Maharasva: Stretch Mark Cream by Thalgo

Noin viikko sitten postista tupsahti Feeluniquen nettikaupasta tilaamani uusi maharasva. Aiemmin ostin tällaisen purkin, joka pääsi loppumaan parisen viikkoa sitten, joten päätin kokeilla jotain uutta tuotetta. Valitsin Thalgon Stretch Mark Creamin, joka oli aika hintavaa mutta kuitenkin tarjonnan kohtuullisemmasta päästä.

Olin tosi utelias kokeilemaan tuotetta, sillä olin noin viikon verran pärjäillyt ihan perus liruvoiteilla joita löytyi kotoa, mutta jotka havaitsin heti liian ohueksi. Innoissani lotrasin purkista varmaan kymmenesosan ensimmäisellä käyttökerralla, sillä en ollenkaan tajunnut miten hurjan paksua tämä Thalgon voide oli! Vielä aamullakin jouduin kaapimaan ylimääräiset mahan päältä pois, sillä eihän sellainen määrä mihinkään imeydy :)

Jatkossa olen oppinut säännöstelemään sitä paremmin, mutta ehkä kuitenkin on todettava, että se on minulle hieman liian täyteläistä sillä en juurikaan kärsi ihon kuivuudesta. Tarkoitus on siis ihan puhtaasti voidella masua vain siksi jotta se kestää venymisen paremmin ja jotta raskausarpia ei tulisi. Tässä voiteessa kuitenkin hyvää on se, että tuoksu ei ole niin tuima kuin siinä ensimmäisessä, mutta näköjään näin raskauden aikana mitkään tuoksut eivät oikein miellytä nenää kun olen niin mahdottoman hajuherkkä.

Ja muuten, raskausarpia ei ole tullut vielä ensimmäistäkään! Ehkä ahkera jokailtainen rasvaus on tosiaan auttanut joten tästä saa kyllä lisäkannustetta jatkaa :) Kysäisin viime neuvolakäynnillä terkalta, että milloin raskausarvet pääsääntöisesti ilmenevät ja vastaus kuului, että juuri näihin aikoihin jos ovat ylipäätään tullakseen. Toivottavasti saan vältettyä ne! (Oi ihana turhamaisuus!)

RV 31+5: Taas yksi neuvolakäynti ja vauvan pituusarvuuttelua

Yksi työviikko on taas takana ja väsymys on ollut paikoin megalomaaninen. Huomaan, että erityisesti loppuviikkoa kohden illat tuntuvat raskailta ja voisin helposti mennä yöunille jo iltakahdeksan aikaan. Kuluneella viikolla on ollut jonkin verran iltamenoja, tosin mieluisia, mutta kuitenkin väsyttäviä sellaisia, joten täytyy varmaan rauhoittaa viikon ohjelmaa entisestäänkin jotta jaksaisi vielä nämä vähäiset päivät töissä. Ihan kohta pääsee kunnolla lepäämään ja puuhastelemaan vauvan juttuja kasaan :)

Äitiyspakkaus tosiaan saapui alkuviikosta ja sitä on ollut kiva penkoa ja tutkailla. Vaatteet ovat todella laadukkaita ja varmasti käytössä kestäviä. Kyllä meillä täällä Suomessa vaan on mahtava etu joka vielä ilmaiseksi jaetaan! Paketissa oli yllättävän paljon jopa 50 - senttisiä vaatteita, tosin minusta ne näyttivät päällepäin aika kookkailta ja ajattelin jonain päivänä vertailla niitä muihin samankokoisiin bodyihin joita minulta löytyy. Veikkaan, että vastaavat vähän isompaa kokoa, vai onko jollakulla jo tietoa asiasta? Paketissa oli myös aika neutraaleja ja retrokuosisia vaatteita, jotka miellän ehkä vähän paremmin poikavauvalle sopivaksi. Luulen, että kun jatkan samaa rataa mitä tähänkin asti, eli kaikki omat ostamat ovat tyttömäisiä ja pääsääntöisesti vaaleanpunaisia väreiltään, niin näihin muihin neutraalimpiin vaatteisiin yhdistettynä Sintillä tulee olemaan oikein mukava ja monipuolinen vaatevarasto :)

