lauantai 19. helmikuuta 2011

Meneekö kaikki sittenkin sivu suun..?

Maanantai sen kun lähenee ja sitä mukaa ensimmäinen ultra, ja kaiken onnistuessa mahdollisesti ennakkoon suunniteltu inseminaatio.

Nyt vaan on uusia huolia hiipinyt taivaanrantaan.

Ensimmäinen inssi laitettiin maanantaille, koska minulla oli perjantaille sellainen työmeno, jota en millään voinut siirtää. Kaikkein parasta olisi ollut kiertopäivien mukaan perjantaina, sillä silloin oli KP 11. Tänään on puolestaan KP 12 ja koska meneillään on clomikierto, on täysin mahdollista että ovis onkin tulossa tavallista varhemmin. Ja niinpä alavatsassa alkoivatkin tänään iltasella tutut oireet, eli lievä turvonneisuus ja alkavat kivut... Eiih!

En voi ovuloida vielä nyt. Se ei vaan käy, ei sitten mitenkään.

Jos tahdonvoimalla voi kuvaannollisesti siirtää vuoria, niin eikö se tepsisi myös ovikseen..?

Epätoivoisuuksissani suunnittelen myös miehen kaatamista pehkuihin lisääntymispuolen hommiin, vaikka oikeasti pidättäytymisajaksi suositellaankin ennen inssiä 2-4 päivää. Tämä siksi, että jos maanantaina todetaan, että olemme menneet onnemme ohi, ei tähän kiertoon ole enää mitään tehtävissä ja sekös olisi katkeraa kalkkia! Jäisipä pidättäytymisajaksi sentään 1,5 päivää. Eikö sitäkin kannattaisi kokeilla jos meidän epäonniset siemennestenäytteet on jätetty päivillä 6 ja 5?

Äsh. Nyt huolettaa. Ja ketuttaa.

6 kommenttia:

  1. En tieäd kuinka hyvin pitää paikkaansa, mutta jotkut kuulemma ottavat tulehduskipu lääkettä kun ovis meinaa tulla ennen inssiä...
    Toivon mukaan kuitenkin nyt jo tärppäisi!

    VastaaPoista
  2. Kurja tilanne. Jos odottelu ahdistaa kovasti ja olet varma että ovis menee ohi, niin itse varmaankin kaataisin miehen pehkuihin... mutta en nyt muista, oliko pidättäytymiselle jokin erityisen painava syy. On niin hankala ajoittaa hoitoja luonnonkiertoon, kun on elämässä muutakin kuin pelkät hoidot. Jaksamisia sulle!

    VastaaPoista
  3. Voi ei! Kylläpä nyt koetellaan... Työnnän täällä ajatuksenvoimalla oviksenpidättelyfiboja sinnepäin!

    VastaaPoista
  4. Atia: Hmm, tuosta vinkistä en ole kuullutkaan. Mistähän sitä lääkettä tähän hätään saisi..

    Tuuli: Sitä yritettiin, huonolla menestyksellä :( Mielestäni pidättäytymistä suositellaan siksi, että saataisiin mahdollisimman hyvälaatuinen näyte. Muuten ei ole paljon mitä pestä ja siirtää. Todellakin, en arvannut että luonnonkierto onkin näin vaikea juttu! Ajattelin pääseväni pikemminkin helpolla, mutta tämähän onkin vaikeampaa kun ovis tosiaan tulee silloin kuin itse tahtoo. Kiitos tsempityksistä!

    Junna: Kiitos, kaikki peukuttelut ovat nyt tarpeen :)

    VastaaPoista
  5. Ihan siis tuo apteekista saatava burana/panadol on kuulemma se mitä ovat käyttäneet... :)
    Toivon että teillä huomenna onnaa siellä inssissä! *peukut pystyyn*!

    VastaaPoista
  6. Atia: No buranaa löytyy iso purkki hyllystä! Hyvä tietää ensi kertaa varten ;)

    VastaaPoista