maanantai 16. huhtikuuta 2012

Rintatulehduspotilas

Täällä podetaan yhtä aikaa sekä rintatulehdusta että kunnon flunssan jälkimaininkeja höystettynä toivottoman sitkeälla yskällä. Että köh köh vaan.

Rintatulehduksen sain ilmeisesti siitä, kun sain (ehkä kyseenalaisen) idean ryhtyä hieman säännöstelemään Sintin rinnalla oloa. Meillä on nimittäin puklailujen kanssa vietetty hyvin vaihtelevia aikoja: välillä on tuntunut että silloin tällöin tulee kokonaisia päiviä ilman juurikaan minkäänlaista puklausta ja sitten sellaisia päiviä kun vaikuttaa, että mikään ei pysy Sintin sisällä. Toissapäivä ja sitä edeltävä päivä olivat juuri noita jälkimmäisiä. Itselläkin meinasi epätoivo iskeä kun lapsi syö muutenkin kerran tunnissa ja koska pulauttelujen johdosta melkein koko vatsalaukku tyhjenee hän haluaisi syödä vieläkin useammin. Nytkin tunti kuluu nopeasti syömisten tahdissa joten sitten me ei mitään muuta ehdittäisi tekemäänkään kuin syödä jos ruokailuvälejä pitäisi tihentää puoleen tuntiin! Ja eipä se taitaisi olla vatsallekaan hyväksi.

Erityisesti aamuisin Sintti on saattanut ahmia onnellisena itsensä tikahduksiin, kun yleensä rinnat ovat tosi täysiä Sintin pitkien yöunien johdosta. Eilen aamulla ajattelin sitten kokeilla, että mitä jos kokeilisi rajoittaa syömisen max. 10 minuuttiin ja aamuisin ehkä vielä lyhyemmäksikin kun täydestä rinnasta vauva syö niin kovin nopeasti itsensä täyteen. No, tästähän ei tietysti hyvä seurannut sillä rintoja pakahdutti muutenkin ja ne ovat tottuneet siihen, että ne tyhjennetään aamuisin kunnolla, joten jo aamupäivällä tunsin outoa jomotusta oikeassa rinnassa. Iltapäivään mennessä sitä pakotti ihan kunnolla ja loppupäivän olikin tosi kurja olo. Yritin lypsää pumpulla rintaa tyhjäksi syömisen jälkeen, mutta huomasin ettei ongelma ollut enää rinnan täysinäisyydessä vaan sinne oli yksinkertaisesti päässyt kehittymään mojova ja jomottava patti. Illalla yritin suihkussa lämpimän veden alla hieroskella sitä kevyesti pois, mutta siellä se vieläkin möllöttää.

Ja arvatkaapa miltä tuntuu kun eläväinen Sinttiläinen välillä potkaisee vahingossa kipeään rintaan! Tai syödessään hyökkää oikein kunnolla kiinni. Auts.

Tänään googlettelin taas kertaalleen rintatulehduksen hoito-ohjeet ja ne näyttivät olevan kylmällä/kuumalla (olosta riippuen) hoitaminen, imettäminen ja lepo. Kaikkia on kokeiltu mutta ainakaan vielä ne eivät ole auttaneet. Seuraavaksi harkitsen rintaliivien pois heittämistä, mutta sitten meille iskee kyllä maidonpaisumus eli varmaan maitovanat seuraavat minua lattialla merkkinä mistä olen kävellyt...;)

Ei kellään olisi mitään poppakonsteja tuon patin selättämiseksi..?

24 kommenttia:

  1. Kaali, kaali ja vielä kerran kaali. Mulla silloin tällöin tulee rintatulehdus vieraaksi ja siihen ei ole auttanut juuri muu kuin kaalihaude. Yritin joskus hoitaa ilman kaalihaudettakin, mutta tulehdus ei vain ottanut parantuakseen ilman kaalia. Suosittelen erittäin lämpimästi yhdistettynä lämpöhauteeseen ja patin hieromiseen+maidon lypsämiseen. Lisäksi imetysasento niin, että vauvan alaleuka imee patin puolelta. (jos siis mahdollista).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin aivan unohtanut koko kaalin!! Mies kävi kaupassa ja nyt on sitten kaalinlehti liivissä :) Kiitoksia!

      Poista
  2. Kokeiles imettää siten että sintin leuka osoittaa patin suuntaan. Imuteho vauvalla nimittäin on paras leuanpuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se minun patti on suoraan nännin alapuolella joten makuuasennossa leuka onkin kätevästi juuri tuohon suuntaan.