Eilen kävin taas yhden neuvolakäynnin ja jälleen valtakunnassa kaikki hyvin. Hemoglobiini on hippasen nousemaan päin, 116, joten senkään piikkiin ei voi väsymystä laittaa vaan kuuluu selvästi asiaan eli tähän raskauteen. Verenpaine loistava ja sf-mitta niin keskikäyrillä kuin olla ja voi. Painonlisäys oli noin puoli kiloa edelliseen ja valittelin terkalle tästä muutama viikko sitten iskeneestä hillittömästä sokerihimosta. Terkka vaan lohdutti ja sanoi, että kun olet noinkin hoikka niin ei mitään hätää ja syöhän tyttö menemään vaan jos kerran himottaa!! :D Selvä, käskystä ;)

Kyselin neuvolassa hieman lisätietoa vauvan pituusennusteesta. Olen ollut siinä käsityksessä, että tyttövauvat pääsääntöisesti syntyvät n. 46-48 cm pituisina (jos tulevat ajallaan) ja pojat tavallisesti ovat parisen senttiä pidempiä. Kuitenkin, olemme miehen kanssa molemmat aika pitkänsorttisia joten neiti on saamassa melkoiset pituusgeenit ja olen miettinyt, että näkyyköhän se jo syntymämitassa vai ottaako lapsi tavallisesti kasvun vasta ajan kanssa kiinni. Eihän tällä muuten ole mitään varsinaista merkitystä mihinkään, mutta ihan käytännön syistä olisi kiva tietää, että paljonko niitä ihan pikkuisia vaatteita kannattaa ostaa. Joiltakin ihmisiltä olen kuullut suositusta, että kannattaa ostaa useita 50-senttisiä vaatteita koska vauvaa on mukavampi ja helpompi käsitellä kun vaatteet eivät pyöri päällä. Toiset taas sanovat, että osta niitä isompia vaan ja hihoja & lahkeita saa kyllä käärittyä. Mitäs mieltä te asiasta olette?

Neuvolan täti sanoi, että kyllä se vauva hyvinkin voi tulla aika pitkänä ulos jo syntyessä. Jännä nähdä kuinka käy!

Vauveli on jatkanut hurjaa meuhkaamista kohdussa, ja maha vaan heiluu puolelta toiselle liikkeiden voimasta. Meiltä on löytynyt vihdoin liikeinhokki: napapotku! Aijai että tuntuu inhottavalta kun joka suuntaan levenneeseen napaan ja siihen pingottuneeseen ihoon jytkäytetään kunnon potku sisältä päin ;) Onneksi niitä ei ole tullut kovin montaa, mutta vauvan lemppari on selvästi iltaisin asennon vaihto puolelta toiselle. Vähän väliä vauva vaihtaa paikkaa ja jommalla kummalla laidalla kohoaa hurjan näköisesti kunnes hän löytää sopivan asennon ja rauhoittuu kevyesti venyttelemään. Meidän tyttö tuntuu kärsivän myös kameraujoudesta. Aina kun mies kaivaa iltaisin videokameran esiin jotta saisi tallennettua hurjan mahamylläyksen videolle, kuin taikaiskusta kaikki liike loppuu joka ikinen kerta!

Ja muuten, voi että ihmisellä voi olla KUUMA! Ulkona lämpötila vaan laskee ja laskee, mutta minä hikoilen. Asetelmat ovat kääntyneet kotona ympäri kun mies valittaa että sisällä jäätyy sillä en anna laittaa pattereita kuumemmalle, kun minusta taas tuntuu että meillä on aina niin lämmin. Öisinkin herään siihen kun hikoiluttaa ja pitää heittää peittoa loitommalle. Arvaan, että synnytyksen jälkeen on sitten kahta kauheammin kylmä kun on tottunut tuohon pieneen lämpöpatteriin tuolla sisuksissa ;)

RV 31: Äitiyspakkaus odottaa + masukuva

Arvatkaa mitä? Postista oli tullut lappu vihdoin äitiyspakkauksen noutoa varten!! :) Tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Ei ole viitsinyt oikein tehdä enempiä hankintoja ennen pakkauksen saapumista että pääsisi ensin inventoimaan mitä sieltä löytyy. Olisihan se pakkaus tietysti nähtävillä Kelan sivuilla, mutta kun ei se ole ollenkaan SAMA ASIA...

