Toiveissa yhden blastokystin siirto

Viimeisiin viikkoihin mahtuu taas fiiliksiä laidasta laitaan. Enkelipojan merkkipäivän jälkeen tuli hetkeksi jotenkin huojentunut olo, muutaman päivän ajan olin saanut rauhassa keskittyä muistelemaan ja suremaan. Olo sen jälkeen ei suinkaan ollut ahdistunut, vaan koin saavani uutta virtaa. Tuntui, että tälle elämälle on löydyttävä jokin uusi suunta.

Sitten koitti se aika kun menkkojen piti alkaa. Aiempi ultrareissu osoitti, että arviolta maanantaina 13.7. ne alkaisivat sillä epäilty ovulaatio oli ollut siitä pari viikkoa aiemmin. Hiljaa itsekseni olin mielissäni sillä tiesin, että minulla kun luteaalivaihe on niin kovin lyhyt, menkkojen on pakko alkaa jo tuota päivää aiemmin. Mitään merkkejä ei kuitenkaan ilmennyt ja monta päivää odottelin ja odottelin, kuin kissa pistoksissa. Kärsimättömänä käyttelin kaappien perukoilta kourallisen raskaustestejä ja aina ne näyttivät vahvaa negatiivista. Toisaalta oireitakaan ei ollut, niin raskauteen kuin menkkojen alkamiseenkaan liittyen. Voi että harmitti! Tässä tilassa muutaman päivän viivekin tuntuu katastrofilta ja haluaisi vaan päästä etenemään niin pian kuin mahdollista.

Viimein perjantaina 17.7. vuoto alkoi. Olin todella tyytyväinen, mutta samaan aikaan ihmettelin kuinka kierron pituudeksi taas tuli 34 päivää. Kilpirauhasongelmat on "ratkaistu" hyvillä arvoilla, joten mikä tämän oikein selittää? Rupesin jo tehtailemaan itselleni jotain varhaismenopaussidiagnoosia, mutta sain taas hävetä itseäni kun lääkäri kuittasi ne virne kasvoillaan höpöpuheeksi. (Jostain syystä olen alkanut leimautua hieman yli-innokkaaksi ja liian-paljon-asioista-selvää-ottavaksi-tapaukseksi. Miehen mielestä tämä on rauhoittelua, minun mielestäni asioiden kuittaamista liian kevyin perustein!) Munasarjoista kuulemma jo näkee, että ne ovat normaalit (miksi en sitten tule raskaaksi??). Lapsettoman laskuopilla pitkästä kierrosta seuraa se, että minulla on ainoastaan vajaat 11 kuukautiset vuodessa eli vähemmän kuin 11 mahdollisuutta per vuosi tulla raskaaksi. Damn.

Menkkojen alkaminen tarkoitti tietysti sitä, että pääsin heti toisena kiertopäivänä aloittamaan Zumenonin ja heti klinikan avauduttua kesätauolta varasin ajan ensimmäistä ultrausta varten. Kuluneella viikolla kävin siellä ja tilanne näytti taas oikein mallikkaalta. Limakalvo oli kasvanut hienosti, mutta yksi yllätyskin siellä piili: vasemmalla puolella muhi yksi kymmenmillinen follikkeli joka ehkä tarkoittaa luonnollista ovulaatiota lääkityksestä huolimatta. Ei kuitenkaan voi tietää jatkaako se kasvua, ja sellaisenaankaan se ei kuulemma haittaa siirron tekemistä, joten siirtoaika varattiin tulevalle maanantaille. Tarkistin vielä pakkasessa majailevan blastokystin luokituksen ja se on yksinkertaisesti huippulaatuinen! Ne kuulemma selviävät yleensä sulatuksesta hyvin, ja vaikka ne jonkin verran kärsisivätkin, siirron voi tavallisesti tehdä. Olisipa meidän yksilö tällainen voimanpesä! SelviäSelviäSelviä.

Tunnelmat ovat vaihdelleet voimakkaasti viimeisten viikkojen aikana. Epätoivosta, turhautumisesta, v*****ksesta ja ajoittaisesta kyllästymisestä ollaan vihdoin siirtymässä toiveikkuuteen ja optimismiin. On helppo siirtyä positiiviseen kategoriaan nyt kun siirto on jo ovella.

Tänään villiinnyin kauppareissulla hieman kyseenalaisella tavalla. Eteeni sattui, aivan vahingossa tietysti, superalennuksessa olleita äitiysvaatteita ja ennenkuin huomasinkaan olin ostanut kaksi puseroa! Aion päästä käyttämään niitä 4-5 kk:n kuluttua, siellä ne kaapissa odottavat sopivaa aikaa :)