Vauvakuumesoppa - RESEPTI

Pari postausta aiemmin pari anonyymia tuolla kommenttiboksissa urputtivat, kuinka viitsin märistä täällä blogissani ja olla muka niin pettynyt kun en tässä lyhyessä 4 kk:n ajassa ole tullut raskaaksi. Tässä julkaisen teidän kaikkien lukijoiden iloksi RESEPTIN miten tähän tilanteeseen tullaan:

1) Aletaan ajattelemaan n. 23-25-vuotiaana, että olisipa mukava saada oma perhe ja omia pikku temmeltäjiä

2) Ryhdytään hiljalleen katsastelemaan sopivaa miestä, kenen kanssa huvittaisi pyöräyttää pari yhteistä mukulaa ja vaihtaa kakkavaippoja

3) Odotetaan 5-7 vuotta ja haaveillaan asiasta salaa, kunnes vihdoin tavataan nykyinen mies joka saa sukat vipattamaan jalassa

4) Lyödään hynttyyt yhteen (ja haaveillaan salaa)

5) Odotetaan kosintaa (ja haaveillaan salaa)

6) Päätetään mennä naimisiin ja "tehdä" vauva vasta papin aamenen jälkeen

7) Yritetään vaimentaa vauvakuumetta

8) Annetaan vauvakuumeelle periksi ja otetaan varaslähtö 3 kk:tta ennen häitä

9) kärvistellään ja jahdataan sitä pakoilevaa haikaran käppänää

Ja tadaa, soppa on valmis! Kymmenen vuotta sitä onkin kohta keitelty :)

Minkäslaista soppaa lukijoiden kattiloista löytyy?

Taisteluasemissa: are you talkin' to ME?

Eilen tuli ihmeteltyä oikein perusteellisesti alkuviikon huonoa oloa, ja kerkesin jo epäillä että kroppa huijaa minua. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kyseessä on työperäinen allergia: heti kun aamulla istuu työtuoliin, alkaa kuvottaa, ha ha!

Ei sentään, ei tilanne noin paha ole vaikka työ ei aina niin jaksaisikaan motivoida. :D

Eilen oli tärkeää tehdä raskaustesti testi siinäkin mielessä, että voin ainakin eliminoida raskauden mahdollisuuden pois, sillä tänä iltana minulla on luvassa eräs asiakastilaisuus jossa ei oikein voi olla nauttimatta alkoholia. Se herättäisi asiaintilasta hieman liikaa epäilyksiä enkä ole mitenkään halukas paljastumaan ensimmäisellä raskausviikolla melkein tuntemattomille ihmisille! Jos olisin ollut raskaana, en olisi vain hämäyksen vuoksi ryhtynyt alkoholia ryystämään vaan olisin toki pidättäytynyt, mutta nyt ei ainakaan tarvitse miettiä tuollaisia asioita vaan voi rauhassa nauttia lasillisen tai pari.

Myöskin olen ajatellut, että nyt aion kuulkaa ottaa tästä vauvaprojektista kunnon niskaperseotteen! Kropan on aivan turha yrittää lähetellä hämäyssignaaleja tai kuukautisten tulla milloin sattuu. Aion ostaa nyt tukun halpoja ovulaatiotestejä ja näyttää tälle kropalleni mistä se kana pissii! Eli kohta aletaan tikuttaa niin pitkälle, että se ovulaatio myös todistettavasti löytyy ensimmäistä kertaa ja kunnolla.

Se sattuu muutenkin loistavaan saumaan (uskoisin näin), koska sain juuri ostettua ensimmäiset lentoliput mieheni luokse. Yhteisen ajan löytäminen vaati melkoista kalentereiden mätsäystä, mutta nyt se on tehty, ja tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että reissu sattuu ehkä otolliseen aikaan! Jos ei satu, ja ovulaatio paikannetaan jonnekin muualle, ei silläkään ole niin suurta merkitystä koska nyt olisi vain pääasia saada oviksesta todistettavasti kiinni. Kierron hiljalleen vakiintuessa se jatkossa löytynee sitten pomminvarmasti ja silloin on turha livahtaa karkuun jos saan vielä miehen yhtäaikaa hollille :D

Huomaatteko, olen varustautunut :) Periksi ei anneta!

Voiko ihmisellä olla valeraskaus?

