sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Kirottu kierto

Raskauden oikea ajoittaminen on ollut enemmän kuin haasteellista tänä lyhyenä aikana kun sitä on yritetty, eikä vähiten siitä syystä että kiertoni on aivan sekaisin. Viime syksystä olen popsinut nimittäin minipillereitä nimeltä Cerazette mitkä saivat kuukautiset tulemaan aivan milloin sattuu eikä ajoituksessa ollut mitään tolkkua. Ennen kun söin "normaaleja" ehkäisypillereitä, kuukautiset tulivat kuin nakutettu, korkeintaan päivän heitolla jolloin niiden tuloon pystyi etukäteen hieman varautumaankin.

Nykyään nuo kirotut minipillerit saivat kierron niin sekaisin, ettei minulla ole kerta kaikkiaan minkäänlaista aavistusta milloin ovuloin! Vai mitä sanotte tästä, n. kuukausi sitten menkat tulivat yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta ja kestivät reilusti yli viikon, vain alkaakseen kahden päivän kuluttua uudestaan. Sillä kertaa ne kestivät 8 päivää. Epäonnekseni pillerien lopettaminen sattui heti kohta siihen saumaan kun olin päässyt edellisistä eroon. Nimittäin se on tietääkseni ihan tavallista että kun pillerit lopettaa, se saa aikaan kuukautisten alkamisen. No niin kävi tälläkin kertaa, aikaansaaden sen että menkaton aika kesti kokonaiset 4 päivää, mutta onneksi itse tipottelu oli vähäistä ja jatkui vain kolmisen päivää.

Joka tapauksessa kaiken tämän jälkeen olen siinä tilassa, ettei minulla ole minkään sorttista tietoa siitä, milloin mahdollisesti ovuloin. Tähän väliin täytyy kyllä häpeäkseni tunnustaa se seikka, etten edes osannut yhtäkkiä hahmottaa miten ovulaatio lasketaan :P Minä, joka olen kuitenkin biologian tunnilla istunut siinä missä moni muukin, aina lukioon saakka! No, mutta näin se internetin ihmeellinen maailma pelasti tälläkin kertaa ja neuvoi, että ovulaatio lasketaan siten, että kuukautisten ensimmäisestä päivästä seuraavien kuukautisten alkupäivään ja siitä noin puolivälissä se tapahtuu :)

Kuten varmaan ymmärrätte, on melkoista sattumankauppaa löytää minun ovulaationi noiden kiertoepämääräisyyksien jälkeen. Niinpä olemmekin miehen kanssa pelanneet varman päälle ja yrittäneet tasaisin väliajoin. Siltikin on mahdollista, etten ole edes ovuloinut. Ajattelin lähipäivinä tilata jostain netin kautta ovulaatiotestejä melkoisen tukun ja testata, vaikka ihan vain todetakseni ovuloinko vai enkö. Ja onhan se aina mukavampaa tietää milloin on se todennäköisin ajankohta....Siitä on luvassa tarinaa myöhemmin lisää! (Ensin pitää löytää se paikka josta niitä testejä saa tilattua)

2 kommenttia:

  1. Ovulaation määrittäminen oli kyllä tällekin pingviinille hankalaa. 9 vuotta ehdin syödä pillereitä, ja kierto oli täsmällinen 28-29 pvä:ä koko tuon ajan muutamia poikkeuksia (omia kierron pidennyksiä) lukuunottamatta. Nyt menossa uusin kierto ja jos olen laskenut ja ymmärtänyt oikein, niin kiertopäivä nro 15 eli ovulaation vaiheilla ymmärtääkseni. :) Ja jos nyt ei saman tien tärppää niin aion odotella myös ensimmäiset 'luomukk:t' ja sitten ostaa tukun ovulaatiotestereitä, että pääsen kierron kanssa tutuiksi.

    VastaaPoista
  2. Pinkki Pingviini: kyllä ne ovulaatiotestit on aika hyödyllisiä kapineita, nyt kun niitä on päässyt kokeilemaan. Vielä kun saisi tosiaan sen kierron vakiinnutettua! Mutta ennemmin tai myöhemmin sen on vain osuttava kohdalle, eikös juu :)

    VastaaPoista