Kirsikka kirjoitti näin:
Toivottavasti et käsitä tätä nälvintänä vaan ihan vilpittömänä kysymyksenä: Olet monta kertaa kirjoittanut "seuraavista raskauksistasi", ilmeisesti uskot saavasi suurperheen? Miten ihmeessä pystyt olemaan niin luottavainen, eikö tämä nykyinen raskautesi alkanut hoidoilla pitkän odotuksen jälkeen?
Minä olen tullut kahdesti raskaaksi heti halutessani enkä silti koskaan suhtautunut asiaan itsestäänselvyytenä tai puhunut "sitten kun meille tulee lapsi" edes heti raskauksien konkretisoiduttua. Ehkä kyse on taikauskosta, mutta tuntuu samaan aikaan vilpittömän positiiviselta ja hieman naiivilta kun lapsettomuustaustainen, ilmeisestikin iäkkäämpi (?) esikoisvauvaa odottava puhuu seuraavista raskauksista jonkinlaisina väistämättä tapahtuvina faktoina, kun se ekakin on vielä mahassa etkä tiedä millainen vauvavuosi tulee olemaan.
Minä olen tullut kahdesti raskaaksi heti halutessani enkä silti koskaan suhtautunut asiaan itsestäänselvyytenä tai puhunut "sitten kun meille tulee lapsi" edes heti raskauksien konkretisoiduttua. Ehkä kyse on taikauskosta, mutta tuntuu samaan aikaan vilpittömän positiiviselta ja hieman naiivilta kun lapsettomuustaustainen, ilmeisestikin iäkkäämpi (?) esikoisvauvaa odottava puhuu seuraavista raskauksista jonkinlaisina väistämättä tapahtuvina faktoina, kun se ekakin on vielä mahassa etkä tiedä millainen vauvavuosi tulee olemaan.
Arabella puolestaan kommentoi:
Olen pohtinut ihan samaa kuin Kirsikka! Mistä tuo positiivinen usko tulevaan löytyy oikein? Lapsettomuushoitoblogeissa sävy on usein jotenkin erilainen, enkä nyt tarkoita, että täällä sen sävyn pitäisi olla sama. Tuo ero vaan mietityttää ja kiinnostaa. Itsekin omaan raskauteeni suhtauduin aikoinaan hyvin matalaprofiilisesti, koska lapsen saaminen tuntui niin harvinaiselta "herkulta". Jos saat kiinni, mistä puhun?
Toivon tosiaan, että tämä raskaus päättyy onnelliseen synnytykseen (ja miksi ei päättyisi?) ja, että saat vielä niin monta lasta, kun haluat - hoidoilla tai ilman! Kaikkea hyvää sinulle ja mahan asukille! :)
Toivon tosiaan, että tämä raskaus päättyy onnelliseen synnytykseen (ja miksi ei päättyisi?) ja, että saat vielä niin monta lasta, kun haluat - hoidoilla tai ilman! Kaikkea hyvää sinulle ja mahan asukille! :)
Molemmat kommentit olivat erittäin hyviä ja saivat minut todellakin pysähtymään ja ajattelemaan aihetta oikein perusteellisesti. En ollut hoksannutkaan, kuinka olen viljellyt mainintoja "seuraavista raskauksista" joten tässä onkin mainio paikka selventää miten minä näistä asioita oikeasti ajattelen.
Kaikkihan alkoi siitä, kun noin puolitoista vuotta sitten jätimme miehen kanssa ehkäisyn pois ja olin asiasta enemmän kuin innoissani. Jotenkin naiivisti ja pää pensaaseenmaisesti ajattelin, että meillä tärppää pian - kaksi tervettä ja hyvillä elintavoilla varustettua aikuista kun on asialla. Mitä vielä, kuukausien kuluessa tämä hyväuskoinen ajatusmalli ropisi aina uusien yrityskiertojen myötä pois ja viimeinen niitti tuli siitä, kun noin puolen vuoden yrityksen jälkeen saimme selville, että olemassa on vähän yhtä sun toista vikaa jotka vaikeuttavat prosessia merkittävästi. Niinpä päätimme hieman avittaa luontoäitiä ja tehdä kaiken mahdollisen raskaaksitulon eteen, vaikka se monen korviin aika pikaiselta saattoikin kuulostaa.