Huomenna siis pääsee penkomaan paketin sisältöä, jihuu :)

Piristystä tässä kaivataankin sillä mieli on ollut vähän matalalla viime päivinä, tai erityisesti viime viikon puolella. Jossain vaiheessa viikkoa tajusin olevani ihan sippi ja joka aamu olin entistä väsyneempi. Olin nukkunut eräänlaista koiranunta jo toista viikkoa, tai vähintäänkin heräilin monta kertaa joka yö ja aina herätessä saatoin singahtaa täysin valveille ryhtyen miettimään ties mitä mielessä liikkuvia asioita. Aina aamuisin tuntui ettei pääse sängystä ylös.

Loppuviikkoa kohden olin jo aivan viulunkielenä ja pillahtelin itkuun mitä pienimmästäkin asiasta. Sitten piti antaa periksi ja mennä lääkäriin, joka kirjoitti saikkua. Hän olisi kirjoittanut jopa 6 päivää mutta totesin että kyllä loppuviikko varmaan riittää ja viikonloppuun yhdistettynä se helpottikin olotilaa huomattavalla tavalla, varsinkin kun sai vihdoin nukkua kunnolla. Tunsin itseni vähän hölmöksi kun piti keskellä päivää kömpiä päivätorkuille että jaksaa, mutta siitä sain hyvän opetuksen että pitää muistaa kuunnella itseään ja raskaana ollessa voimat eivät ole entisellään. En voi vaatia itseltäni samoja suorituksia kuin tavallisesti.

Toki mieltä on painanut useampi muukin asia, ja terveys on reistannut muutenkin. Katsotaan onko paranemista odotettavissa vai mitä, mutta huomenna se onneksi selviää...

Työkuvioni ovat myös aivan sekaisin ja en voi kuin ihmetellä, että miksi työnantaja on edennyt seuraajan palkkaamisessa niin mahdottoman hitaasti. Töitä on jäljellä reilut 3 viikkoa ja olisin olettanut, että tässä vaiheessa minulla on jo joku perehdytettävänä ja koko ajan rinnalla oppimassa, mutta ei. Olen joutunut oikein komentamaan itseäni, että en saa pysähtyä murehtimaan tätä koska se ei ole minun ongelmani eikä näin ollen minun ratkaistavissani.

Mieltä piristää onneksi tuo mahassa ahkerasti mylläävä tyttö. Jos liikkeistä mitään voi päätellä, niin vauva ainakin on mitä energisin ja tervekuntoisin :) Jopa tätä kirjoittaessa koko maha hyllyy ja heiluu puolelta toiselle kun tyyppi joraa.

Tässä vielä aivan tuore masukuva tältä aamulta. Hassu tuo yläosan "lättänä" kohta, mistähän se oikein tulee :) Ja ostin muuten niitä rintaliivien pidentäjiä, jotka ovat tulleet todellakin tarpeeseen! Varsinkin iltaa kohden rintaliivit alkavat puristaa ja silloin joudun laittamaan liivit noiden jatkajien avulla aivan ääriasentoon.

Haaveissa useampi lapsi - realistista vai ei?

Sain eiliseen postaukseeni pari niin mielenkiintoista kommenttia tai kysymystä, että oli ihan pakko omistaa niille oma juttu.

Kirsikka kirjoitti näin:

Toivottavasti et käsitä tätä nälvintänä vaan ihan vilpittömänä kysymyksenä: Olet monta kertaa kirjoittanut "seuraavista raskauksistasi", ilmeisesti uskot saavasi suurperheen? Miten ihmeessä pystyt olemaan niin luottavainen, eikö tämä nykyinen raskautesi alkanut hoidoilla pitkän odotuksen jälkeen?

Minä olen tullut kahdesti raskaaksi heti halutessani enkä silti koskaan suhtautunut asiaan itsestäänselvyytenä tai puhunut "sitten kun meille tulee lapsi" edes heti raskauksien konkretisoiduttua. Ehkä kyse on taikauskosta, mutta tuntuu samaan aikaan vilpittömän positiiviselta ja hieman naiivilta kun lapsettomuustaustainen, ilmeisestikin iäkkäämpi (?) esikoisvauvaa odottava puhuu seuraavista raskauksista jonkinlaisina väistämättä tapahtuvina faktoina, kun se ekakin on vielä mahassa etkä tiedä millainen vauvavuosi tulee olemaan.

