maanantai 25. lokakuuta 2010

Ovistikutus - Toteutus

Täällä on nyt menestyksekkäästi tikutettu jo toista päivää! Sunnuntaiaamuna siis aloitettiin ja tänään jatkettiin. Ihan turhaan kitisin aiemmin siitä, kuinka vaivalloista on ensin pissata kuppiin ja sitten dipata siihen tikkua, sillä eihän se ole oikeasti yhtään vaivalloista! Tähän pätee se sama sääntö kun kaikkeen muuhunkin, eli alkukankeuden jälkeen kun touhun saa rutiiniksi se sujuukin kohta omalla painollaan eikä asiaa edes sen kummemmin ajattele.

Myös ovistikutus on välineurheilua: itse käytän sellaisia pieniä muovisia kertakäyttömukeja joihin on kätevä lirauttaa ja heittää sitten kippo menemään :D (anteeksi, oliko tämä vähän too much information)

Mutta siis tämä pieni toimenpide vie aamuisin extra-aikaa n. 1-2 minuuttia eli kelläpä meistä ei liikenisi sen verran ylimääräistä. Ainut riskitekijä tässä on se, että aamuisin unenpöpperössä unohdan koko puuhan, mutta tämänkin olen eliminoinut laittamalla illalla "vehkeet" valmiiksi vessaan odottamaan.

Ja testitulokseni siis olivat (odotetusti) negatiivisia. Tämä on hyvä uutinen! Sen sijaan ensi viikonloppuna odotetaan mielellään vahvoja plussia, katsotaan miten sen kanssa käy :)

Tähän loppuun täytyy vielä lausua muutama ihmettelevä sananen niistä ihmisistä jotka suhtautuvat kovin tuomitsevasti tällaiseen testaukseen. Joistain kommenteista mihin olen törmännyt, tulee mieleen vuosia sitten eräässä urheiluluontoisessa tilaisuudessa tapaamani vanhempi mieshenkilö. Tilanteessa kävi ilmi, että käytän sykemittaria ja tähän hän tuumasi, että "Kuluttaako siinä muka enemmän kun käyttää sykemittaria?". Höh! Ei tietenkään, mutta joskus siitä on apua kun tietää enemmän. Ihan sama juttu tässäkin: kun tietää enemmän, pystyy kohdistamaan toimintaansa paremmin :)

P.S. Nyt alkaa muuten olla jo aika kova ikävä miestä, olisi jo tosi kiva nähdä!

P.P.S. Ja missä se Vauva-lehti muuten oikein luuraa! Siitä on jo monta viikkoa kun tilasin sen...

4 kommenttia:

  1. Itse olin laiska testaamaan ovulaatiota vaikka tilailinkin testejä netistä mutta pian opin kyllä tunnistamaan ovulaation kropassani ihan ilman testejäkin.

    Tähän tietenkin auttoi myös se että kroppani toimi kuin junan vessa, kierto aina tasan 26 päivää, tunnilleen, ja ovulaatio aina kp 11. Joskus sanoinkin katkerana miehelle että vaikka mikä tässä elämässä muuttuu tai pettää niin mun menkat tulee aina ajallaan, kellontarkasti!

    Kunnes eräänä päivänä...

    Tikutus-tsemppiä toivottelen! Itse olin aivan säälittävän onnessani kun sain ensimmäisen ovisplussan testiin, se oli kuitenkin melkein kuin lupaus siitä tulevasta raskausplussasta. Hih!

    VastaaPoista
  2. Mua kans ärsyttää, kun kierto ollut tarkka 27 pvää ja nyt keskenmenon jälkeen koko kierto on ihan sekaisin, enkä todellakaan tiedä missä vaiheessa olen menossa. Ainakaan en ensimmäisistä 'panoista' ;) km:n jälkeen lokakuun alussa tullut raskaaksi, meillä siis oli yrityksiä jo lokakuun alkupuolella ja kätilön ohjeen mukaan testasin 12 pvä:ä / 17 pvä:ä / 21 pvä:ä jälkeen (tänään), mutta eipä eipä tainnut tulla tulosta vielä tästä kierrosta.

    Ajattelinkin odottaa seuraavan tätivierailun ja sen jälkeen myös tikutella. :) Kiitos siis oikeasti 'käytännön' vinkeistä!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä tikutukseen!

    Tuli vaan mieleen, että onko aamu se oikea aika tikuttaa...? Ellen väärin muista (mikä ei tosin olisi ollenkaan tavatonta), niin mun testeissä ainakin sanottiin, että sitä hormoonia tai mitä se nyt mittaakaan erittyy eniten päivällä eli mun testiohjeissa kehotettiin tekemään ovistesti klo 10-20 välillä.

    Toivottavasti saat nyt sitten ovisplussan sopivaan saumaan eli vaikkapa matkalla miehen luokse ;-)

    VastaaPoista
  4. Hehku: Sehän tässä olisi tavoitteena, että oppisi pomminvarmasti tunnistamaan ovulaation myös kropassa :) Nyt en ole siitä aivan varma ja sekös aiheuttaa sitten käytännön haasteita! Olen sinulle hyvin kateellinen säännöllisistä kuukautisista :)

    Pingu: Kyllä se sultakin sieltä ennen pitkää löytyy :) Ja kropalle pitää antaa aikaa toipua. Tsemppiä!

    Tuulari: kiitos tsempityksistä :) Olet ihan oikeassa, että aamu ei varmasti ole paras mahdollinen aika. Minunkin testeissä lukee, että klo 10-20 olisi hyvä aika, mutta minulla on aika epäsäännöllinen rytmi siten, että on aika vaikeaa löytää ennen klo 20 sellaista aikaa kun voisin testin aina tehdä. Olenkin päättänyt, että testaan aamuisin, ja kun tuntuu että on otolliset ajat käsillä, testaan uudemman kerran illalla. Ei varmasti pääse ovis karkuun! :)

    VastaaPoista