Varhaisultra

Piti postata varhaisultrasta jo ajat sitten, mutta olen voinut tosi huonosti kohta viikon päivät. Ensin luulin, että kyse on mykoplasmaan saamastani antibioottikuurista, mutta nyt olen jo ruvennut epäilemään että kyseessä onkin raskauspahoinvointi!! Ensimmäisinä lääkekuurin päivinä parin tunnin päästä lääkkeenotosta tuli kamala, mahakipuinen olo, mutta sitten se helpotti. Viikonloppuna homma kääntyikin siihen, että koko ajan oli huono olo ja erityisesti iltapäivällä. Tällä viikolla joka päivä klo 12 ällötys on iskenyt ja illat ovat menneet vaaka-asennossa miehen huolehtiessa huushollista.

Eli raskauspahoinvointiako tämä tosiaan on? Jos näin, niin tuli ihan puskista kun Sintistä sain vietellä lokoista raskausaikaa ilman mitään tällaisia kurjuuksia :)

Ja sitten varhaisultraan. Visiitti oli todella jännittävä ja tuskin sain nukutuksi, sillä kahtena edellisenä yönä näin vaihtelevia painajaisia joissa kaikissa sisältö oli sama: mitään raskautta ei ollutkaan, alkio oli vain mystisesti kadonnut.

Olin niin jännittynyt, että tuskin pystyin kestämään mitään turhaa odottelua. Lääkäri oli jonkin verran myöhässä ja jos aulassa ei olisi ollut muita potilaita, olisin ravannut huonetta edestakaisin. Vastaanotolla meinasin ruveta kiljumaan kun lääkäri ryhtyi kyselemään kaikenlaisia raskauteen ja terveydentilaani liittyviä taustakysymyksiä, sillä kyseessä oli ikäänkuin ensimmäinen neuvola ja terveystarkastus. Pystyin vain ajattelemaan, että mitä väliä tällä kaikella on jos sisälläni ei ole elämää, eli eikö voitaisi vain kurkata sinne ja äkkiä!

Kun sitten vihdoin pääsin pöydälle, ja todella nopeasti aivan kohdun takaa ja ylhäältä löytyi raskauspussi, jossa köllötteli varsin eläväinen pikkuinen, purskahdin aivan hillittömään itkuun. Lääkäri sai tuskin mitattua alkiota kun itkin niin kamalasti että koko ultralaite tärisi ja heilui. Siinä itkiessä purkautui aivan valtava hermopaine ja pelko, aloin vihdoin uskoa että tämä raskaus on todellakin totta ja tämä tyyppi taitaa selvitä. Sykkeen kuuntelu vielä kruunasi sen mahtavan hetken :)

(tässä epäselvä, paperiversiosta skannattu kuva jossa vauva pilkottaa tuolla vasemmalla, sykekin vilkkui selvästi kuin tähti taivaalla!)

Yllätyksekseni sain jo mukaani neuvolakortin ja Odotus-kirjan, johon voisikin piakkoin ryhtyä kirjaamaan ylös tuntemuksia. Olimme todella tyytyväisiä, että päädyimme klinikan hoitavaan lääkäriimme ensimmäisen ultran tekijänä, sillä tämä tutkimus suoritettiin alakautta, toisin kuin edellisten raskauksien ultrapaikassa jolloin toisinaan sikiötä oli todella vaikea paikantaa johtuen kohtuni rakenteesta. Tämä hoitui nopeasti, kätevästi ja kivuttomasti.

Kerroimme raskaudesta vanhemmilleni heti ultratuloksen varmistuttua, lisäksi 2 ystävääni tietää asiasta mutta muuten ajattelimme pitää tämän omana tietonamme niin pitkään kuin mahdollista. Varmaan joku itsesuojeluvaisto edelleen siellä mielen perukoilla jyllää...Tosin työpaikalla meinasin jo kärähtää, luultavasti johtuen tästä hillittömästä ruokahalustani joka pakottaa syömään välipaloja usein ;)

Nyt yritän keskittyä nauttimaan olotilastani sen mitä tältä ällötykseltä vaan pystyn :)

Ja suuret kiitokset kaikille onnittelujen laittajille!

Kaikki paremmin kuin hyvin :)

En ole millään ehtinyt postata eilisiä varhaisultran kuulumisia, joten teen sen nyt hyvin lyhyesti ja huomenna uudestaan kuvan kera ja perusteellisemmin.

Ultra tuotti mitä ihanimmat tulokset: sisuksissa köllöttelee ihana pikkuinen, jonka sydän pompottaa hyvin vahvasti! Mitat vastaavat viikkoja eikä mikään anna aihetta epäillä mitään ikävää :) Saimme jopa kuulla sydänäänet, sieltä kuului säännöllinen "tumps tumps tumps"...

