lauantai 26. kesäkuuta 2010

Keskenmenon ehkäisykonsteja

Olen tässä selaillut gynekologin viimeksi antamia esitteitä, ja lueskellut erityisesti foolihaposta. En ollut kuullutkaan koko asiasta aiemmin, ennenkuin gyne viimeksi valaisi minua. Tiesitkö, että foolihapon puute on suurin yksittäinen synnynnäisen Spina Bifida-epämuodostuman aiheuttaja? Ja että nuoret naiset Suomessa eivät normaalisti saa foolihappoa tarpeeksi ruokavaliostaan? Minä en.

Sen verran muistan, että gyne kehotti viime käynnin jälkeen ostamaan apteekista purkin foolihappotabletteja, sillä keskustelimme mahdollisesta raskautumisen aloittamisesta. No, minähän tietysti riensin innokkaana ostamaan sitä jo keväällä vaikka siinä vaiheessa tiesin että aloitus pyöräytetään käyntiin vasta kesällä :) Siitä asti purkki on nakottanut hyllyllä odottamassa käyttöä. Aloin popsia niitä muutamaa päivää ennen aloittamista, sillä lääkäri kertoi, että pillereiden lopettaminen saa elimistössä aikaan sen, että foolihapon taso romahtaa. Koska se on sikiölle elintärkeä aine, tuota ei tietysti kannata päästää tapahtumaan, ja niinpä minäkin olen syönyt kyseisiä tabletteja siitä asti.

Pari päivää sitten mietin, että jokohan käytön voi lopettaa, jos tarve ajoittuu vain pillereiden lopettamisen ajankohtaan. Luettuani lisää mieli muuttui.

Esitteen mukaan välittömästi raskauden ensi viikkoina foolihappoa tarvitaan sikiön hermostoputken sulkeutumiseen. Lisäksi foolihapon tarve raskauden alkaessa ja sen aikana on normaalisti vähintään 400 mikrogrammaa (normaalisti nainen saa ruokavaliosta alle 300), ja tarve jatkuu samanlaisena aina imetykseen asti. Jos foolihappoa ei saada tarpeeksi, on olemassa keskenmenon riski.

Huh, mistä tämänkin olisi voinut tietää! Onneksi minulla on aivan mahtava gynekologi, joka on tosi pätevä ammatissaan ja jopa harmillisen suosittu kun aikoja saa jonottaa jopa viikkoja. Mutta hänestä en luovu :)

2 kommenttia:

  1. Arvaapa kuka suuntaa apteekkiin heti alkuviikosta - enpä tiennyt tuota(kaan)!

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti kannattaa, halpa investointi mutta sillä saa ison avun!

    VastaaPoista