Arabella puolestaan kommentoi:

Olen pohtinut ihan samaa kuin Kirsikka! Mistä tuo positiivinen usko tulevaan löytyy oikein? Lapsettomuushoitoblogeissa sävy on usein jotenkin erilainen, enkä nyt tarkoita, että täällä sen sävyn pitäisi olla sama. Tuo ero vaan mietityttää ja kiinnostaa. Itsekin omaan raskauteeni suhtauduin aikoinaan hyvin matalaprofiilisesti, koska lapsen saaminen tuntui niin harvinaiselta "herkulta". Jos saat kiinni, mistä puhun?

Toivon tosiaan, että tämä raskaus päättyy onnelliseen synnytykseen (ja miksi ei päättyisi?) ja, että saat vielä niin monta lasta, kun haluat - hoidoilla tai ilman! Kaikkea hyvää sinulle ja mahan asukille! :)

Molemmat kommentit olivat erittäin hyviä ja saivat minut todellakin pysähtymään ja ajattelemaan aihetta oikein perusteellisesti. En ollut hoksannutkaan, kuinka olen viljellyt mainintoja "seuraavista raskauksista" joten tässä onkin mainio paikka selventää miten minä näistä asioita oikeasti ajattelen.

Kaikkihan alkoi siitä, kun noin puolitoista vuotta sitten jätimme miehen kanssa ehkäisyn pois ja olin asiasta enemmän kuin innoissani. Jotenkin naiivisti ja pää pensaaseenmaisesti ajattelin, että meillä tärppää pian - kaksi tervettä ja hyvillä elintavoilla varustettua aikuista kun on asialla. Mitä vielä, kuukausien kuluessa tämä hyväuskoinen ajatusmalli ropisi aina uusien yrityskiertojen myötä pois ja viimeinen niitti tuli siitä, kun noin puolen vuoden yrityksen jälkeen saimme selville, että olemassa on vähän yhtä sun toista vikaa jotka vaikeuttavat prosessia merkittävästi. Niinpä päätimme hieman avittaa luontoäitiä ja tehdä kaiken mahdollisen raskaaksitulon eteen, vaikka se monen korviin aika pikaiselta saattoikin kuulostaa.

Fakta on se, että meillä on miehen kanssa tämä yhteinen haave omasta perheestä. Olemme puhuneet koko ajan, että kolme lasta kuulostaisi mukavalta lukumäärältä, mutta toisaalta olemme myös tiedostaneet että sellaista on hyvin vaikea päättää etukäteen kun ei ole vielä takana ensimmäistäkään päivää sen konkreettisen vauvanhoidon parissa. Sen sijaan yksi kuulostaa joka tapauksessa liian vähältä, mutta uskoisimme että meidän perheemme tulee tavalla tai toisella koostumaan vähintään kahdesta lapsesta.

Ja tiedättehän, kun ihmisellä on olemassa se yksi, tosi iso haave? Kun se on niin iso että sen toteutumisen eteen on valmis tekemään melkein mitä tahansa? Tekemään taloudellisia uhrauksia ja kokemaan fyysisestikin epämiellyttäviä asioita?

No meillä on kyse juuri tästä. Meidän mielestämme jälkikasvun saaminen ei ole vain "ajankohtaista" tai "sopivaa tässä iässä" tai joku juttu joka "vaan kuuluu tähän elämänvaiheeseen". Se vaan on...KAIKKI.

Keväällä meille tapahtuikin elämänkokoinen ihme, kun heti ensimmäisestä ICSI-hoidosta tärppäsi ja siinä vaiheessa jo kyynistyneenä en jaksanut edes moiseen tuuriin uskoa. Nyt sanoisinkin, että kaikki tuo mitä raskautumisen eteen jouduimme kokemaan, kasvatti ainakin minua ihmisenä todella paljon ja vahvisti luonnetta entisestään. Joka päivä olen aivan mielettömän kiitollinen että saan olla raskaana ja että jos kaikki menee hyvin, noin kahden kuukauden kuluttua meillä on sylissämme oma esikoisemme. Mitään en silti ota itsestäänselvyytenä, en tämän kaiken jälkeen ja ylipäätään aiheesta liian paljon kuulleena ja nähneenä.