      Poista
  3. Kuten edelliset lukijat totesivat, vauvan asentoa kannattaa vaihdella imetyksillä, jotta maito tyhjentyisi tasaisesti koko rinnasta. Toinen, imetysliivien tulee olla tarpeeksi isot. Liian pienet liivit saattaa aiheuttaa tulehduksen, etenkin, kun maito pakkautuu ja liivit painavat.
    Itse kärsin aikanaan 5 rintatulehdusta putkeen, ei ole herkkua. Rintakumista oli apua tuskiin, sekä kauratyynystä. Imettäminen sattui niin julmetusti kahden viimeisen kerran aikana, et itku kurkussa imetin ja huusin kivusta. Kauratyynyä lämmitin ja pidin rinnan päällä niin kauan, että maito nousi lämmön ansiosta.. Tällä keinoin ei sattunut ihan niin kauheasti, kun vauvan ei tarttenu repiä tiehyistä maitoa liikkeelle. Tosin nälkäinen vauva joutuu kyllä huutamaan hetken, kun lämmittää rintaa valmiiks.. Jouduin myös syömään monta antibioottikuuria.. :/ voipi olla, ettei lääkkeittä helpota..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käyttänyt samoja liivejä koko ajan, joten uskon että ongelma aiheutui lähinnä tuosta imetyksen muutoksesta jonka toteutin aivan liian nopeasti. Mutta siis 5 tulehdusta putkeen, huhhuh. Ei käy sinua kateeksi :(

      Poista
    2. Ei ollu herkkua ei.. alkukuukaudet oli sellasta sairaalassa ramppaamista tissien takia, mut onneks en silti luovuttanu :) kyllä ne hoiturit kauhulla katteli turvonnutta, tulipunasta rintaa, josta vielä 2 viimestä kertaa irtos kaikki nahat.. johtuen varmaan juurikin tuosta suihkussa rinnan runnomisesta. Onneks kaikilla ei mee niin pahaks :) kaks niistä ei ollu normitulehduksia vaan rinnasta löyty 2 bakteeria myös, jotka aiheutti sen tajunnanräjäyttävän kivun. Käsienpesu etenkin vaipan vaihdon jälkeen erittäin huolellisesti on siis erittäin tärkeetä, etenki jos vauva on saanut imulla aikaan vaikka haavoja nänniin.. toivottavasti pääset tulehduksista eroon ja imetys tasaantuu :)

      Poista
  4. lämpimässä suihkussa ja vauvan imiessä kannataa varovasti hieroa pattia nänniä kohti että alkaisi tyhjenemään (apuna kannattaa käyttää vaikka jotain öljyä. Sitten tulikin tuo kaali.

    Mulle lääkäri myös opasti (tästä en ollut koskaan kuullut, eikä kukaan mukaan) laittamaan valkoviinikääreen patin päälle monta kertaa päivässä. (oisko siinä viinissä sitten jotain samoja aineita kun tossa kaalissaki?) Niin ja se kaalin pinta kannattaa rikkoa kun laittaa sen liivin sisään. (aromit on aika mielenkiintoiset kun se lämpenee, mutta toimii!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, valkoviinikääreestä en ole kuullutkaan. Nyt sain onneksi kaupasta kaalinlehtiä joten kokeillaan auttaisiko. Ja vielä illalla taas lämpimään suihkuun pattia hieromaan.

      Poista
  5. Kamala kun kuulostaa kivuliaalta. :(
    Pikaista paranemista!!

    VastaaPoista
  6. Sympatiaa täältäkin. Omasta kokemuksesta voin todeta, että suihkussa hierominen on aika lievä ilmaisu, minulla toimi kunnon runnominen.. Eli niin, että kun rinta on kuumasta suihkusta oikeasti lämmin niin sitä pahkuraa murjomaan niin lujaa kun vain luonto antaa periksi. Omassa tulehduksessani pallo kirjaimellisesti poksahti ja hillitön suihku lenteli ilmoille...

    Toivottavasti pääset tukoksesta eroon. Nimittäin kunnon kuumeinen rintatulehdus on tosi kova tila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, ei mulla riitä uskallus moiseen runnomiseen! Tai ehkä sitten jos tämä vielä jatkuu, mutta taidan toistaiseksi arkajalkana turvautua pelkkään kaaliin...

      Poista
  7. Eikö teidän vauvalla ollut kans refluksi? Ootko miettinyt, mitä oot syönyt niinä pahimpina puklupäivinä? Jos sitä puklailua haluaa hillitä, niin ite kokeilisin ennemmin maidotonta dieettiä kokeeksi pari viikkoa kuin vauvan syömisen rajoittamista. Meillähän pienellä on refluksi ja lastenlääkäri sanoi, että jopa puolella refluksivauvoista onkin maitoallergia. Meillä tulee kovia oireita jo siitä, kun syön yhden juustosiivun leivän päällä... Muuten ei tietoakaan refluksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On refluksitauti, mutta pahin on onneksi ohi koska kipuja ei enää ole. Tai puklatessa joskus pääsee pieni itkuntapainen mutta ei onneksi läheskään aina. Mun ruokavalio on aika samantapainen joka päivä ja käytän melko paljon maitotuotteita. Sintin puklailupäivissä en puolestaan ole huomannut mitään erikoista omissa syömisissäni, mutta voisihan sitä tietty koittaa tarkkailla vielä paremmin.

