Viime kuukaudet olen ollut niin allapäin ja surullinen, erityisesti viimeiset viikot, että alkaa oikein itseäkin kyllästyttää. Olen antanut itseni uppoutua liikaa tähän kakkosprojektiin omien voimavarojeni kustannuksella, mutta nyt se on loppu! En aio missään nimessä lopettaa yrittämistä, mutta homman on muututtava.
On aikataulupaineita, kulupuolen kohoamista tähtitieteellisiin lukemiin, Sintille kaveria - paineita, you name it...!
Olen koittanut takoa omaan kallooni, että noille asioille en voi mitään ja mitä enemmän murehdin, sitä enemmän kaivan itselleni kuoppaa. Stressistä ei tunnetusti ole apua lastentekopuuhissa ;)
Elämä on kuitenkin todella hyvää juuri nyt. Meillä on maailman ihanin pikkutyttö, jota ei enää tarvitse joka sekunti hoivata ja jopa omille harrastuksillekin jäisi aikaa. Vuorovaikutus oman lapsen kanssa vaan lisääntyy ja sieltä tulee kaikkea ihanaa, kuten:
"Tykkäätkö äidistä?"
"Joo", ujo hymy ja tiukka halaus :)
En saa - korjaan: minulla ei ole oikeutta - valittaa!
Elämä on hyvää. Seuraavasta hoidosta meitä lykästää kun sinne laitetaan 2 alkiota ja ensi vuoden puolella saatamme jopa valittaa, että niitä lapsia tulikin liian monta :D Joka tapauksessa, nyt tämä onnistuu. Olen varma siitä.
P.S. KP 32 ja täti edelleen karkuteillä, mutta raskaustestissä koko ajan tukevasti yksi viiva. Viivytys ei haittaa, sillä nyt saadaan tuurilla punktiopäivä hivutettua miehen työmatkan ohi jolloin ei tarvitse murehtia pakastesperman kanssa pelaamisesta. You see - paistaa se päivä joskus risukasaankin!
Upea asenne! On varmaan luonnekysymys, miten näihin asioihin suhtautuu. Omaan suhtautumiseen vaikuttaa tosi paljon itse, joten jossain vaiheessa itsekin voi oikeasti vaikuttaa, miten syvillä vesillä seilaa. Tämä postaus oli mukavaa luettavaa, toivotan tsemppiä ja plussapuhureita! :)
VastaaPoistaKiitos Anniina! Pakko kai tässä on ruveta ryhdistäytymään, ja kun en muutenkaan ole kovin synkkämielinen luonne :)
PoistaTsemppihali!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaHyvä asenne. Itse aikoinaan kävin samoja asioita läpi kuin sinä nyt. Silti en halunnut luovuttaa ja jaksoin uskoa,että vielä joku päivä onnistumme saamaan toisen lapsen. Ja niinhän siinä kävikin,että nyt olen ihanan seitsemän vuotiaan luomuihmeen ,sekä 2kk vanhan ivf lapsen äiti. Toki neljä vuotta meillä meni tähän lopputulokseen,ja sen aikana koin kemiallisen, kohdunulkoinen ja keskeytyneen keskenmenon,mutta aina vaan jaksoin uskoa ihmeeseen. Joten uskon teidänkin vielä saavan sen ihanan toivoton pikkukakkosen. Peukut pystyssä,että seuraava kerta tuo sen toivotun plussan.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, Nuppuska! Vau mikä tarina, kaikkea oletkin joutunut kestämään. Ihana kuulla, että olette vihdoin saanut palkintonyytin syliin :)
PoistaTsemppihali myös täältä!
VastaaPoistaKiitos :)
Poista