tiistai 6. heinäkuuta 2010

Miten Tulla Raskaaksi Helpommin? Osa 3/4: Terveys & Elämäntavat

Ruoka ja liikunta ovat tärkeitä kun nainen on hakeutumassa raskaaksi, mutta vääränlaisilla elämäntavoilla saatetaan vaarantaa sikiön terveys heti alkuunsa, sillä varsinkin tietyt toksiset aineet saattavat aiheuttaa epämuodostumia ja erilaisia kehityshäiriöitä.

Terveille aikuisillekin huumeet ovat pahasta, mutta jopa mietojen kannabisaineiden käytöllä voi olla raskautta yritettäessä merkittäviä haittavaikutuksia. Miehillä ne vaikuttavat siittiöiden laatuun ja raskaana olevalla naisella saattavat edesauttaa sikiön epämuodostumia. Anaboliset steroidit lukeutuvat tavallaan samaan joukkoon, sillä varsinkin miehille ne saattavat aiheuttaa ongelmia mm. impotenssin muodossa.

Tupakan poltto saattaa tuntua edellä mainittuihin verrattuna harmittomalta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Tupakointi aikaansaa helpommin keskenmenoja, ennenaikaisia synnytyksiä ja jopa kätkytkuolemia. Eräälle tutulleni sen sijaan lääkäri sanoi hänen ollessaan raskaana, että parin savukkeen polttaminen raskausaikana ei haittaa, sillä sikiö kärsisi myös äidille vieroitusoireiden aiheuttamasta stressistä. Tähän en henkilökohtaisesti itse usko, mutta jokainen taaplaa tyylillään...

Alkoholista voisi tässä yhteydessä kirjoittaa vaikka oman jutun verran, mutta ei nyt kuitenkaan lähdetä siihen. Alkoholin käytöstä on syytä tietää, että se on ylipäätään sikiövaurioita aiheuttava aine ja sikiö altistuu sille aina äidin käytön yhteydessä. Sen sijaan siinä vaiheessa kun nainen on hankkiutumassa raskaaksi, ei vähäisestä alkoholin käytöstä ole haittaa, mutta humalahakuinen juominen on syytä lopettaa. Se nimittäin on erityisen vaarallista sikiön kehityksen kannalta. Rajana voi pitää noin 1,5 alkoholiannosta. Miehillä puolestaan alkoholin käyttö vähentää siittiöiden määrää ja vaikuttaa potenssiin.

Naisen kannalta raskautumista voi haitata hoitamaton keliakia, erilaiset sukupuolielinten tulehdukset ja ovulaatioon liittyvät ongelmat. Myös useilla peräkkäisillä aborteilla saattaa olla osuutta asiaan, erityisesti jos niihin on liittynyt infektioita. Itsekin tiedän yllättävän monta nuorta naista jotka ovat käyttäneet aborttia suorastaan ehkäisykeinona ja joutuneet käymään lääkärin pakeilla useampaan otteeseen, tietämättä tai välittämättä siitä mitä se voi aiheuttaa heidän terveydelleen tulevaisuudessa.

Yhtä lailla miehelle kuin naisellekin vältettäviä asioita ovat maalit, hyttysmyrkyt, liimat, lyijyt ja elohopeat. Miehille liika altistuminen saattaa ilmetä siittiöiden vähentymisenä.

Ylipäätään raskautumisessa säännölliset ja terveelliset elämäntavat auttavat hedelmällisyyttä! Rentoutumista kannattaa arvostaa sillä stressi saattaa aiheuttaa ovulaatiohäiriöitä. Stressiin voi saada apua mm. akupunktiosta ja aromaterapiasta. Jos kärsit masennuksesta, se kannattaa yrittää hoitaa pois sikäli kun se on mahdollista.


lähteet: Mammaksi.fi, www.paihdelinkki.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti