Hyvää syntymäpäivää, pikkuinen!

Kultaseni,

tänään on kulunut vuosi siitä kun synnyit, on siis syntymäpäiväsi. Synnyit niin helposti, solakka poika, ja toisissa olosuhteissa olisin ollut helpottunut, nauranutkin kevyttä synnytystä ja iloinnut saapumistasi. Mutta kohtalo päätti toisin. Sinä joka olit niin eloisa ja liikkuvainen poika, saavuitkin maailmaan hengettömänä. 

Usein mietin, millainen olisit nyt. Ihan varmasti pitkä ja hoikka, tiedän sen, mutta olisitko nauravainen ja iloinen kuten siskosi? Vai mietteliäs ja rauhallinen? Osaisitko näin yksivuotiaana jo kävellä vai viillettäisitkö ympäri asuntoa huonekaluista kiinni pitäen? Miten puhuisit, osaisitko sanoja vai pohtisitko niitä vielä? Entä olisitko isin vai äidin poika? Olisitko hyvä vai huono nukkuja?

Ennen rakenneultraa muistan etten toivonut erityisesti poikaa tai tyttöä, ajattelin että molempi parempi. Toivoin tervettä, onnellista vauvaa, mutta en muistanut toivoa sinua pysymään elossa. Usein mietin, mitä olisin voinut tehdä auttaakseni sinua selviämään, mutta tiedän jo vastauksen. Äitinä kannan silti aina taakkaa siitä, etten voinut sinua auttaa. Tiedäthän, että olisin vaihtanut kanssasi osia koska vain.

Tänä päivänä, vuoden jälkeen, en pysty näkemään pientä liikkuvaista taaperoa vaan mielikuvani ovat ikuisesti pysähtyneet siihen pieneen, vastasyntyneen vauvaan joka käsivarsilleni nostettiin. Nuo piirteet painan ikiajoiksi mieleeni ja hellin kuin kalleinta aarretta. Kuvittelen sinut taivaaseen, olomuotosi kaikkea olevaista suuremmaksi ja mielesi rauhaisaksi ja tyyneksi. Uskon, että voit hyvin ja joskus vielä liityn seuraasi, kun sen aika on.

Äiti rakastaa sinua hurjan paljon, suukkoja ja haleja. Pidä huolta isosiskosta.

Rakkaudella, 
Äiti