Fakta on se, että meillä on miehen kanssa tämä yhteinen haave omasta perheestä. Olemme puhuneet koko ajan, että kolme lasta kuulostaisi mukavalta lukumäärältä, mutta toisaalta olemme myös tiedostaneet että sellaista on hyvin vaikea päättää etukäteen kun ei ole vielä takana ensimmäistäkään päivää sen konkreettisen vauvanhoidon parissa. Sen sijaan yksi kuulostaa joka tapauksessa liian vähältä, mutta uskoisimme että meidän perheemme tulee tavalla tai toisella koostumaan vähintään kahdesta lapsesta.
Ja tiedättehän, kun ihmisellä on olemassa se yksi, tosi iso haave? Kun se on niin iso että sen toteutumisen eteen on valmis tekemään melkein mitä tahansa? Tekemään taloudellisia uhrauksia ja kokemaan fyysisestikin epämiellyttäviä asioita?
No meillä on kyse juuri tästä. Meidän mielestämme jälkikasvun saaminen ei ole vain "ajankohtaista" tai "sopivaa tässä iässä" tai joku juttu joka "vaan kuuluu tähän elämänvaiheeseen". Se vaan on...KAIKKI.
Keväällä meille tapahtuikin elämänkokoinen ihme, kun heti ensimmäisestä ICSI-hoidosta tärppäsi ja siinä vaiheessa jo kyynistyneenä en jaksanut edes moiseen tuuriin uskoa. Nyt sanoisinkin, että kaikki tuo mitä raskautumisen eteen jouduimme kokemaan, kasvatti ainakin minua ihmisenä todella paljon ja vahvisti luonnetta entisestään. Joka päivä olen aivan mielettömän kiitollinen että saan olla raskaana ja että jos kaikki menee hyvin, noin kahden kuukauden kuluttua meillä on sylissämme oma esikoisemme. Mitään en silti ota itsestäänselvyytenä, en tämän kaiken jälkeen ja ylipäätään aiheesta liian paljon kuulleena ja nähneenä.
Juttu vaan on niin, että meille miehen kanssa on selvää, että haluamme useamman lapsen. Ehkä tätä kovaa halua helpottaa tieto siitä, että lapsettomuusklinikan pakkasessa on siellä jossain odottamassa vielä kolmen siirtokerran satsit. On toki mahdollista, että siirrettäessä niistä ei mikään lähdekään kasvamaan, mutta ei se haittaa sillä olen valmis lähtemään siihen koko rumbaan vaikka uudestaan! Tiedän nyt mitä se piikittäminen ja punktiot ym toimenpiteet ovat, enkä epäröisi sekuntiakaan jos näyttäisi, että seuraava raskaus (tai jopa sitä seuraava) ei lähtisi luomusti liikkeelle tai pakastealkiot eivät riittäisikään.
Meillä on vielä "peliaikaa" Sintin syntymän jälkeen noin viitisen vuotta kunnes alkaa tulla todellisuus vastaan ihan toden teolla vanhenemisen muodossa. En siis usko, että haaveeni isommasta perheestä on mitenkään mahdoton. Jos tämä kaikki toteutuu, niin rankkaa tulee varmasti olemaan, mutta ainakin nyt tuntuu siltä, että se on varmasti kaiken sen arvoista.
Ja kuten olen aiemminkin kirjoittanut - minä en ole luovuttajatyyppiä :D Kova yritys yleensä palkitaan jossain vaiheessa, ja uskon ja toivon että näillä eväillä useamman lapsukaisen saaminen ei ole mahdottomuus. Ja eikös se sitäpaitsi ole sekä helpompaa että mukavampaa itselle kun ajattelee positiivisesti..? ;)
Ja nyt - olisi mukava kuulla aiheesta teidän näkemyksiänne!
Minä en ole kauheasti kerinnyt blogiasi nyt syksyllä lukea, mutta palasin tänään. Jotenkin hämmästyin noista saamistasi kommenteista. Luulen, että jokaisella raskaana olevalla ja raskautta toivovalla on kuitenkin mielessä se, että lapsen saaminen ei ole itsestäänselvyys. Muttta pitääkö sitä asiaa myöskään lisätä jokaiseen lauseeseen "seuraavassa raskaudessa - jos ja toivottavasti kun sellainen joskus tulee". Ole hyvillä mielin positiivinen ja elä todeksi haavettasi pala kerrallaan.