Juttu vaan on niin, että meille miehen kanssa on selvää, että haluamme useamman lapsen. Ehkä tätä kovaa halua helpottaa tieto siitä, että lapsettomuusklinikan pakkasessa on siellä jossain odottamassa vielä kolmen siirtokerran satsit. On toki mahdollista, että siirrettäessä niistä ei mikään lähdekään kasvamaan, mutta ei se haittaa sillä olen valmis lähtemään siihen koko rumbaan vaikka uudestaan! Tiedän nyt mitä se piikittäminen ja punktiot ym toimenpiteet ovat, enkä epäröisi sekuntiakaan jos näyttäisi, että seuraava raskaus (tai jopa sitä seuraava) ei lähtisi luomusti liikkeelle tai pakastealkiot eivät riittäisikään.

Meillä on vielä "peliaikaa" Sintin syntymän jälkeen noin viitisen vuotta kunnes alkaa tulla todellisuus vastaan ihan toden teolla vanhenemisen muodossa. En siis usko, että haaveeni isommasta perheestä on mitenkään mahdoton. Jos tämä kaikki toteutuu, niin rankkaa tulee varmasti olemaan, mutta ainakin nyt tuntuu siltä, että se on varmasti kaiken sen arvoista.

Ja kuten olen aiemminkin kirjoittanut - minä en ole luovuttajatyyppiä :D Kova yritys yleensä palkitaan jossain vaiheessa, ja uskon ja toivon että näillä eväillä useamman lapsukaisen saaminen ei ole mahdottomuus. Ja eikös se sitäpaitsi ole sekä helpompaa että mukavampaa itselle kun ajattelee positiivisesti..? ;)

Ja nyt - olisi mukava kuulla aiheesta teidän näkemyksiänne!

RV 30+5: Vaatepulmia

Näin loppuraskautta kohden alkaa olla yhä enemmän haasteita vaatetuspuolen kanssa. Pari kuukautta sitten ostin H&M:ltä kahdet tosi kivannäköiset mammafarkut, mutta aika pian kävi ilmi, että ne olivat sittenkin liian napakat. Toisia olen pystynyt käyttämään aina silloin tällöin lyhyitä aikoja, mutta toiset olen jättänyt suosiolla kaappiin koska näiden molempien vyötärönauha alkaa istuessa painaa epämukavalla tavalla, varsinkin autoillessa. Kaduttaa että menin ostamaan kahdet housut kerralla, koska tässä vaiheessa masu kasvaa ja kroppa muuttuu niin hurjaa vauhtia että olisi parempi ostaa aina vain yhdet kerralla ja sitä mukaa kun tarve jälleen muuttuu. Toisaalta, onpahan nyt seuraavaa raskautta varten odottamassa kokonainen vino pino housuja kaapissa ;)

Aiemmin pohdiskelin myös äitiystalvitakin ostoa, ja päätin tilata tämän Elloksen kivan mallin. Sain jonkun hurjan alekupongin joita kyseinen kauppa postittaa jatkuvasti, joten takille ei jäänyt hintaa kuin n. 65 euroa postareineen (laskua ei ole kyllä vielä näkynyt). Ei se ihan niin pitkä ollut kuin kuva antaa ymmärtää, mutta se istuu mukavasti ja on samalla tyylikäs, eli voi käyttää töissä ja vapaa-ajallakin. Tilasin varalta 2 kokoa, 34 ja 36 joista isomman sai palauttaa, sillä se oli päällä suorastaan hurjan väljä. Nyt tässä vain odotellaan, että ilmat viilenevät tarpeeksi jotta takkia pääsee pian käyttämään sillä tällä hetkellä käyttämäni trenssi ratkeaa pian liitoksistaan!

Tällä hetkellä kaikista mukavimmat vaatteet päällä olisivat mekot ja leggingsit, mutta niitä tuntuu löytyvän tosi heikosti. Paljon on tarjolla mekon nimikkeellä myytäviä tunikoita, mutta jotka yltävät hädin tuskin pepun alle tai edes puolireiteen, joten en tosiaankaan voi töihin pukea niin lyhyttä vaatekappaletta. Minulla on pari mekkoa joita olen pitänyt, mutta toinen ei ole mama-mallistoa ja alkaa vatsan kasvaessa nousta helmasta uhkaavan lyhyeksi. Pitäisi siis löytää jokin kiva ja pidempi mekko vielä vaatekaappiin niin tietäisi pärjäävänsä tämän loppuajan töissä kohtuu siistillä vaatetuksella. Olen ostanut lisäksi parit paksummat mama-sukkikset, mutta sellaisia kalsaripaksuuden omaavia leggingsejä löytyy tosi heikosti, ainostaan Lindexiltä olen löytänyt yhdenlaisen mallin mutta nekin ovat tosi ohuita ja melkeinpä läpinäkyviä, eli ehkä sopivampia kesäkäyttöön. Tietääkö kukaan mistä löytyisi kunnon paksuja mama-leggareita?

Vaatteista masun kasvun huomaa kyllä ylipäätään kaikista selvemmin :) Olen pärjännyt tosi pitkälle ihan tavallisilla puseroilla ja t-paidoilla joita kaapista on löytynyt sillä kangas on joustanut sen verran. Nyt kuitenkin vatsa alkaa saavuttaa sellaisia mittoja, että ne samaiset paidat alkavat näyttää päällä pikkaisen naurettavilta kun helma loppuu kesken mahan päältä. Ostin Mamalicious-mallistosta itselleni mustan poolopaidan ja se on kyllä aivan ihana päällä. Melkein tekisi mieli ostaa toinenkin eri värisenä mutta koska käyttöaika jää niin lyhyeksi niin en taida sittenkään viitsiä.

Olen myöskin koko ajan odottanut sitä, että joudun ostamaan kaupasta äitiysalushousuja, mutta olen pärjännyt ihan loistavasti omilla alkkareilla. Jossain kaupassa minulle tuputettiin kesällä sellaisia, sanoen että tulen ehdottomasti tarvimaan niitä mutta sitä päivää ei ole tosiaan vielä näkynyt. Onko joku joutunut hankkimaan niitä?

Ja mitenkäs muuten te kanssaodottajat olette ratkoneet vaatepulmia? Ovatko farkut tuntuneet loppuun saakka mukavilta päällä, toisin kuin minulla?

Haaste: 25 Things About Me

Sain tällaisen hauskan haasteen Mammamarianilta ja Murmelilta:

"Kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi. Lopuksi haasta 5 ystävääsi. Jos minä merkitsen sinut, se tarkoittaa sitä, että haluan tietää sinusta enemmän."

1. Olin nuorempana aivan tuskallisen ujo. Kovalla työllä olen kuitenkin päässyt siitä ominaisuudesta.

2. Nyt olen ollut naimisissa reilun vuoden verran ja nykyisen mieheni kanssa ymmärrän mitä jotkut ihmiset tarkoittavat sillä kun he sanovat, että mitä pidempään ollaan yhdessä sitä paremmaksi suhde muuttuu :)

3. Osaan taittaa kieleni kolmelle rullalle.

4. Omistin nuorempana sähköurut ja sitkeästi yritin opetella niillä soittamaan, mutta en ikinä oppinut. Olen maailman epämusikaalisin ihminen!

5. En pidä ruoanlaitosta mutta teen sitä henkeni pitimiksi.

6. Mies saa kyllä kohta opetella myös laittamaan ruokaa. Se olisi edes jaettu tuska!

7. Olen kärvistellyt koko raskausajan hirveissä sushinhimotuskissa. Vielä kolmisen kuukautta ja sitten pitäisi päästä herkuttelemaan :)

8. Olen kokeillut surffausta vaikka pelkään vettä tosi paljon, enkä kuollut siihen.

9. En silti aio tehdä sitä ikinä enää!

10. Mammamarianin tapaan minäkään en koskaan voisi alkaa kasvissyöjäksi. Ihailen silti heitä, jotka siinä pysyvät periaatteen voimalla.

11. Inhoan ruoan pois heittämistä, sillä se on mielestäni haaskausta. Silti joskus teemme sitä.

12. Olen todella hyvä aloittamaan asioita, mutta huono viemään ne loppuun. Nytkin remontin yhteydessä löysin varmaan 5 vuotta sitten aloitetun kaulaliinan ja äidiltä lainatut kutimet. Saakohan hän niitä ikinä takaisin...?

13. Rakastan kesää ja kuulun niihin ihmisiin joiden mielestä koskaan ei voi olla liian kuuma!

14. En ole ikinä vaihtanut vauvalle vaippaa.

15. Joka päivä olen aivan mielettömän onnellinen tästä raskaudesta.

16. Joka päivä myös muistutan itseäni, että minulla on syytä olla todella kiitollinen, että raskauteni on näinkin helppo. Ja olenkin :)

17. Hoikkuudestani huolimatta minulla on korkea kolesteroli, joka todettiin yli 10 vuotta sitten.

18. En kuitenkaan ole hirveän huolissani, sillä hyvän kolesterolin osuus on ihan järjettömän korkea. Uskon, että siihen on syynä perushyvä ruokavalio sekä salainen aseeni avokado ja pähkinät :)

19. Ei mene päivääkään etten söisi hedelmiä tai vihanneksia tai molempia. Rakastan erityisesti tuoreita marjoja ja hedelmiä!

