maanantai 31. elokuuta 2015

RV6+6: Tuomiopäivä

Tänään on se suuri päivä, kun meidän "oikean" varhaisultran aika koittaa. Herättyäni en ole mitään muuta pystynyt ajattelemaankaan, ja luultavasti myös yöllä unijaksoista havahduttuani asia kävi mielessä.

Mielestäni vaihtoehdot ovat tasan 50/50. Joko tai, ei enempää eikä vähempää.

Ajatuksissani olen jo kävellyt ultrauspöydälle, kuullut sanat "valitettavasti täällä ei ole sykettä", saanut lähetteen sairaalan äitipolille, saanut tutut lääkkeellisen tyhjennyksen ohjeet ja ottanut vastaan vuodon.

Vastaavasti haaveissani olen myös nähnyt sykkeen näytöllä, iloinnut epävarmasti, rutistanut tuoretta neuvolakorttia ja vau-kirjaa ja kävellyt klinikalta miehen kanssa varovasti hymyillen ulos.

Kumpikin vaihtoehto tuntuu täysin realistiselta ja molemmat olen kokenut aikaisemmin. Kohtalo päättää miten tässä käy.

Vielä 4,5h.

9 kommenttia:

  1. Ihan hirmuisesti tsemppiä! <3
    Se olo kun tuntuu, ettei jalat meinaa edes kantaa ultrauspedille saakka ja tuntee kun sydän jättää lyöntejä välistä on jotain todella epätodellista. Meillä tosiaan niistä monen viikon vuodoista huolimatta, kuulin helpottavia sanoja ultra kerta toisensa jälkeen ja todella toivon niitä sanoja myös teille! <3
    Mietin kanssa että fifty-fifty mahiksen ja yritin varautua kaikkeen. Onneksi asiat oli kuitenkin hyvin.
    Toivottavasti pystyt uskomaan juuri tuohon, että kyllä siellä voi hyvinkin olla kaikki todella hyvin <3 Vaikka tiedän sen pelon.

    Olikohan tästä sepostuksesta mitään hyötyä. Jokatapauksessa ymmärrän enemmän kuin hyvin tunteesi juuri nyt! <3

    VastaaPoista
  2. Toivon sitä parasta mahdollista tulosta teille! Voin hyvin kuvitella tuon tunteen... Meillä myös 2011 syntynyt isosisko ja pas-alkuinen kaunis pieni pikkusisko, joka menehtyi viime joulukuussa (vedet menivät ennenaikaisesti mutta hän menehtyi kohtuun ennen syntymäänsä) ja käymme nyt läpi uusia hoitoja innolla ja jännityksellä hartaasti toivoen mutta myös pelonsekaisin tuntein. Valtavasti voimia teille ja myös sitä parhainta onnea, että pieni kolmonen olisi tiukasti kiinni.

    Ja lämmin ajatus Enkelipoikanne muistolle <3

    -emma

    VastaaPoista
  3. Pitkät 4 ja puoli tuntia odottaa... Toivottavasti siellä pieni sydän jo lyö.

    VastaaPoista
  4. Täälläkin odotellaan iloisia uutisia <3

    VastaaPoista
  5. Jännittää teidän puolesta!

    VastaaPoista
  6. Täällä jännitetään <3 Riikka

    VastaaPoista
  7. Täälä myös jännitetään ja pidetään peukkuja ylhäällä! <3

    VastaaPoista