VastaaPoistaItsekin usein puhun "siitä vauvasta", vaikka minulla ei ole miestä eikä sen puolesta edes mahdollisuutta yrittää raskautta ainakaan perinteisellä menetelmällä. Uskon kuitenkin, että jos tarkoitus on, sen lapsen joskus saan - jos kaikkien pohdintojen jälkeen päädyn yrittämään. Koko ajan tiedostan oman pienuuteni asian edessä - ja minusta riittää se, että itse sen tiedostan, ei sitä tarvitse joka lauseeseen lisätä erikseen.
Onnellista odotusta edelleen!
Meillähän ekaa tehtiin kaks vuotta, mutta se sai kuitenkin alkunsa ihan luomusti. Kyllä mulla oli silti koko ajan ajatus, että niitä lapsia tulee enemmän kuin yksi. En oo ikinä ymmärtänyt sitä ajatusmaailmaa, että lapseton ei sais edes haaveilla isosta perheestä. Miksi ei? Ne lapset ehkä tehdään eri tavalla kuin muissa perheissä, mutta ei kai se siltikään mahdotonta ole. Ainakin jos saa sen ensimmäisen lapsen, niin onnistumisprosentit toiselle lienee jo paremmat. Tai niin luulis.
VastaaPoistaMeille nämä kaks lasta on varmaan tarpeeksi, vaikka aikoinani neljästä haaveilinkin. Jätän silti itselleni option iltatähteen, mulla on vielä teoriassa sellanen kymmenisen vuotta aikaa...
Kirsikalle ja Arabellalle: miksi "iäkkäämmän" eli 30+ odottajan, joka on tullut raskaaksi lapsettomuushoidon avulla, PITÄISI SUHTAUTUA ELÄMÄÄN JA TULEVIIN RASKAUKSIIN PESSIMISTISESTI JA NEGATIIVISESTI? Miksi ei saa suhtautua optimismilla ja positiivisella elämänasenteella?
VastaaPoistaEn monesti kommentoi näin, mutta nyt kyllä tulee mieleen lähinnä sellainen ajatusmaailma, jossa pitäisi vallita negativismi. Anteeksi nyt vaan, mutta positiivisella elämänasenteella pääsee kyllä aika paljon pitemmälle, kuin sillä että ajattelee tulevaisuutta mustana ja harmaana ja karuna. Mua ärsyttää noi kommentit niin paljon etten osaa edes kommentoida tähän...
Verona on onneksi varustettu positiivisella elämänasenteella eikä suomalaisille (valitettavasti) monesti tutummalla melankolisuudella.
Sinun asenteesi poikkeaa valtavirrasta sillä, että se on läpeensä positiivinen :-). Moni lapseton lannistuu yrityksissä, kuvittelee että yksi tärppi oli statistinen poikkeama tai ehkä lottovoitto, joka ei osu kahdesti kohdalle - ainakaan jos on tulevaisuuden suhteen liian itsevarma. Kuulun valitettavasti itsekin em. ihmisiin - ja inhoan asennettani, jolle en mahda mitään!Inhoan sitä jopa niin paljon, että koetan olla ajattelematta aihetta toinen lapsi suojellakseni itseäni ikäviltä tunteilta... Toisaalta kun elämässä on ollut muita kaukaisia ja tavoittamattomilta tuntuvia haaveita, olen puhunut niistä reilusti ja ne ovat aiheuttaneet vain hyviä tuntemuksia. Lapsi on ehkä poikkeus, kun se on niin tärkeä asia ja sen saamista pidetään yleisesti jonkinlaisena ihmeenä. Niinpä siihen liittyy kaikenlaista taikauskoa -- esim. tyyliin jos nyt olen liian itsevarma, niin se kostautu varmasti. Minusta on yksinomaan ilahduttavaa, etteivät kaikki ajattele näin synkästi. Oma (ja läheisten) olo on nimittäin paljon parempi, kun on positiivinen asenne, ja päivittäisen elämän hyvällä laadulla on todellakin merkitystä.
VastaaPoistaMä uskon, että sinulla positiiviseen ajatusmaailmaan vaikuttaa se, että yritysaikanne kesti kuitenkin lapsettomien maailmassa verrattain lyhyen aikaa plus että onnistuitte heti ensimmäisellä hoidolla ja vieläpä ensimmäisellä siirrolla. Et ehtinyt mennä niin syvälle ja katkeroitua, kuten vuosien ja pettymysten jälkeen voi käydä. Se on hyvä, että näin ei käynyt, mutta on tiedostettava, että pitkä tie voi lannistaa sen positiivisimmankin ihmisen. Olen monesti ajatellut blogiasi lukiessani, että jos asiat olisivat toisin, voisin itse kirjoittaa kuten sinä kirjoitat.
VastaaPoistaEn tarkoita vähätellä kokemaasi, mutta haluan puolustaa meitä negatiivisia möllejä :)
Minä huomasin vasta edellisessä postauksessasi tuon seuraavista raskauksista puhumisen. Ilmeisesti siis ei ole ennen osunut silmään tai särähtänyt korvaan. No eipä se tälläkään kertaa korvaan särähtänyt, sillä ajattelin edellistä postaustasi lukiessasi, että ihanaa kun olet optimistinen ja "uskallat" toivoa seuraavaa raskautta. Tottakai teillä on mahdollisuus saada Sintille pikkusisarus ellei toinenkin, ja etenkin teillä pitäisi olla lupa haaveilla siitä.
VastaaPoistaVeeran tavoin minäkään en ymmärrä miksi lapsettomuustaustainen ei saisi/voisi haaveilla seuraavistakin lapsista. Asenteesi on minusta ihana! Ihan hyvin voisit synkistellä ja ajatella, että toista lasta emme varmasti tule saamaan, mutta sen sijaan olet ihanan optimistinen ja asenteesi positiivinen :)
Meilläkin kesti yritystä yli kaksi vuotta, ja kuin ihmeen kaupalla raskauduin luomusti. En ota raskautta itsestäänselvyytenä siltikään, mutta en osaa olla ajattelematta myös mahdollisuutta toiseen, tai vaikkapa jopa kolmanteen lapseen. Todellisuus vauvan kanssa voi lyödä päin näköä, mutta tehkööt sitten niin, se on sen ajan murhe. Nyt olen tosi onnellinen tästä raskaudesta ja toivon että kaikki menee hyvin.
VastaaPoistaNykyään monella paikkakunnalla ensisynnyttäjien ikä on noussut nousemistaan, mutta jokainenhan miettii mahdolliset riskit tahollaan ja tekee päätökset itse. En näe mitään syytä ahdistua iästäni tai mahdollisuuksistani vielä kerran/kaksi tulla raskaaksi, jos vain se meille vielä suodaan. :)
Onnellista raskausaikaa iästä ja lapsiluvusta huolimatta ihan kaikille "paksulaisille"! ;)
Minusta on hienoa, että jaksat olla positiivinen ja uskoa siihen, että tulevaisuudessakin uusi raskaus onnistuu. :) Ei kai nyt joka hetki tarvitse ajatella asioita siten, että "JOS onnistuu, niin sitten niin ja näin..".
VastaaPoistaLiian monille tuntuu olevan ihan itsestäänselvää, että niitä lapsia tulee kun vain haluaa (toisin kuin itse pelkäsin alusta alkaen ongelmia sattuneesta syystä) ja sellainen vähän ärsyttää, mutta eihän tästä nyt sinun tekstissäsi kai ollut kyse.
Tällä hetkellä on jotenkin vaikeaa itse ajatella sitä, että meillä tulisi joskus olemaan ne toivotut 2-3 lasta, vaikka iän suhteen ei olekaan mitään hätää. Tällä hetkellä vain toivon, että se ensimmäinenkin saisi alkunsa. Siltikin voisin kuvitella, että jos tässä raskaudun & kaikki menee hyvin, niin voisin kuitenkin uskaltaa haaveilla siitä, että hän vielä sisaruksiakin saisi.
Minusta sinun blogisi on aivan uskomattoman ihana, koska, olet niin positiivinen ihminen.
VastaaPoistaJokaisella ihmisellä on lupa haaveilla, unelmoida ja toteuttaa mahdollisuuksiensa mukaan nämä toiveet elämänkulusta. Iällä, sukupuolella, ulkonäöllä tai millään muulla tällaisella asialla ei ole asiassa merkitystä, koska jokainen ihminen on yksilö ja kaikilla on omat tarpeesi. Sinulla on selvästi vahva tarve -ja halu saada lapsia, haluat oman perheen ja haluat olla äiti. Tästä syystä sinä tarvitset sitä.
