sunnuntai 23. tammikuuta 2011

IVF-Tietoutta ja Kokemuksia

Tapasin taas tänään ystävääni joka on kärsinyt lapsettomuudesta kohta 5 vuotta, ja joka on juuri aloittanut IVF-hoidot (=koeputkihedelmöitys). Sain kuulla muutamia tosi hyödyllisiä juttuja ihan liittyen omiin tuleviin hoitoihin.

Hoitojen tiheys: IVF voidaan tehdä vain kerran 3 kk:ssa, koska hoidon jälkeen pitää tulla kahdet kuukautiset. Tai näin ainakin meidän paikallissairaalassa. En tiedä yhtään mistä tuo ohje johtuu, mutta näin ilmeisesti toimitaan ja siitä ei voi neuvotella. Olin kuvitellut, että IVF:ää voi tehdä putkeen vaikka joka kiertoon!

Onnistuminen: arviolta joka 3. IVF-hoitokerta johtaa raskauteen. Jihuu! Toisaalta pitää kuitenkin huomioida, että keskenmenojakin sattuu.

Kustannukset: ystäväni käyttää nenäsumutteita ja pistoksia, ja näiden lisäksi tulee munasolun irroituslääke kohtapuoliin ennen punktiota. Hän arvioi, että julkisella puolella nämä lääkkeet + poliklinikkamaksut tekevät yhteensä noin tuhannen euron verran. Kallista puuhaa! Jos meillä päädytään yksityisellä tähän IVF:ään, on meidän maksettava vielä tämän lisäksi 2500-3000 eur pelkistä hoidoista.
Sairasloma & lepo: Punktiosta saa 3 päivää sairaslomaa. Tosin kaikki työnantajat eivät tätä hyväksy, jolloin joutuu käyttämään omia lomapäiviä. Lisäksi ystävälleni, joka on intohimoinen liikkuja, kerrottiin että nyt kun follikkelit ovat kypsymässä ja siinä vaiheessa kun hedelmöittynyt alkio on siirretty hänen sisäänsä, on otettava todella rauhallisesti. Kaikenlainen hyppely, kiertoliikkeet ja voimakas painoharjoittelu on unohdettava noin 3 viikon ajaksi.

Itseni kohdalla olen hiukan huolissani siitä, että miten saan työt järjestettyä koska lääkärikäyntejä tulee olemaan paljon, ja lisäksi tulevat vielä nuo pakolliset sairaspoissaolopäivät. Joka tapauksessa asioiden on järjestyttävä jollain tapaa, joten täytyy luottaa siihen! Toisaalta en ole myöskään viettänyt saikkupäiviä muistaakseni kohta vuoteen, joten jos tästä muutama sellainen koituu niin ei pitäisi kenelläkään olla nokan koputtamista :)

Pidän ihan hirveästi ystävälleni peukkuja ja toivon sydämestäni, että vihdoin tämä hoito onnistuu. 5 vuotta on niin pitkä aika odottaa sitä pientä ja toivottua nyyttiä...

3 kommenttia:

  1. Useimmissa paikoissa tehdään ivf joka toiseen kiertoon. Moni saa alkioita kuitenkin pakkaseen ja silloin pääsee pakastetun alkion siirtoon (PAS). Tämä PAS siirto voidaan tehdä heti seuraavaan kiertoon - niin ainakin täällä Tanskassa missä asun. Mitään liikuntakieltoa en saanut koskaan - uskoisin sen koskevan vain niitä, jotka tuottavat "liikaa" munasoluja (hyperi). Punktion jälkeen olin joka kerta vain päivän (itse punktiopäivän) pois töistä. Punktiosta toipuminen on hyvin yksilöllistä ja riippuu myös punkteerattavien munasolujen määrästä.

    Minulle tehtiin julkisella puolella Tanskassa 3 ivf-hoitoa. Vain kerran päästiin pakastetun alkion siirtoon, muilla kerroilla hedelmöittymisen jälkeen alkioiden jakautuminen oli heikkoa eikä pakkaseen saatu mitään siirtokelpoista. Siirryimme yksityiselle ja ostimme 3. kerran hoitopaketin (noin 6000€). Yksityisellä onnistuimme ensimmäisellä hoitokerralla ja odotamme nyt onnellisesti kaksosia.

    IVF ei ole fyysisesti rankkaa - mutta henkisesti odottamiset ja epäonnistumiset voivat syödä miestä ja naista. Paljon onnea matkaan!!

    VastaaPoista
  2. Mulla on liikuntakielto ollut joka kerran, vaikka soluja ei todellakaan ole tullut hyperiksi asti. Olen käsittänyt sen niin, että kielto on munasarjojen kiertymisriskin takia, ne täyttyvät aina punktion jälkeen uudelleen nesteellä ja ovat painavat ja epänormaalissa tilassa. Ja ovat tietenkin epänormaalissa tilassa kasvatusvaiheessa myös. Liikuntakieltoa ei määrätä sinällään alkionsiirron takia.

    Tauko hoitojen välillä on tarpeen munasarjojen toipumiseksi.

    Julkisella puolella tehdään se kolme hoitoa, joskus neljäkin, jos tulosta on aiemmista hoidoista saatu.

    VastaaPoista
  3. Mimmi: olipa helpottavaa kuulla, että siirtoja voi tehdä tiheämmälläkin välillä! Kiitos kommentistasi ja onnea raskauden johdosta :)

    Sydänjää: Noin kaverini taisikin juuri kertoa, eli tuo kiertymisriski oli siinä se oleellinen asia. Varsinkin hänellä tähdätään ilmeisesti siihen, että munasoluja kehittyy kerralla melkoinen joukko!

    VastaaPoista