20. Olen päättänyt paljastaa täällä blogissa erään aika merkittävän henkilökohtaisen asian, kun Sintti on syntynyt. Mutta en vielä :)

21. Minulla on aivan valtava talokuume ja tällä hetkellä puran sitä viettiä remontin jälkeisen kodin sisustamiseen.

22. Emme ole vieläkään tilanneet vauvanvaunuja ja alan olla kohta lievässä paniikissa aiheesta, sillä kommunikointi saksalaisten nettikauppojen kanssa on osoittautunut todella hitaaksi ja vaunujen toimitusaika on 10 viikkoa. Samoin Sintin...

23. Olen tottunut nukkumaan n. 8 tuntia yössä, jotta tulisin virkeäksi. Luulenpa, että karu totuus tulee odottamaan minua Sintin syntymän jälkeen...;)

24. Mieheni on minua nuorempi.

25. Olen yllättynyt siitä, kuinka haikeksi mieleni on muuttunut nyt kun töitä on jäljellä enää muutama hassu viikko. Todennäköisesti en enää palaa sinne joten nyt on otettava kaikki irti viimeisistä päivistä.

Haastan mukaan seuraavat henkilöt:

Junna

Shayna

Paukkuliini

Delilah

Viivi

RV 29+5: Ninja vatsassain?

Meillä on siirrytty pienistä, sievistä masun töksäyttelyistä julmettuun riehumiseen ja ninjapotkuihin. Eilen oli varsinainen tykitysten päivä, joka alkoi heti aamusta. Sain töihin ajaessani sellaisen tujauksen vatsanahkaan, että pomppasin autonpenkiltä varmaan 10 cm ilmaan ;)

Sama jatkui ihan koko päivän ja välillä oli vaikea pitää työasioissa naama peruslukemilla kun joku tyyppi veteli armotta iskuja nahkaan. Sieltä löytyi vieläpä niin arka paikka kuin itsestä katsottuna oikealta ylhäältä, aika läheltä kylkeä. Kyljet ovat olleet minulla aina tosi herkät ja kutian superhelposti, joten nämä Sintin monotukset ovat jotain kutituksen ja kunnon iskun välimaastosta. Todella erikoisen tuntuista!

Yö meni ihan samaa rataa, ja illalla oli vaikea nukahtaa kun voihkaisin aina vähän väliä potkujen voimasta. Aamuyöllä heräsin neljän maissa ja oli ihan pakko lähteä jaloittelemaan jotta vauveli rauhoittuisi ja etten vielä herättäisi miestäkin kun oli niin vaikea olla hiljaa. Tänään olen ollut tosi paljon jaloillani, mutta heti kun asetun paikalleni, sama meno jatkuu. Rupesi jo huolettamaan, että onkohan Sintillä siellä joku hätä kun meno on muuttunut yhtäkkiä niin radikaalisti verrattuna aiempaan. Verkkokalvoillani pyöri kauhukuvia kaulan ympärille tiukkaan kiertyneestä napanuorasta ja kuinka Sintti yrittää siellä epätoivoisesti potkia ja heilua, että tajuaisin toisella olevan hätätilanne päällä. Sain ilmeisesti aika hyvin lietsottua itseeni paniikkia, koskapa tartuin vihdoin neuvolakorttiin ja kaivoin sieltä päivystysnumeron esiin ja kilautin. Puhelu meni jonnekin Joensuuhun, mistä vakuutettiin, että kunhan vauva liikkuu niin kaikki on hyvin ja että minä vain tunnen ne todella selvästi. Kuulemma jos napanuora kuristaisi vauvaa, se päinvastoin vähentäisi liikkeitä.

Pakkohan se oli uskoa. Toivottavasti murulla on kaikki tosiaan hyvin! Mutta nyt myös pikkuisen pelottaa, sillä näissä liikkeissä on ihan hurja voima...ja vielä 10 viikkoa jäljellä, apua :D

Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Eli oletteko jo tässä vaiheessa kokeneet tällaista höykkyytystä vauvan toimesta?