Sinun haaveenasi on suuri perhe. Toivottavasti saat sen!
En ymmärrä miksi sinun pitäisi blogissasi itkeä ja valittaa kuinka kamalaa on kun olette niin paljon joutunut odottamaan vauvansaantia, jos et niin tunne! Jos tuntisit näin, varmaan kirjoittaisit myös siitä, eikä siinä olisi mitään väärää.
Sinä kirjoitat tätä blogiasi kuitenkin omalla tavallasi, ja kerrot sen miltä sinusta tuntuu, ja se on minusta ihana asia.
Oikein paljon onnea odotukseen ja toivotaan että jonain päivänä saat sen haluamasi suurperheen, koska olet sen ansainnut, mikset olisi?
Sinä et ole luovuttaja,
päin vastoin,
innoitat muita samassa tilanteessa kanssasi olevia jaksamaan ja yrittämään.
"miksi "iäkkäämmän" eli 30+ odottajan, joka on tullut raskaaksi lapsettomuushoidon avulla, PITÄISI SUHTAUTUA ELÄMÄÄN JA TULEVIIN RASKAUKSIIN PESSIMISTISESTI JA NEGATIIVISESTI? Miksi ei saa suhtautua optimismilla ja positiivisella elämänasenteella?"
VastaaPoistaTarkentaakseni vielä: itse en kommentillani suinkaan tarkoittanut moittia positiivista asennetta tai suinkaan väittänyt, ettei lapsettomuushoitojen jälkeen saisi haaveilla useasta lapsesta. Saatikaan, ettei SAISI olla positiivinen. Huoh. Kummasti kommenttiani väänneltiin asian ulkopuolelle. Kirsikankaan kommentista en nälvintää löydä, eikös siinä sanottu alkuun, ettei sitä kysymyksellään hae. Minä ymmärsin ainakin, että Kirsikka tarkoitti jota kuinkin samaa kuin minä. Mielestäni Verona ymmärsi kysymykseni/kysymyksemme juuri oikein. Minä ainakin kommentissani pohdin, mistä kumpuaa positiivisuus? En sanonut, että se olisi väärin, tai että sellainen suhtautumistapa olisi väärä. Se on ainoastaan mielestäni poikkeuksellinen, koska pääsääntöisesti oman kokemukseni mukaan harva uskaltaa suhtautua lapsiasioihin noin hyväuskoisesti. Oli lapsettomuushoitoja tai ei. Se, että joku uskaltaa, on mielestäni virkistävää, ja hienoa, mutta samalla se on juuri niin harvinaista, että mieleni tekee keskustella itselleni poikkeuksellisesta katsontakannasta. Pidän sitä hyvänä asiana, että keskustellaan.
Tuntuu tosi tyhmältä, että jos jotakin asiaa kysyy/herättelee keskustelua/pohtii äänen aivan hyvässä hengessä, on blogin lukijat heti närkästyneinä puolustamassa kirjoittajaa, vaikka kirjoittaja itse ei kommentista provosoitunutkaan. Ei provosoitunut, koska siihen ei ollut tarvetta.
t.Arabella
Sydänjäälle vielä: uskon kanssa, että suhteellisen lyhyellä yritysajalla on merkitystä. Vaikka toki on selvää, että se yritysaika sisälsi paljon kaikkea rankkaa. Itse en ehtinyt omaa raskauttani yrittämään "yhtään", koska raskauduin heti ekasta kierrosta, mikä oli hienoinen ihme. Oma kiertoni kun on piiiiitkä ja erittäin epätasainen, joten luomuraskautuminen on harvinaista. Itse koenkin, että oma raskautumiseni oli mieletön onnenkantamoinen ja sellaista ei toista kertaa voisi kohdalle osua, siis ainakaan noin hirveän helposti.