Ihanaa :)

Peikko on muuttanut kylään...

Niin, tänne on muuttanut sellainen peikko. Tiedättekö ne kuvat, joissa toisella olkapäällä istuu enkeli, ja toisella piru. No, se meidän peikko muistuttaa vähän tuota jälkimmäistä. Sillä ei ole oikein mitään hyvää sanottavaa ja se esittää mielellään negatiivisia kommentteja, erityisesti liittyen tähän raskauteen. Omituinen tyyppi, en oikein tiedä miten sen saisi savustettua täältä ulos...!

Peikon olemassaolo sai varmaan alkunsa noin viikko sitten kun tulin uudelleen sairaaksi. Sairastuin siis käytännössä ennenkuin ehdin toipua siitä edellisestä. Yskin koko ajan kuin viimeistä päivää, päätä särkee ja olo on vetämätön, diagnoosina mykoplasma. Jippii. Lääkäri ei uskaltanut edes määrätä antibioottikuuria koska kyseisiä lääkkeitä ei saisi raskauden aikana käyttää. Tiistaina kun menemme varhaisultraan, kysyn siellä lääkäriltä (työterveyslääkärin neuvosta) josko kuitenkin olisi jotain mitä uskaltaisi ottaa tai mitä hän ylipäätään on asiasta mieltä.

Joka tapauksessa tämä alituinen sairastaminen, joka on siis kestänyt koko tämän raskauden ajan (!) on vetänyt mieltä hieman matalaksi. On pakostakin ruvennut epäilyttämään, että miten se alkioraukka kestää tuolla sisuksissa kun itse hautoja on näin huonossa kunnossa ihan koko ajan. Senhän pitäisi olla hyvässä turvassa, mutta rajansa kai kaikella...?

Lugesteronia jatketaan edelleen. Soitin viime viikolla klinikalle kun lääkkeet reseptiltä olivat loppumassa, ja sieltä suositeltiin kuuria jatkettavaksi ainakin varhaisultraan asti, kahden kapselin päiväannoksella. Kuulemma varsinkin sellaisissa tapauksissa joissa äidillä on ollut jotain hormonaalisia ongelmia tai on ollut keskenmenoja, on viisasta jatkaa lääkitystä. Minähän taidan kuulua jollain tapaa kumpaankin kategoriaan. Lääkäri soitti uuden reseptin meidän lähiapteekkiin, josta minun piti käydä hakemassa uusi satsi, mutta tietysti onnistuin mokaamaan koko homman, sillä eilen illalla tajusin, että jäljellä on enää 2 kapselia ja apteekki kiinni koko sunnuntain! Eipä ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin vähentää annostus poikkeuksellisesti yhteen per päivä ja käydä heti maanantaina apteekissa kun se aukeaa.

Varhaisultraan on enää vajaa 2 vuorokautta aikaa ja jännitys tiivistyy. Eletään samoja aikoja kuin keväällä kun edellinen raskaus keskeytyi, ja nyt toivon hartaasti että samaa ei tarvitse kokea enää uudestaan. Kyttään ja väijyn olemassaolevia raskausoireita: ovatko rinnat varmasti vielä yhtä kipeät/arat kuin viime viikolla? Entä pissan väri, ettei se vaan ole vaalentunut? Ainut ihan varma ja pysyvä oire on supernälkä, se on koko ajan voimistunut ja nyt purtavaa tarvitaan 2 tunnin välein kuten Sintistäkin. Voi kun tiistai toisi mielenrauhan hyvien uutisten muodossa!

Amatööri

Tuli tehtyä eilen sellainen amatöörin moka että vieläkin huvittaa. Eilisessä postauksessa kirjoitin pokkana, että raskausviikkoja on kasassa vain 3 kpl kunnes minua ystävällisesti korjattiin että ei muuten ole mahdollista :) Aivan kuin en koskaan aiemmin olisi muka ollut raskaana enkä tietäisi miten viikkoja lasketaan! Nähtävästi aika kultaa muistot tai tämä onnen huuma pisti pääni pikkuisen pyörälle.

Otetaanpa siis uusiksi. Edelliset kuukautiset alkoivat ke 9.10, punktio tehtiin ma 21.10 ja alkionsiirto ke 23.10. Näin ollen raskausviikkoja on tänään kasassa 4+5.

