tiistai 28. syyskuuta 2010

Kauanko Raskaaksi Tuleminen Kestää

Olen viime aikoina miettinyt, että mikä tässä raskautumisyrityksessä on tilastojen valossa oikein normaalia. Selvää on, että ikä vaikuttaa raskaaksi tulemiseen, kuten myöskin elintavat jne jne mutta olisi mukava tietää että kauanko siinä keskimäärin oikein pitäisi mennä.

Avaclinic-sivuston mukaan 60% pareista onnistuu ensimmäisen puolen vuoden aikana. Jos raskaus ei ole onnistunut ensimmäisen vuoden aikana, kannattaa asiaa alkaa selvittämään jatkotutkimusten avulla. Mammaksi.fi - sivusto puolestaan kertoo, että naisen hedelmällisyys on korkeimmillaan 20-22-vuotiaana ja alkaa selvästi alentua noin 30-vuotiaana ja vielä selvemmin yli 35-vuotiaana. 15% hedelmällisessä iässä olevista naisista kärsii lapsettomuudesta, mikä on mielestäni todella korkea lukema.

Hedelmällisyys.fi tarjosi tämän loistavan taulukon, mikä kuvastaa suoraan ikää suhteessa yrittämisen kestoon. Normaalilla hedelmällisellä pariskunnalla on teoriassa 20% mahdollisuus saada raskaus alkamaan yhden kuukauden aikana, ja 85-90% naisista voisi odottaa tulevansa raskaaksi vuoden sisällä. Tästä taulukosta kuitenkin ilmenee, kauanko aikaa kuluu raskauden alulle saamiseen teoriassa ja käytännössä vuoden ajanjakson aikana.

Omasta ikäryhmästäni, eli 30-34 v naisista, 63% raskautuu vuoden sisällä. Sanoisinpa, että luku on suorastaan pelottavan pieni! Vain vähän reilu puolet.

Perhesuunnittelusivut olivat julkaisseet hieman toisenlaisen taulukon, jossa vertaillaan eri ryhmien raskautumista riippuen onko synnyttänyt/synnyttämätön, käyttänyt pillereitä tai muuta ehkäisyä. Yllätyksekseni kaikista "huonoiten pärjännyt" ryhmä oli e-pillereiden käyttäjät vaikka eräänlaista yleistä tietoa tuntuukin olevan, että pillereiden lopettamisen jälkeen tärppäisi nopeasti. Tunnustettakoon, että näin olen itsekin ajatellut ja harmittaa jos tieto ei tämän mukaan pidäkään paikkaansa. Tosin aina kannattaa kyllä pitää mielessä, että tutkimuksia näistä asioista julkistetaan harva se päivä ja maallikon on joskus vähän vaikea tietää mihin uskoa kun ammattilaisetkaan eivät tunnu pääsevän aina yksimielisyyteen.


Siinä oli taas tietoa kerrakseen ja tämä vain vahvisti ajatustani siitä, että aion mennä tutkimuksiin jo heti puolen vuoden päästä yrityksen aloittamisesta, jos meillä ei tärppää. Aika ei ole tässä asiassa minun puolellani, varsinkin kun kyseessä on suomalaisittain suurperhe josta mieheni kanssa josta haaveilemme.

Lisäksi syy, miksi jaksan tutkia näitä asioita niin tarkkaan, on että minua tieto lohduttaa. Vanhan sanonnan mukaan tieto lisää tuskaa mutta itse en usko tähän. Kun tiedän enemmän, pystyn varautumaan asioihin paremmin eikä pettymyskään ehkä sitten ole niin kova. Sitäpaitsi kun pelisuunnitelma on kirkkaana mielessä, on helppo noudattaa sitä kuuliaisesti ja keskittää energia väliaikoina muista asioista huolehtimiseen :)

5 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä, että tieto ei kyllä lisää tuskaa vaan tiedon määrää. Itsehän kyllä kuulun ryhmään, joka raskautui nopeasti e-pillereiden lopetuksesta (kakkoskierrosta peräti), mutta sehän on tiedossa mitä sitten tapahtui. En usko itsekään siihen, että odottaminen muuttaisi jotakin, vaikkakin onnistumisprosentti terveellä pariskunnalla on vain tuo noin 20. Jos meillä ei tärppää onnistuneesti, niin hakeudumme tutkimuksiin vuoden kuluttua, eli ensi vuoden elokuussa. Olen tosin sinua nuorempi, joten sen puolesta ajattelin ettei 1 vuosi muuta asiaa suuntaan tai toiseen verrattuna puoleen vuoteen. Niin muuten kuin odottelun aiheuttaman stressin ja turhautumisen kannalta.

    Voi kun teille tulisi pian hyviä plussalla varustettuja uutisia!!

    VastaaPoista
  2. Pingu: Todellakin, itse olen ajatellut asian jo kauan aikaa sitten näin, että koska parin vuoden kuluttua hyppään siihen ikäkategoriaan joka raskautuu vielä hankalammin (!), en halua yhtään viivyttää asiaa vaan koitan toimia nopeasti. Jos olisin sinun ikäisesi, odottaisin varmaan kärsivällisesti sen vuoden koska aikaa on kuitenkin verrattain enemmän. Ainut pelko tässä on se, että meitä ei huolita hoitoihin, mutta aion perhana pitää kyllä puoleni (jos siihen tullaan) :D

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä, tieto lohduttaa. Mulla on jo pikkuhiljaa alkanut hiipiä takaraivoon ajatus, että "mitä jos en voi tulla raskaaksi" -olen miettinyt sitä silloin tällöin koko aikuisikäni.. Tavallaan tuo tieto lohduttaa, että ei se käy käden käänteessä muillakaan -itse kuulun sun kanssa samaan 63% onnistujien ryhmään.

    Toivotaan, että me molemmat kuulumme siihen 63%:n.
    Pirtsakkaa syysviikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Tuuliviirityttö: kävin tsekkaamassa sun blogin ja kylläpä on samansuuntaisia ajatuksia & samantyyppinen elämäntilanne muutenkin! :) Pidetäänpä me 30+ naiset nyt sitten hurja yritys päällä ja toivotaan, että ollaan kohta positiivinen poikkeus tilastoissa!

    VastaaPoista
  5. Itse kuulun niihin, joka on jo 3 kertaa raskautunut 1. kierron aikana (muutama kerta seksiä ilman ehkäisyä on riittänyt). Nyt kolmas rakaus menossa ja ikää 35 vuotta. Joten joskus näinkin. Onnea kaikille yritykseen!

    VastaaPoista