VastaaPoistaUskon, että elämänasenteeseen vaikuttaa myös elämänkokemukset yleensä. Jos on ollut todella kuoppainen tie, sitä melkein väkisinkin realisoituu hieman negatiivisenkin puolelle. Tulevalta ei ehkä uskalla odottaa samalla tavalla. Toisaalta pelkääminen tai jotenkin tylsän realistinen asenne tuskin suojaa pettymyksiltä tippaakaan paremmin kuin tulevaisuudenusko. Kuka edes väittää, että positiiviseen asenteeseen sisältyisi ymmärtämättömyys siitä, ettei asiat tule elämässä hopeatarjottimella? Positiivinen asenne voi kyllä sen sijaan auttaa meitä tekemään kestävämpiä valintoja, koska jos meitä ohjaa usko hyvään, ehkä se tuo mukanaan hyvää? Negatiivisella asenteella ei yleensä saavuta mitään muuta kuin ahdistavan olotilan ja ehkä (turhaakin) varovaisuutta. Toki itseään on hyvä suojata ja pysyä jollakin tapaa realistisena (esim. vuosien tuloksettomien lapsettomuushoitojen jälkeen harvoin enää onnistuu raskautuminen), mutta mikä estää olemasta positiivinen silti elämässä yleensä? Vaikeaa se tietysti voi olla - ainakin alkuun.
t. Arabella
Mä en oikein ymmärtänyt Arabellan ja Kirsikan kommentteja alunperinkään, koska molemmat korostavat sitä, että heillä on heti tärpännyt, eikä ole vauvaa tarvinnut "tehdä". Niin? Mikä pointti? Ai jos vauvaa on pitänyt tekemällä tehdä, niin uudesta vauvasta ei saa haaveilla??
VastaaPoistaHieno keskustelu naiset! Mun mielestä tuo taipumus katkeroitua ja tulla pessimistiseksi on aika pitkälti myös persoonakysymys. Toinen jaksaa olla positiivisempi kauemmin kuin toinen ja toiset nyt vaan on yleisestikin elämään positiivisemmin suhtautuvia. Lapset ja raskautuminen on niin iso ja herkkä aihe, että aina sohaisee jonkun kipupisteeseen ilmaistessaan asioita jollain lailla. Itse raskauduin ensimmäisestä kierrosta, mutta pelkään silti etten toista lasta saa. Ilmaisen silti "KUN" saan toisen lapsen, sillä koen positiivisen asenteen helpottavan elämää eikä se ainakaan raskautumista vaikeuta.
VastaaPoistaSeuraan ystäväni kipuilua oman raskautumisensa kanssa ja toivon hänen jaksavan taakkansa kantaa. On jopa vaikeaa olla välillä vieressä ison mahan kanssa ja katsoa sitä katkeruutta joka myös muhun kohdistuu.
Pääsääntöisesti musta elämä on paljon mukavampi ottaa positiivisin silmin ja tippua sitten alemmas jos aihetta siihen on. Mutta ymmärrän niitäkin jotka eivät jaksa, toivon vaan että se positiivisuus sieltä joskus löytyy, jokaisen ihan oman henkilökohtaisen jaksamisen vuoksi.
Veronalle kiitos mukavasta blogista jota on kiva lukea :)
Onpas täällä mielenkiintoinen keskustelu. Veronan asenne on kyllä aina ihanan positiivinen ja reipas. Luulisin, että blogin suuri suosiokin perustuu juuri siihen.
VastaaPoistaMutta olen kyllä Sydänjään kanssa samoilla linjoilla siinä, että kyllä tottakai karut elämänkokemukset ja suuret vastoinkäymiset vaikuttavat siihen miten elämään suhtautuu. On se varmasti persoonakysymyskin, toiset pysyvät positiivisena pidempään, mutta kyllä positiivisinkin mieli menee varmasti mustaksi, jos hirmu kovasti ja pitkään päähän potkitaan.
Vaikka mulla pidempi vauvanyritystaival onkin kuin Veronalla, niin itsekin olen säästynyt mielestäni aika paljolta murheelta ja päässyt lapsettomuusasian suhteen melko helpolla. Ehkä sen vuoksi välillä mietiskelen toisen raskauden mahdollisuutta, vaikken ole vielä yhtäkään lasta synnyttänyt.
Siispä jos ymmärsin tuon kommentin sävyn väärin, pyydän anteeksi. En laita kiehahtamista hormonien piikkiin vaan olen itse nyt viime aikoina vain törmännyt tässä ns. tosielämässä valitettavan paljon siihen, että elämän pitäisi olla synkkää ja harmaata ja jos joku "uskaltaa" suhtautua iloisesti, optimismilla ja positiivisuudella eikä ns. asiaan kuuluvalla melankolisuudella, niin se on sitten ehdottomasti huono huono juttu.