      Poista
  8. Kaalihaude ja tiheitä imetyksiä. Jos muuttuu kuumeiseksi, niin kannattaa ottaa lääkäriin yhteyttä, voi vaatia antibioottikuurinkin. Hoitamatta ei kannata jättää. Miulla rintatulehduksen aiheuttaa esim. kylmä ilma, veto, tms. Mie joudunkin pitämään sellaista villahuivisysteemiä rintojen päällä. Charming :D

    Mites se teitin lääkäri sanoi siitä Sintin refluksista. Mie muistan, että te olitte menossa jollekin spesialistille? Vai muistanko mie ihan väärin? Meitin tyttönen määrättiin (siis miut määrättiin, kun imetin) maidottomalle ja viljatuotteettomalle dietiille (ei siis kotimaista viljaa, ei edes kauraa), kun tyttö on pari kuukautta. Mein tytöllä oli jatkuvaa pulauttelua ja vatsavaivoja. Dietin aikana tyttösen masu rauhoittui täysin, pulauttelua oli ihan satunnaisesti, jos ei muistanut röyhtäyttää.

    Mie olin kuukauden verran aika karulla dietillä ja sen jälkeen myö ryhdyttiin kokeilemaan, mikä aiheuttaa ongelmia, eli mie rupesin pikkuhiljaa ottamaan ruokavalioon takaisin viljaa tms. ja katsottiin, miten reagoi. Meillä selkeästi tuon ongelman aiheutti lehmänmaito eli niin kauan kuin imetän, en saa nauttia mitään maitotuotteita. Meil lääkri sanoi, että tytön ruoansulatuselimistö on vielä niin kypsymätön, että allergia saattaa johtua siitä, mutta se saattaa parantua kasvaessa. Mutta sen näkee vain myöhemmin.

    Soijatuotteita mie en oo uskaltanut kauheesti nauttia, kun nekin on aika allergisoivia, mutta kauramaitoa ym.

    Mie kehottaisin teitä kyllä ottamaan uudestaan yhteyttä siihen lääkäriin, kun tuo Sintin vaiva tuntuu vaan jatkuvan.

    t. Aino

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaali osoittautui ihmeellisen hyväksi lääkkeeksi ja sain rintatulehduksen selätettyä 1,5 vuorokaudessa :)

      Kyllä me oltiinkin menossa lääkäriin, mutta ei sitten mentykään kun oireet tasoittuivat. Kipuja ei sen jälkeen ole onneksi ollut ollenkaan, ainoastaan puklausta on riittänyt. Oikeastaan voisi sanoa, että meillä ei enää ole refluksitautia vaan pelkkä refluksivaiva mistä kärsii tosi moni vauva eikä sitä voi oikein millään poistaa joten lääkärissä käymisestä ei ole varsinaista hyötyä. Ja tosiaan lomalla ollessa tapahtui sellainen ihmeellinen asia, että välillä sattui useampia päiviä jolloin meillä ei puklattu käytännössä ollenkaan! Toivottavasti ne ovat nyt lisääntymään päin :)

      Poista
    2. Ihana kuulla! Siis sekä rintatulehduksen selätyksestä, että pukluttomista päivistä! <3

      Poista
  9. Täällä vähän samanlainen homma.. Nimittäin refluksivaivat helpotti, tai siis ruoka ei enää kivuliaasti seilaa edestakaisin ja vauva on nyt tyytyväinen, ei itke enää kipua yms ja nukkuu kaikinpuolin hyvin. Mutta sellaiset ihme puklut ovat lisääntyneet, välillä niitä on päivässä enemmän, välillä ei ollenkaan. Ne haisee todella oksennukselta ja ovat määrältään aika pieniä, niitä tulee tosi helposti kun raukka yrittää pinnistää pierua tai kakkaa, ja nyt refluksioireiden helpotettua tilalle tuli juuri nuo ilmavaivat, eli ne on lisääntyneet hirveästi.. Vauvani joi ensin Nan-korviketta, ja nyt tuttelia. Mietin, josko niissä on jotain allergisoivaa. Nannissa taisi olla ainakin maissia, ja nyt kokeilen tuttelia kun se on maissiton..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cinnamon, onko ne haisevat puklut sellaisia pieniä mutta aika "paksuja" koostumukseltaan? Meilläkin on ruvennut välillä tulemaan sellaisia, mutta vaikka ne haisevat pahemmalta niin ainakin sitä tulee vähemmän.

      Olen kyllä kuullut, että noissa korvikkeissa on paljon eroja, mutta itselläni ei varsinaisesti ole kokemusta. Itse asiassa se taisi olla juuri Tutteli mitä moni on moittinut, että siitä tulee haisevia pukluja.

      Poista
    2. Jep, pieniä, paksuja ja todella oksennuksen hajuisia pukluja! Niitä tuli niin Nannnia kuin tutteliakin juotaessa. Nekin olivat meillä vähenemään päin, kunnes vauvamme sai tällä viikolla 3 rokotetta, ja refluksioireet palasivat takaisin moninkertaisina :(

      Poista
    3. + En anna ruokaa useammin kuin 2-3 tunnin välein, koska lääkäri joka on erikoistunut refluksiin, sanoi että kestää n 2 tuntia kun ruoka sulaa, eli sitä useammin ei ruokaa kannata antaa.. eli jos vauva syö tunnin välein, se puklu voi olla myös ylensyöntiä joka myös rasittaa mahaa..

      Poista