maanantai 5. heinäkuuta 2010

Miten Tulla Raskaaksi Helpommin? Osa 2/4: Liikunta

Tässä postauksessa on luvassa sydäntäni lähellä oleva aihe nimeltä liikunta. Se auttaa tunnetusti moneen vaivaan, ja poikkeusta ei tee myöskään raskauden yrittäminen!

Säännöllinen liikkuminen vähentää stressiä, parantaa yleiskuntoa ja terveyttä. Kun nainen on hyvässä fyysisessä kunnossa, se auttaa kestämään raskautta paremmin ja myös palautumaan siitä nopeammin. Toki tässäkin pitää muistaa kohtuus, sillä jos treenaa liian kovaa ns. veren maku suussa, kroppa voi silloin joutua niin koville että raskautuminen ei onnistu koska elimistö keskittää kaiken voimansa liikuntasuorituksesta palautumiseen.

Erityisesti huonokuntoisille aivan pienen liikuntamääränkin lisääminen voi auttaa, joten tähän kannattaa panostaa. Esim. 3 x viikossa aluksi puoli tuntia kerrallaan kevyttä urheilua, vaikkapa kävelyä tai uintia. Ei vaadi ajallisesti paljoa mutta sillä voi olla arvaamaton vaikutus vauvantekoprojektiin!

Ylipaino saattaa hankaloittaa raskaaksi tulemista, joten laihduttaminen on silloin paikallaan. Edellämainitusta urheilutavoitteesta kannattaa aloittaa ja keskittää vaikkapa herkuttelu vain yhteen päivään viikossa, tai sitten noudattaa jotain muuta itselle sopivaa tapaa. Kuitenkin kohtuus kannattaa pitää mielessä, sillä alipainokaan ei ole hyvästä. Se nimittäin alentaa hedelmällisyyttä ja saattaa aikaansaada jopa kuukautisten poisjäämisen.

Itse olen liikkunut varsinkin viimeiset puoli vuotta todella aktiivisesti. Liikuntaa olen harrastanut aina, mutta kovaa vauhtia lähenevät häät ovat toimineet hyvänä lisämotivaattorina. Välillä urheilupäiviä on kertynyt jopa 6 per viikko, ja äskettäin huomasin ällistyksekseni että paino oli tippunut n. 4 kiloa, vaikka se ei varsinaisesti tavoitteena ollutkaan. Lähinnä halusin kiinteytyä ja parantaa lihaskuntoa. Minun täytyy olla jatkossa varovainen ja kiinnittää erityishuomiota ruokavalioon etten vain laihdu liikaa sillä olen nyt jo normaalipainon alarajoilla.

Jos ja kun onnistun tulemaan raskaaksi, aion jatkaa urheilua niin pitkälle kuin se vain onnistuu ja aloittaa synnyttämisen jälkeen heti uudelleen kun lääkäri antaa siihen luvan. Tiesitkö myös, että naisella on elinaikanaan synnytyksestä johtuvien hormonien takia suurin mahdollisuus päästä huippukuntoon heti synnytystä seuraavan vuoden aikana? Tätä ovat monet huippu-urheilijatkin hyödyntäneet.

lähteet: Mammaksi.Fi, www.kookas.fi/articles

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti