maanantai 25. kesäkuuta 2012

Puolivuotisneuvola

Tänään piipahdimme tytön kanssa puolivuotisneuvolassa. Uudet mitat olivat:

paino 8240 kg
pituus 71 cm
päänympärys 46 cm

Terkka kirjoitti neuvolakorttiin:
"Kasvu hyvää, kuulo +/+. Kehitys iänmukainen. Hyvin hoidettu lapsi"

Olen viime aikoina miettinyt tosi paljon noita ruoka-asioita, että mikä on oikea määrä Sintin kokoiselle lapselle ja tänään sain siihen vahvistuksen, että määriä on syytä lisätä. Tämänhetkinen 3 x puoli sosepurkkia korvautuu kolmella täydellä purkillisella, sillä Sintti tarvitsee jo enemmän ravintoa ja hänhän pyörii pitkänä tyttönä muutenkin siellä kokonaiskäyrän alarajalla, -9% vaikka normaalipainon kategoriaan meneekin. Terkka kehotti ottamaan aamupäivälle lihasoseen, mikä on siis tähän asti annettu iltasella, sillä aamupäivisin Sintti on hirmuisen nälkäinen.

Imetyksen suhteen koen hirveätä luopumisen kriisiä. Yritin kysyä neuvoja imetysasioihin kun tuntuu, että rinnat pakkautuvat ja tulehtuvat vähän väliä kun Sintin syöminen on harventunut ja muuttunut paljon epäsäännöllisemmäksi kuin ennen, mutta tähän en saanut oikein mitään apua neuvolasta. Ainut neuvo minkä sain, oli että kannattaa tyhjentää rinnat kunnolla. Kun tiedustelin, että eikös se pumppaaminen kuitenkin kiihdytä maidontuloa niin sitten sanottiin, että älä sitten pumppaa. Hmph. ;)

No, mutta siis päällimmäinen tunne imetyksen vähenemisestä on edelleen iso NYYH mutta turhaanpa minä täällä omaa tuotantoani buustailen kun Sintin ravinnontarve alkaa pikku hiljaa täydentyä "oikealla ruoalla" ja maito toimii siinä vain lisänä. Siinä onkin tisseillä tottumista kun entinen tissitakiainen on muuttanut kerran tunnissa syömisen joka toiseen tuntiin ja tissit eivät tiedä että miten päin olisivat. Kaali on nykyisin meidän jääkaapissa jatkuva vieras ja rinnat harva se päivä pahkuroilla.

Muuten meille kuuluu sellaistakin uutta, että meillä on aloitettu unikoulu! Ne näkemäni kolmas ja neljäs alahammas olivat varmaan jotain kummitushampaita, koska ei siellä enää mitään näy ja oireet ovat poistuneet. Sen sijaan univaikeudet jäivät jotenkin päälle erilaisissa muodoissaan joten päätin, että nyt tähän hommaan on tultava muutos ja tämä zombeilu jäädä taakse sillä se alkoi vaikuttaa jo mielialaan aika voimakkaasti. Niin meillä siis unikouluillaan ja tällä hetkellä tulokset ovat oikein lupaavat. Olen keräillyt tästä muistiinpanoja ylös ja lähipäivinä teen niistä oman megapostauksen tänne luettavaksi :)

Neuvolakäyntiin palatakseni, terkka tykkää Sintistä kovasti, mutta Sintti ei terkasta! Joka kerta kun täti yrittää lähestyä tyttöä tai nostaa syliin, tytön huuli kääntyy mutruun ja pian pirahdetaan itkuun ;) Ja vaikka meillä vähän vierastetaankin, niin harvaa ihmistä näin itsepintaisesti ja kauan. Ilmeisesti Sintin muisti on erittäin pitkä, tyttö taitaa tietää että kyseessä on se sama "tuhma täti" joka on pistänyt häntä kipeästi piikillä jo 4 kertaa, hih.

Muutenkin tyttö tuntuu kehittyvän aina vähän väliä pikkuisen. Esim. viikko sitten tuli tasatahtia jaloilla potkuttelu, ja pari päivää sitten jokeltelu muuttui yhtäkkiä selvästi "isomman vauvan" jokelteluksi. Moni ei tuossa varmaan huomaisi suurta eroa mutta minusta ero on aivan selvä. Sintti osaa nyt sanoa "ättättättä" ja "daadaadaa" kun ennen jutut olivat sellaista paljon tasapaksumpaa eikä niistä välttämättä erottanut tavuja. Niin suloista mutta samalla niin haikeaa, aika rientää aivan liian nopeasti ja kohta pikku vauvani menee jo kouluun...sniff.

12 kommenttia:

  1. Meilläkään ei tyttö tykkää terkastaan yhtään, vaikkei edes ole joutunut neuvolassa piikitettäväksi kertaakaan. Nyt ilmeisesti onkin eri täti kun mennään 4kk neuvolaan, joten saa nähdä mitä oikein tuumitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän sen eron sitten huomaa kun on eri täti, että miten vauveli suhtautuu. Onnea matkaan!

      Poista
  2. Meillä olis piikkiä plakkarissa tällä viikolla, saapa nähdä mitä poika tuumii. Äitiä hirvittää kamalasti, pääsee varmaan itku kun poikaa pistetään. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, se oli kyllä tosi kamalaa. Tuntui niin pahalta oman pikkuisen puolesta :/ Mutta onneks se on nopeasti ohi ja vauvakin rauhoittuu siitä nopeammin kun äiti on rauhallinen. Onnea matkaan!

      Poista
  3. voi että, teidän pieni sintti <3 :)
    tuntuu kyllä siltä, että aika menee varsin liian nopeasti tässä eteenpäin.

    unikoulupostausta odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, meidän pieni Sintti joka ei enää olekaan niin pieni...nyyhkis...;)

      Unikoulupostaus eetterissä!

      Poista
  4. Hih, naurahdin ääneen kun luin teidän Sintin mitat: ne on melkein tasan samat kuin meidän Mini-Hiiren mitat viikko sitten yksivuotisneuvolassa! :D Niin nämä pienet ovat erikokoisia - tai samankokoisia eri-ikäisinä ;) (ja tokihan Mini on keskosen mitoissa edelleen vaikka ottaakin kasvua kiinni).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhih, teidän siro pikkuinen ja meidän jättiläinen!

      Poista
  5. maidon tulon "lopettamiseen" ei löydy netistä eikä mistään melkeinpä mitään ohjeita. Itse sain maidon tulemisen loppumaan siten, että harvensin pumppausvälejä. Eli ensin vaikka neljän tunnin välein, seuraavana viiden, seuraavana 7 jne... Loppujen lopuksi 2 kertaa päivässä, sitten yhden.. jne..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei varsinaisesti ollut tavoitteena lopettaa mutta vähentää siten ettei koko ajan ole kipeä olo. Nyttemmin olen onnistunut vähentämään reilusti ja melkeinpä olen lopettanut iltapumppauksen kokonaan, mikä on helpottanut elämää tosi paljon. Noin paljon en olekaan koskaan pumpannut kuin sinä? Tosin tuo taitaa päteä siihen kun lopetetaan imetys.

      Poista
  6. Voi miten teillä on jo iso tyttö! Kun tällä tavoin virtuaalisesti seuraa teidän elämää niin ajan kuluminen yllättää, niin kliseistä kuin se onkin. Oman tenavan kanssa arki on joskus sen verran harmaata ettei siinä samassa oikein muista ihastella lapsen kasvamista, jälkikäteen sitten tajuaa että tuohan on oikeasti jo kohta koulussa ja silti se on äidin pikku vauva. Aloitin lukemaan blogiasi viime syksynä ja seuraan säännöllisesti kuulumisianne. Jos aikaa riittää, käväise sinäkin minun aika tuoreessa blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, aika vaan kuluu ja kuluu. Ihan harmittaa että blogikin jää vähän väliä tuuliajolle kun aikaa ei yksinkertaisesti ole, samoin kuin visiitit toisten blogeissa. Kiva kuulla, että olet jaksanut pysytellä matkassa! :) Tulen ehdottomasti vierailemaan kun vain sopiva hetki löytyy :)

      Poista