VastaaPoistaKurjaa on se, että tosiaan monesti oletuksena on se, että jos elämässä missä tahansa osa-alueessa on ongelmia, niin suhtautuminen on yleensä negatiivista ja suupielet alaspäin-menevää. Ja sitten jos suhtaudutaan positiivisesti ja hymyssä suin vastoinkäymisiin, niin se herättää huomiota. Mutta tällaista se vain on. Pääasiahan on kuitenkin se, että positiivisuutta löytyy, oli se kuinka yllättävää vaan!!
Tulipas kamalia lausehirviöitä...
"Ai jos vauvaa on pitänyt tekemällä tehdä, niin uudesta vauvasta ei saa haaveilla??"
VastaaPoistaEi, vaan en puhu ääneen toisesta helposta raskautumisesta, tai raskautumisesta ylipäätään, VAIKKA eka tärppäsikin heti. Ilmaisinpas itseäni kumman oudosti, kun se on tulkittu niin monen kohdalla jotenkin kauhean negatiivisesti.
t. Arabella
Vau, täälläpäs on muodostunut mahtavaa keskustelua! Aivan loistavia kommentteja puolin ja toisin, juuri niinkuin toivoinkin. Ja heti kättelyssä haluan vielä korostaa, etten tosiaan ärsyyntynyt tai kimmastunut noista Kirsikan ja Arabellan kommenteista vaan ne saivat minut nimenomaan pohtimaan tätä aihetta hieman syvällisemmin. On helppo unohtaa että kaikki eivät lähesty tätä aihetta samalla tavalla kuin itse tekee.
VastaaPoistaJa kiitos kaikista kivoista kommenteista joita sain blogiani kohtaan, ne lämmittävät todellakin mieltä :)
Tuuli: Ehkä itse ajattelen niin, että mulla ei ole varaa suhtautua tärppäykseen niin että se olisi vain kertaluontoinen lottovoitto. On liian pelottavaakin päästä mieleen sellainen ajatus, että tämä ei enää toistu. Ja sitäpaitsi kun konsteja onneksi löytyy niin luotan mieluummin niihin jos raskautuminen on jatkossakin yhtä vaikeaa!
Sydänjää: Ymmärrän ihan täysin mitä tarkoitat ja usein olen ajatellutkin, että minkähänlainen ihminen minä olisin jos olisin joutunut yrittämään, toivomaan ja pettymään niin rajusti esim. 3 vuoden ajan. Haluaisin ajatella, että mielialoistani huolimatta yrittäisin sitkeästi vaan, mutta tosiasiassa sitä ei voi täysin tietää ennenkuin on siinä tilanteessa itse. Täytyy vaan olla hemmetin kiitollinen, että tämä meni omalla kohdallani niinkuin meni :)
Delilah: SUPERihanasti sanottu, kiitos!!! :)
Me olemme miehen kanssa jo puhuneet, että toista kyllä yritetään jossain vaiheessa. Ja ollaan valmiita kestämään paljon, että se onni meille annettaisiin. Tämä yksikin on jo kaikki mitä ollaan ikinä toivottu, joten maailma ei romahda jos meidän perhe on tässä. Toinen olisi vain kirsikka valmiiksi kauniin kakun päälle. Myös se ajatus on käynyt mielessä, että jos toinen saataisiin helposti, niin sitten ehkä kolmaskin... Mutta se nyt on hiukan asioiden edelle menemistä. Kuten teilläkin, mekin olemme aina haaveilleet suuresta perheestä ja kyllä se unelma mielessä vielä elää. Tunnen välillä huonoa omatuntoa omasta ahneudestani; Olihan pitkään aika, jolloin rukoilin että meille annettaisiin edes yksi. Mutta sydän kaipaa hiljaa enemmän, vaikka samalla en voisi olla tästä vauvasta kiitollisempi.