Tällä viikolla on ollut outo olo. Maanantai-iltapäivästä asti on äklöttänyt joka päivä, koko ajan voimistuen. Maanantaina se kesti parisen tuntia ja jo tänä päivänä aamusta iltaan, ja ainoastaan syöminen helpotti tähän olotilaan.

Lisäksi se ennustamani sunnuntain tätivierailu ei toteutunutkaan (jos laskee 29 kierronpituudella tästä huolimatta). Tänään on vain ollut pientä tipottelua.

Eikö kuulostakin aivan raskaudelta?

VÄÄRIN! -Tein juuri raskaustestin ja se näytti niin vahvaa negatiivista ettei siitä voinut erehtyä. Ei haamun haamua vaikka kuinka koitti tiirailla.

Johan nyt. On tässä aiemminkin ollut erisorttisia epäilyksiä, mutta tämä oli kyllä niistä oireiden puolesta kaikista vahvin.

Mikä ihme tuohon ellotukseen oikein voi olla syynä..? Olenko henkisesti valeraskaana??

Suvun Epäluotettava Musta Lammas

Meidän suvussa on yksi aika ärsyttävä jäsen. Hän on kova kylästelemään, mutta tulee ja menee vähän miten sattuu. Hän ei pidä sovituista ajoista kiinni, vaan saattaa tupsahtaa käymään aivan varoittamatta etuajassa, tai tulee joskus jopa viikon tai pari myöhässä.

Voitte varmaan ymmärtää, että hän ei ole meidän perheessä kovinkaan suosittu, ja myös minun mieheni on välillä vähän vaikea sulattaa näitä vierailuja. Hänen tuloaan on paha estää, mutta toivoisin, että saisin hänelle lähiaikoina sovittua vähän tarkemmat kyläilyajat jos kerran on aivan pakko tulla joka ikinen kuukausi. Kaikista parasta meidän mielestä olisi, jos hän ei tulisi ollenkaan mutta hän aina vaatimalla vaatii saada päästä kylään. Jostain syystä en vain saa viestiä menemään perille.

Tällä kertaa tämä Täti on kaksi päivää myöhässä. Olen melko varma, että hänen piti tulla sunnuntaina, mutta eipä vaan tätiä näy tai kuulu...

I have a project!

Viime päivinä olen ihastellen lukenut kommentteja lehdistä ja blogeista "ihanasta syksystä" tai "tunnelmallisesta syksystä". Mukavaa, kun joku ajattelee noin, sillä olen jostain syystä ollut aina vankkumaton syksynvihaaja. Tai ehkä se onkin tämä kyseinen vuodenaika joka inhoaa minua, koska tuntuu niinkuin valon vähetessä kaikki energia katoaisi minusta ja elo loppuvuotta kohden tuntuu välillä melkoiselta survivor-taistelulta kun aamulla on pimeä, päivällä on hämärä ja illalla taas kerran pimeä. Onneksi keskipäivällä saadaan vielä jonkin aikaa nauttia ihan oikeasta auringonvalosta, mutta pian sekin vuorokaudenaika joutuu sopeutumaan talveen.

Minä olen itse kesän lapsi ja rakastan valoa ja aurinkoa! Kesällä unentarve vähenee radikaalisti ja mieli on pirteä.

Tälle syksylle on perinteisen syyssynkistelyn lisäksi vielä tämä miehen reissukausi ja vauvakuumeeni, joka näköjään elää ihan omaa elämäänsä. Mietin vähän, että mitähän tästä oikein tulee ja itseään pitää varmaan piristää oikein kunnolla, mutta nyt kun mies sitten lähti ja olen yksin kotona, ei tunnukaan niin kurjalta kuin pelkäsin. Olisihan täällä mukavampi olla kaksin, mutta tiedän, että miehellä on uudessa paikassa hyvät oltavat ja todennäköisesti mahtavia työhaasteita luvassa, joten hyvin tässä pärjäillään.

Ennenkaikkea ihan huippu asia on, että minulle on luvassa tälle syksylle eräs projekti!! Minulle on tarjoutunut mahdollisuus hoitaa eräs remonttihomma kodissamme loppuun, ja sen hoitaminen vaikuttaa asumismukavuuteemme aivan mahtavalla tavalla! Olen tästä tosi innoissani ja sormeni suorastaan syyhyävät, että pääsen soittelemaan remonttimiehille ja miettimään aikatauluja, materiaaleja jne. jne. Siitä tulee varmasti fyysisesti rankkaa, koska mies ei ole paikalla, mutta vanhempani tarjoutuivat oma-aloitteisesti avuksi, ja uskon että heidän + remonttimiesten avulla saamme homman näppärästi loppuun.