Soitin heti aamusta klinikalle koska tajusin, että todellisuudessa varhaisultra oli varattu tosi pitkälle, itsenäisyysviikolle asti kun syke näkyisi jo 6+jotain viikolla. Näin ollen....tittididii...aikaistin meidän ulta-ajankohtaa ja enää tarvitsee odottaa vain reilu 2 viikkoa!! :) Silloin viikkoja on kasassa 6+6 joten syke kyllä näkyy jos on näkyäkseen.

Kaksi viikkoa menee kyllä vaikka päällään odotellessa :)

P.S. Supernälkää ei vielä oikein näy. Jotain sentapaista on ilmassa, mutta ei samalla tavalla kuin Sintistä mikä alkoi jo saman päivän aamuna kun tein raskaustestin. Toisaalta nyt olen ehkä "paremmassa lihassakin" kuin silloin ;) Onko teillä muilla odottajilla sitä kamalaa, kaiken voittavaa alituista nälkää..?

Piiitkä (mielenrauhan) odotus

Kiitos ihan hirveästi kaikista ihanista onnitteluviesteistä! Tippa linssissä olen niitä lueskellut, niin hyvälle mielelle tulin :)

Positiivisen testituloksen jälkeen olen ollut vähän ihmeissäni. Yksi erittäin tärkeä etappi on nyt vihdoin saavutettu eli raskaus on saatu alulle, mutta samalla tajuan että tästähän tämä matka vasta alkaa. Raskausviikkojakin kasassa ihan naurettavan vähän: huomenna pyörähtää RV3. Niin vähän että mitään ei voi pitää varmana. Ja varhaisultraan on vielä ihan kamalan pitkä aika: kokonaiset 3 viikkoa ja 2 päivää! Siihen väliin mahtuu yhden elämän verran unelmia ja odotuksia.

Minun ja miehen suhtautumistavoissa on eroa kuin yöllä ja päivällä. Hän on edelleen erittäin iloinen positiivisesta tuloksesta, mutta samalla ei halua yhtään hehkuttaa liikaa jotta ei joutuisi pahimman sattuessa putoamaan liian korkealta. Minä yritin tuota asennetta ehkä 5 minuutin ajan mutta kun ei pysty niin ei pysty. Milloin sen iloitsemisen sitten oikein voi aloittaa jos ei nyt heti? Aina on vielä yksi ultra minkä jälkeen uskaltaa hengähtää ja ennenkuin huomaakaan, on raskaus jo loppupuolella. Päätin siis nauttia tästä jo alusta asti, luonteeni mukaisesti, ja surra sitten senkin edestä jos on ihan pakko (kuten keväällä).

Olen yrittänyt tunnustella olotilojani ja edelleen samat oireet jatkuvat kuin ennenkin. Lisäksi muutamia kertoja päivässä tunnen lieviä pieniä vihlaisuja alavatsassa, noin munasarjojen tienoilla molemmilla puolilla. Kun tarkemmin ajattelen, tätä samaa olen tuntenut jo ainakin viikon ajan. Joku siellä varmaan siis myllää ja koittaa kaivaa tilaa itselleen :)

Masua turvottaa kamalasti, ihan ihmetyttää kuinka se pullottaakin niin tavallisuudesta poikkeavasti ja välillä saan jopa päähäni, että voikohan siellä ihan oikeasti olla kaksi pikkuista...? Huiii. Mikä ihanan kamala ajatus :) Jos näin olisikin kuin ihmeen kaupalla, ainakin se ratkaisisi meidän lapsentekoajatukset ikiajoiksi eli ei enää koskaan tarvitsisi olla raskaana tai synnyttää, hihhii. Todennäköisesti masuvaivat johtuvat kuitenkin parhaillaan syömästäni antibioottikuurista, mikä ei todellakaan tee hyvää kenenkään elimistölle.

Nyt pitäisi keksiä jotain aivan mahtavaa ajankulua seuraavan kolmen viikon ajaksi, jotta aika menisi vähän nopeammin. Mitä se voisi olla...? :)

2. IVF-hoito: Varaslähtö testaukseen!

Eilen havahduin siihen tosiasiaan, että viikko on mennyt yllättävän nopeasti ja perjantai on ihan lähellä. Siitä sainkin ajatuksen, että mitä jos testaisi päivän etuajassa eli jo torstaiaamuna sillä ei kai yksi päivä vaikuta suuntaan tai toiseen, kyllä se jo näkyy jos on näkyäkseen. Sitäpaitsi mielessä oli koko ajan vahvemmat lääkkeet tämän never ending flunssan taltuttamiseksi...

Ei muuta kuin illalla sitten 2 testiä wc:n pöydälle siistiin riviin: halpa liuskatesti ja jos se näyttää toivottua, niin kaveriksi diginäytöllinen Clearblue. Uni ei meinannut millään tulla silmään kun rupesi niin hykerryttämään koko asia. Jotenkin tiesin sisimmässäni, että ei sieltä mitään jobinpostia voi tulla.

