lauantai 12. helmikuuta 2011

Kilpirauhaskontrolli

Sain muutama päivä sitten vastaukset kilpirauhaskontrollista ja arvot olivat tällaiset:

S-TSH 1.6 (viitearvo 0.4 - 4.5)
S-T4-V 12.8 pmol/l (viitearvo 11-23)

Tämän perusteella vaikuttaa siltä, että kilpirauhasen epätasapaino on mennyttä ja vanha arvo 6.8 on nyt jallitettu täysin. Lääkäri kehotti pitämään kuitenkin oireita silmällä, sillä arvo on painunut jo lähemmäksi alarajaa eikä sen tietysti toivota laskevan enää. Jos arvo vielä laskisi, se saattaisi mennä liikatoiminnan puolella. Hyvä tapa testata tätä on esimerkiksi levittää käsi auki siten, että sormet ovat mahdollisimman harallaan. Jos asento on vaikea pitää ja huomaat selvää tärinää ja vapinaa, se saattaa olla merkki liikatoiminnasta.

Minulla ei tätä ongelmaa ole, joten uskoisin että ihan hyvässä tilanteessa ollaan kaikinpuolin. Jos muutosta tulee, niin on mahdollista ottaa vielä pienempää annosta.

Minusta tässä kaikkein parasta oli kuulla lääkärin suusta, että hänen mielestään kilpirauhanen on saattanut estää meidän vauvahaaveita tämän koko yritysajan ja hän oli hyvin luottavainen sen suhteen, että nyt raskaaksitulon mahdollisuudet ovat paremmat kuin koskaan! :)

11 kommenttia:

  1. Blogissani on sinulle jotain. :)

    VastaaPoista
  2. Hienoa kuulla, että toivoa taas on! Että välttämättä asia joka ensin masentaa, ei olekaan maata kaatava vaan "muutamalla pillerillä" tilanne saadaan korjattua :) Jes! Jatkatko nyt edelleen pillereiden popsimista vai vaan tarvittaessa tulevaisuudessa? Korjaantuvatko arvot siis pysyvästi, tai siis ainakin hetkellisesti pysyväksi/kierron ajaksi tms?

    VastaaPoista
  3. Vautsi, sullahan on hyvät arvot. Aika nopeasti sait ne kuntoon. Mulla taisi mennä noin 4 kk arvojen viilaamisessa kuntoon. Mielenkiintoinen oli tuo liikatoiminnan testaamiskonsti. Yksi hyvä liikatoiminnan indikaattori on myös nukahtamisvaikeudet ja olo kuin olisi juonut liikaa kahvia, vaikkei oikeasti olekaan.

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että arvot ovat menneet parempaan suuntaan :) toivotaan että tämä pistää projektin taas paremmin käyntiin!

    VastaaPoista
  5. Voi Pingu, KIITOS! :)

    Harriet: itse asiassa ei tämä kilpparivaiva missään vaiheessa kamalasti masentanut, ajattelin sen vain olevan asia joka on hoidettava pois ja kuntoon. Äkkiä se tosiaan kuntoutuikin. Olen silti naimisissa tyroksiinin kanssa ihan varmasti loppuikäni, ja arvot pysyvät hyvällä tolalla kun muistan ottaa lääkkeet :) No big deal!

    Em: Joo, yllättävän nopeasti tuo tasoittuminen tapahtui! Olen ihan itsekin yllättynyt. Jos lääkeannosta saisi jossain vaiheessa pienennettyäkin niin olisihan se mukava ajatus :) Mitä vähempi lääkkeitä elimistössä sen parempi.

    Tytti: kiitos! Sitä todellakin toivotaan :)

    VastaaPoista
  6. Hei!

    Saanko udella kuinka pahasti sulla heitti nuo kilppariarvot alunperin? Itsellä oli hieman yläkanttiin tuo TSH ja mietityttää oisko se syynä meilläkin, lääkäri ei kyllä määrännyt lääkkeitä :(

    -em-

    VastaaPoista
  7. Em: tässä sen postaukseen linkki, huomasin just että en ollut laittanut siihen oikeata tunnistetta. Muutoin aiheeseen liittyvät postaukset löytyvät "kilpirauhasvaivat"-tunnisteen alta.

    http://haikaranjalanjaljilla.blogspot.com/2010/12/tutkimustulokset-tulivat-mutta-mita.html

    Sijoittuiko sun arvo viitearvojen sisään vai niistä yli?

    VastaaPoista
  8. Heippa! Löysin blogisi sattumalta ja muutamaa postausta selatessani huomasin nämä kilpirauhas asiat.
    Itselläni on todettu kilpirauhasen vajaatoiminta 7-vuotiaana ja olen siitä asti syönyt Thyroxinia.(kummasti siitä pillerien popsimisesta tulee rutiini) Nyt 20-vuotiaana vauvan yritystä aloittelevana haluaisin tiedustella onko sinulle kerrottu onko vajaatoiminnalla vaikutusta lapsen saantiin/lapsettomuuteen (vaikka lääkitys olisi kohdallaan)?

    VastaaPoista
  9. Moikka anonyymi! En voi tätä varmaksi sanoa, mutta minulla on kuitenkin lääkäreiden puheiden perusteella sellainen käsitys, että kun arvot ovat kohdallaan niin vajaatoiminta ei enää estäisi vauvansaantia. Eli tarkoittaisi käytännössä sitä, että näin on kun lukemat ovat viitearvojen sisällä. Itselläni on taas kohta kontrolli edessä ja jännä nähdä onko muutosta tullut!

    VastaaPoista
  10. Hei Verona. Itsekkin kilpirauhaspotilaana eksyin lukemaan näitäkin juttujasi ja ajattelin tunkeilla sen verran että noi arvot ei kyllä mun silmään näytä hyvältä. Käyn yhdellä suomen parhaimmista kilpirauhaslääkäreistä, ja hänen -kuten monen muunkin kilpaa kehutun lääkärin- näkökulma on, että TSH saa lääkityksellä laskea ihan alas, jopa mittaamattomiin, ja T4 pitäisi olla viitteiden yläkolmanneksella. T3 on myös hyvä mittauttaa lääkityksen oltua käytössä jonkin aikaa, ja jos siinä vikaa ilmenee, niin thyroxin ei yksinään riitä. Valitettavasti kilpirauhasen vajaatoiminta on pahasti alidiagnosoitu ja alihoidettu sairaus suomessa, ja suuri syy lapsettomuuteen on myös se, että lääkäri toteaa arvojen olevan hyvät, kun ne ovat vielä viitteissä ja potilas tarvitsisi vielä reippaasti lisää lääkettä. Ihan sillä tämän kerron, kun teillä on ollut niin paljon epäonnea, että jos vielä haluatte lisää lapsia, niin tää kilpirauhasasia kannattaa laittaa ihan oikeasti kuntoon. Hyviä sivuja mm. kilpirauhanen.com

    Mulla yksi ystävä otti härkää sarvista ja laittoi asiat oikealle tolalle, nyt hänellä vihdoin on raskauden suhteen onnea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Jenaya. Täytynee tosiaan tutkia tätä asiaa paremmin ja keskustella lääkäreiden kanssa. Toisessa raskaudessa kaikki tuntuivat suhtautuvat kovin huolettomasti tähän kilpirauhasasiaan, vaikka minulla oli rytmihäiriöitäkin. Itsestäni olisi tuntunut paremmalta nostaa annostusta vaikka reilummin että nuo rytmihäiriöt olisivat jääneet pois.

      Poista