VastaaPoistaSuhtaudun kuitenkin mahdollisiin tuleviin raskauksiin hyvin varovaisesti. Meillä on takana sekä epäonnistumisia että alkuvaiheessa menetettyjä raskauksia, ja tämä vauva tuntuu ihan oikealta ihmeeltä. Siksi on vaikea olla kovin luottavainen tulevan suhteen. Uskon siis Sydänjään tavoin, että on helpompi olla optimistinen jos onnistuminen on tapahtunut (meidän mittapuulla) helposti, eikä aivan sitä suurinta kipua ja epätoivoa ole tarvinnut kohdata. Kuitenkin kuten muutkin ovat kirjoittaneet, se on paljon myös persoonasta kiinni, toiset kokevat asiat raskaammin. Minusta on ihanaa, että olet niin positiivinen. Kun mainitset ohimennen seuraavasta raskaudesta, minunkin mielessä käy, että ehkä meilläkin kaikki voisi seuraavan yrityksen kohdalla olla toisin, valoisammin :) Muistutat minua ajattelemaan positiivisemmin <3
Itsekin vähän ihmettelin noita kommentteja, ns. anonyyminä on aina niin helppo kommentoida... Miust on hienoa, että olet noin positiivinen! :) Voi olla että raskauduttekin seuraavalla kerralla luomusti, tosi nopeaan tai sitten joudutte käymään pitempään hoidoissa. Entäs sitten, mitä se negatiivinen suhtautuminen asiaan auttaa? Lapsettomuuden kokeminen on niin kova paikka, ettei suurin osa ihmisistä sitä ymmärrä, miten kipeältä se voikaan tuntua. Jos joku jaksaa silti olla positiivinen ja iloinen, niin ei voi kun nostaa hattua. Itse en siihen pystynyt aikoinaan. Jatka samalla positiivisella asenteella ja onnea loppuraskauteen!
VastaaPoistaKyllä mä itekin puhun jo tässä vaiheessa "sitten" kun tulee lapsia lisää niin. Toisaalta, mulla on varmasti se ikä, joka tekee puheesta "hyväksytymmän". Sitä kun ei ole kuin se 21 v niin ehkä ihmiset aattelevatkin, että kyllä toi vielä lisää lapsia tekee.
VastaaPoistaMun mielestä yleinen positiivisuus on vaan hyvästä. Se rasittaa itseäänkin varmasti pidemmän päälle enemmän kuin positiivisempi asenne :)
Munkin mielestä on ihailtavaa, miten positiivisella mielellä olet. Haluaisin itsekin olla yhtä positiivinen ja luottavainen!
VastaaPoistaNiinkuin on täsä jo tullut esille, kyllä meistä muistakin moni varmasti olisi optimistinen, jos ekasta ICSIstä tärppäisi. mutta olet jotenkin eityisen optimistinen ja se on ihanaa!
Minustakin tuollainen positiivisuus on pelkästään ihanaa! :)
VastaaPoistaHei muuten, jos haluat lukea mun blogia jatkossakin, niin laita s-postilla (minttukrokantti83(at)gmail.com) s-postiosoite, johon voin lähettää kutsun. :)
"Itsekin vähän ihmettelin noita kommentteja, ns. anonyyminä on aina niin helppo kommentoida... Miust on hienoa, että olet noin positiivinen! :)"
VastaaPoistaATIA, EDELLEEN SANON SAMAN KUIN JO MONTA KERTAA: MIKSI ON YMMÄRRETTY, ETTÄ MIELESTÄNI POSITIIVISUUS OLISI HUONO ASIA? EN_SANONUT_NIIN. En mitään edes sinnepäin. Käsittämätöntä sanojen vääristelyä ja aivan turhaa anonyymikommentoijan haukkumista. (Sitä paitsi profiloin itseni nimimerkille, enkä kommentoi täysin ilman nimeä. Kaikilla ei ole blogia.)
Kiitos Veronalle ja muille asiaa aidosti pohtineille aivan mahtavista asianmukaisista vastauksista ja keskustelun mahdollistamisesta! Itse poistun nyt takavasemmalle täältä, kun en jaksa joidenkin kommentoijien putkinäköistä ja tahallista nillittämistä. Omasta mielestäni olen käyttäytynyt täysin asiallisesti ja kommentoinut rakentavasti, mutta nyt alkaa siihen malliin palaa hermo noihin sanojani vääristeleviin ääliökommentteihin, että paras lopetella oma osuuteni tähän.
Kaikkea hyvää jokaiselle teistä!
t. Arabella