Ja voilá, tässä tulos:

Uskomatonta mutta totta, vihdoinkin!

Kaikki aikomukseni varovaisesta alusta lensivät taivaan tuuliin. Soitin jo klinikalle ja sain ohjeet Lugesteronin jatkolääkityksestä (vähennys kahteen per päivä), varasin ajan varhaisultraan (itsenäisyyspäiväviikolle), tiedustelin lasketun ajan (heinäkuun puolivälin paikkeille) ja laskin milloin äitiysloma alkaa. Että näin :)

Mutta eikö nyt saa jo iloita, saahan..? :)

Odotusta ja niistämistä

Jos ikinä on huvittanut testata etukäteen, niin nyt. Kimppuuni on hyökännyt kamala flunssa ja pää on täynnä räkää. Tiedostan koko ajan, kuinka ihanasti olo helpottuisi nenän auetessa jos nyt vain voisi ottaa vähän ärjympää flunssalääkettä kuten esimerkiksi Duactia...En silti uskalla riskeerata siltä varalta, että sisuksissa köllöttelisi edelleen yksi tai pari kappaletta alkioita. Nasolinia suihkin kuitenkin menemään, sillä siihen olen jo aiemmin saanut lääkäriltä synninpäästön, koska kyseinen lääke ei varsinaisesti mene verenkiertoon vaan pääsääntöisesti limakalvoille.

Kun muistelen taaksepäin, joka ikisen raskauden kohdalla heti alkuun olen sairastanut flunssaan, myös sen toukokuisen kesken menneen kanssa kävi samalla tavalla. Jos nyt olen raskaana, niin kolmatta kertaa sama juttu. Vaikkapa vaikeapa olisi pysyä terveenä koko 9kk:tta mitä raskaus kestää...

Oireita pitelee edelleen, tummahkoa pissaa ja samaa lievää pakotusta rinnoissa. Eräänä päivänä meinasin jo huolestua kun en selvästi aistinut mitään erityistä, mutta iltapäivästä sama rintajomotus palasi ja jatkui aina nukkumaanmenoon asti.

Mielialan olen saanut pidettyä vieläkin kohtuullisen toiveikkaana. Odottavan aika on pitkä, joten ei tässä enää oikein jaksa hehkutella, mutta silti olen pääsääntöisesti enemmän positiivinen kuin epäileväinen. Toisinaan kuitenkin mieleen välähtää kauhuskenaariona kuinka hoitoja pitäisi vieläkin tästä jatkaa, ja kavahdan. Ei vaan jaksaisi enää, ja rahaakin on mennyt tänä vuonna jo reilut 6000 euroa!! Meidän sairaskassakin palautti kuitit lääkeostoista, sillä ne eivät liity "sairauden hoitoon" mikä oli ikävänpuoleinen yllätys, sillä edellisellä hoitokierroksella kaikki lääkkeet korvattiin koska ne olivat reseptillä.

Tänä vuonna lääkekatto on tullut täyteen, joten kaikki loppuvuoden lääkkeet pitäisi saada 1,5 eurolla kappale. Tietysti kaikki sen jälkeen ostamani lääkkeet ovat sellaisia, jotka eivät menekään tähän kategoriaan eli Kela-korvattaviin :)

Ai niin, ja maha on muuten aika kauhean näköinen kaikkien pistosten jälkeen. Toisinaan olen käynyt uimassa, mutta nyt en viitsi kun navan ympärillä on 2 rumannäköistä mustelmaa. Ensimmäinen tuli muistaakseni ihan viimeisistä Cetrotideistä kun pistin vahingossa verisuoneen. Toinen oli viime sunnuntaina pistetty Gonapeptyl, jonka laitoin hölmöyttäni ihan sen edellisen viereen enkä tajunnut että sama verisuoni siitäkin kulkee! ;) Pian ne onneksi varmaan haalenevat enkä sitten enää näytä neulatyynyltä.

Piinapäiviä laskiessa joskus tuntuu, että päivät eivät vähene millään. Meidän testauspäiväksi on annettu pe 8.11. joten sinne asti pitäisi jaksaa odottaa. Kaiken kukkuraksi mies on silloin (taas) työmatkalla ja olisi kiva tehdä testi yhdessä jotta voisi sitten joko iloita tai surrakin yhdessä, joten ajattelin sitkutella vielä yhden ylimääräisen päivän. Katsotaan miten tässä onnistun! Ja alkiot pysykööt kyydissä! :)