Mikä parasta: remontin jälkeen asunnostamme tulee ns. vauvaystävällinen eli sen jälkeen meiltä löytyy paikka mihin tarvittaessa voi sijoittaa vauvansängyn, hoitopöydän ja vauvanvaatteet :) Ja jos ei tuokaan tarve ihan pikaisesti toteutuisi, niin jo pelkästään meidän asumisolosuhteemme tulevat paranemaan huomattavalla tavalla. :)

Haluan... Vol. II

Haluan...

...kokea sen hetken kun vastasyntynyt vauvani nostetaan syliini ensimmäistä kertaa.

...tietää miltä imettäminen tuntuu, ja osaanko edes.

...osata keskustella toisten äitien kanssa asiantuntevasti vauvelini kakan koostumuksesta.

...kuulla pienten jalkojen tassutuksen kun hän aamulla herättyään saapuu kömpimään isin ja äidin sänkyyn ja me haluaisimme nukkua vielä 5 minuuttia.

...käydä valokuvaamossa otattamassa sen iänikuisen perhepotretin ja esitellä sitä meidän vitriinistä kaikille vieraille jotka vain jaksavat katsoa.

...olla kuin se tyylikkään näköinen nuori äiti, joka tuli viime viikolla Stockmannilla vastaan keskellä päivää ja jutteli vauvalleen taukoamatta, onnellinen hymy kasvoillaan.

...että se pieni tyttö, jonka hymy ulottui korvasta korvaan kun hän kuuli että saa painaa hississä meidän toisten puolesta peräti kolmea eri nappia, olisi minun tyttäreni.

...joutua heräämään keskellä yötä syöttämään pientä, jonka masu huutaa ruokaa ja ottaa sitten päivällä yhdessä torkut.

...auttaa lastani koululäksyissä ja opiskella hänen kanssaan kaikki Euroopan kaupungit uudestaan.

...olla paikalla lohduttamassa kun joku on kiusannut lastani koulussa.

...olla todistamassa hänen ilmettään kun isi tulee työpäivän jälkeen kotiin.

Tiedän, että Sinä tulet vielä meidän luoksemme. Ja me odotamme Sinua.

Katkeruus ja kateus puhuvat

Nyt on vain sellainen hetki, että on päästettävä katkeruus ja kateus vähäksi aikaa valloilleen. En vaan jaksa olla positiivinen. Miksi meille ei voi tulla sitä vauvaa, MIKSI??

Yli vuosi sitten kesällä kun keskustelun alla oli vakavasti aloittaa vauvan yrittäminen lähiaikoina, puhuin asiasta erään ystäväni kanssa jolla oli ollut paha vauvakuume jo vajaan vuoden. Tiesin miten kipeä tämä aihe hänelle oli, joten emmin pitkään kertoako hänelle vai ei, koska tuntui että jotenkin saattaisin loukata häntä tällä uutisella. Hänen miehellään oli jo pari lasta ex-vaimonsa kanssa, ja oli hyvin epävarmaa halusiko hän edes kolmatta. Niinpä tämä aihe oli ollut kiivaidenkin keskustelujen alla yli puoli vuoden ajan, joten tuntui pahalta mennä täräyttämään uutinen, että meillä vauvan yrittäminen on yhteinen päätös ja saatamme pian aloittaa. Toisen ystäväni neuvosta kerroin kuitenkin, ja kaverini oli siitä hyvin iloinen!

Pian tämän jälkeen me päätimmekin miehen kanssa pitää häät ensin, ja kuin kohtalon ivaa: ystäväni sai siitä parin kuukauden jälkeen eli viime syksynä mieheltään vihdoin suostumuksen vauvantekopuuhiin ja tuli heti eka yrittämästä raskaaksi! Nyt heillä on jo ihana vauva ja meillä homma ei ole edennyt yhtikäs mihinkään, vaikka kuinka ollaan samaa mieltä asioista. Ei ole reilua...

Toinen kadehdinnan kohde on nyt tämä raskaana oleva ystäväni. Myös hän tuli raskaaksi eka yrittämästä.

Mikä minä sitten olen, se kolmas tilastollinen poikkeavuusko joka osoittautuu selittämättömästi lapsettomaksi..?

ARGGHH.