tiistai 13. heinäkuuta 2010

Kierto bongattu!

Eilen tutkailin pientä muistivihkoani, johon olen kirjannut uskollisesti ylös kaikki kuukautiset, ovulaatioepäilyn ja peitonheiluttelut. Kuten aiemmin kirjoittelin, on ollut vähän vaikea arvioida kierron mittaa, koska pillereiden lopettamisen aikoihin sain kolmet eri menkat.

Turvauduin kuitenkin laskuissani googleen, koska löytämieni tietojen mukaan ovulaatio pitäisi olla n. 12-14 päivää ennen seuraavien kuukautisten alkua. Koska se sijaitsee kierron keskivaiheilla, pitäisi matkaa olla myös saman verran taaksepäin, joten onnistuin ehkä paikallistamaan noista kolmista kuukautisista viimeisimmät lähimmäksi. Tämän mukaan kiertoni pituus olisi n. 26 päivää, mutta uskoisin kuitenkin totuuden olevan n. 26-28 päivää. Ehkä tämä ensimmäinen kierto ei ole aivan se mitä se jatkossa tulee olemaan, mutta ainakin tuolla laskentakaavalla pystyn nyt vähän arvioimaan milloin seuraavan kerran voisin ovuloida.

Ja tätä tietoahan tarvitaan myös ovulaatiotestejä käytettäessä! Muuten niitä kuluu melkoinen tukku kun summassa alkaa testailemaan. (Siitä lisää myöhemmin kun ehdin perehtyä niihin)

Joka tapauksessa, jos tuo 26-28 päivää pitää paikkansa, olen mielestäni todella onnekas. Sikäli kun pystyn muistamaan ajassa taaksepäin, silloin joskus kun en käyttänyt pillereitä, oli kierto jopa 34 päivän mittainen. Kyllä siinä saa ovulaatioita odotella! Toivon kovasti että se ei palaa niihin nuoruuden mittoihin vaan pysyttelisi tuossa alle 30 päivässä.

2 kommenttia:

  1. Heippa, löysin juuri blogisi ja lueskelen tässä kirjoituksiasi taakse päin :) Meilläkin vauvantekoa aloitellaan ja häitäkin suunnitellaan kovasti. Lopetin pillerit helmikuussa 2010 (mutta vasta nyt aloitamme virallisesti yrityksen) ja itselläni ainakin palauduin juurikin sinne nuoruuden pitkien kiertojen pariin samantien. Kierrot ovat helmikuusta lähtien olleet 30-35 päivää... Onneksi sentään ovuloin (melko selkein tuntemuksin ja testien vahvistama) tietääkseni joka kuukausi. Eiköhän tästä vielä joku pieni käärö saada aikaiseksi :) Plussatuulia ja rentoutumista teille!! T.Harriet

    VastaaPoista
  2. Harriet: tervetuloa! Kovasti samassa tilanteessa tunnutte olevan :) Oikein paljon tsemppiä vauvantekoon!

    VastaaPoista