti paljon valoisammalta!

    VastaaPoista
  2. "Täysipäinen tyyppi", heh. No, näin haluaisin ainakin itsestäni ajatella ja uskon & toivon todellakin, että elämä tuntuu taas huomattavasti valoisammalta kun mieskin on maisemissa!

    Sinulla oli kyllä erinomaisen hyvä syy silloin syksymmällä olla masiksessa. Tuollaista syytä ei kyllä koskaan toivo kenellekään, ja hienoa, että olosi on nyt parempi!

    Uskon, että tästä keväästä tulee meille molemmille oikein onnekas ja onnellinen :)

    VastaaPoista
  3. Mun piti kommentoida tähän jo aiemminkin, mutta sit teksti hävis kun painoin vahingossa jotain muuta nappia enkä jaksanu kirjottaa uuestaan :D

    Mutta siis, sitä vaan meinasin sanoa että toi kilpirauhanen saattaa hyvinkin olla syypää, tai mulla ainakin meni pitkään lääkityksen alottamisen jälkeen ennenku tunsin itteni taas ihmismäiseksi. Mulla oli sillon lääkityksen alussa semmosta että en yksinkertasesti muistanu aamulla ennen töihin lähtöä kammata ees hiuksia :D

    Ja oon kyllä sitä mieltä, et jos ei tunne oloaan masentuneeksi, ni tuskin on masentunu <3

    Voikohan toi työ vaikuttaa siihen tulokseen? Mullahan oli työuupumus, joka ei kylläkään kotioloissa näkyny mitenkään, ku ainoa syy oli nimenomaan se työ :D

    Joka tapauksessa oon samaa mieltä ku Pinkki Pingviini, en usko että sulla on mitään hätää :)

    Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  4. Arvelen, että et ole masentunut. Mitenkään kovin syvällistä masennuksen ymmärrystä tuo kirjoitus ei ainakaan ilmennä. Voit olla alavireinen - mitenkään väheksymättä - liityen tuohon vastatuuleen joutuneeseen lapsihaaveeseen, mutta tuskin diagnoosisi olisi lievä masennus. Toivon todella, että saatte pian sen toivomanne lapsen. Itselläni on toista vuotta menossa vastaava tilanne ja ymmärrän hyvin.

    Palaan takaisin asiaan: luin tämän kirjoituksen kommentteineen aiemmin, olin sanaton, vaikka mieli teki sanoa jotain. Täytyy sanoa, että minua loukkasi juttusi, reseptinhakuun marssimisineen ja mömmöineen ja lisäksi tuo "täysipäisyyteen" vetoava kommentti.

    Kuvitelkaapa tavallinen nuorehko nainen, joka on sosiaalinen, huomaavainen ja enimmäkseen ystävällinen kaikille rasittavillekin tyypeille, akateemisella uralla edennyt ja ohella korkeimman tutkintotason saavuttanut ja joka elää pitkässä parisuhteessa, käy töissä ja auttelee tuttujaan ja tuntemattomiakin ja joka ei yleensä kirjoittele tai korosta tällaisia ominaisuuksia itsessään. Onko hän mielestänne "täysipäinen"? Jos vastaatte on, en ilmeisesti voi olla masentunut.

    Olen joutunut jo pienenä lapsena olemaan se perheen aikuinen. Olen näin jälkikäteen ajateltuna ollut lapsena jo masentunut. Tämä on sitten vaikuttanut mm. itsetuntooni ja heijastellut aikuiselämääni vaikeina, syviksikin diagnosoituina masennusjaksoina. Enpä ole silti vain marssinut hakemaan lääkäriltä mömmöjä - ei niitä ainakaan kaikkia noin vaan saa. Yleensä masennuksen takana olevista ongelmista puhutaan asiantuntijan kanssa, joka arvioi tarvittavan hoidon. Minullekin ehdotettiin keskusteluterapian oheen lääkkeitä, mutta halusin ensin setviä asioita, enkä vain tukahduttaa asioita kemiallisesti. Olen sittemmin syönyt näitä "mömmöjä" (olinko täysipäinen enää ennen mömmöjäkään?), jotta jaksoin käydä töissä, kun paha masennusjakso laajeni työuupumukseksi. Täytyy sanoa, että oli kuin joku olisi avannut ikkunaverhot ja pessyt vielä jonkin likakalvon ikkunasta pois. Elämä oli niin paljon kirkkaampaa. Kukaan ei silti esim. töissäni tai lapsuudenperheessäni tiedä tästä. Mieheni toki tietää. Muutama valittu ystävä tietää; he olivat hämmästyneitä. Tarkoitukseni ei ole vetää mitään marttyyriroolia vaan tuoda vaan esille, että koskaan ei voi tietää...

    Pyydän, että jos kirjoitat jatkossa tämän aihepiirin asioista, niin tee se vähän ajatellummin. Sinä ja kommentoijat, ette nyt välttämättä ymmärrä, mistä herne meni nenään, mutta miettikääpä tilannetta, jossa teillä on mennyt herne nenään jonkun tökerön raskautuneen tuttunne tai vauvan saaneen kaverinne vaikkapa lapsettomuuteen liittyvistä kommenteista.

    VastaaPoista
  5. Pnda: Kiitti rohkaisevasta kommentista! Ehkä ongelma piilee siinä, että todellakin tunnen itseni masentuneeksi, mutta en tietenkään haluaisi olla. En enää tiedä ensin mikä oli ensin, muna vai kana eli onko mm. työväsymys alavireisyyden syytä vai toisinpäin. Onneksi aika kuitenkin kuluu koko ajan ja ehkä muutaman kuukauden kuluttua tätä voi tarkastella jo täysin toisesta perspektiivistä!

    Anonyymi: Olen pahoillani, että loukkasin sinua kirjoituksellani. Yritin ehkä keventää raskasta aihetta yrittämällä olla hauska - näköjään laihoin tuloksin! En tosiaan tarkoittanut loukata ketään puhumalla mömmöistä ja resepteistä. On vain hieman pelästyttävää huomata itse olevansa aika lähellä tuollaista tilannetta, sillä olen lähipiirissäni joutunut seuraamaan läheltä pitkäaikaismasentuneita ja siitä on hyvin vaikea päästä takaisin ylös. Aion siis laittaa täysillä kampoihin tälle olotilalle (masennus, alavireisyys tai mikä ikinä se onkin!) koska tiedän tasan tarkkaan kuinka vaikeaa masennuksen sairastaminen on.

    Toivottavasti ymmärrät, että en tosiaan tarkoittanut arvostella ketään. Hyvää kevättä sinulle!

    VastaaPoista