torstai 13. tammikuuta 2011

Musertavat vauvauutiset

Äskettäin kuulin uutisia. VAUVAuutisia. Se eräs lähipiirin nainen, jonka tilannetta olen seurannut sillä silmällä jo pidemmän aikaa, pamautti uutisensa. Se tapahtui julkisessa tilanteessa, jossa oli paljon ihmisiä koolla ja mistä en päässyt mitenkään pakoon menettämättä kasvojani. Se oli....musertavaa.

Tilanne ja oma reaktio yllätti minut ihan täysin. Kuvittelin olevani sen verran reilu ja ylevä ihminen, että olisin pystynyt pistämään omat negatiiviset tunteeni syrjään, mutta ne suorastaan vyöryivät ylitseni ja tuntui, että tukehdun siinä paikassa kaikkeen siihen harmitukseen ja kateellisuuteen. Olisin halunnut juosta vessaan itkemään ja unohtaa kaikki hyvät tavat, mutten voinut.

Niinpä kokosin kaikki näyttelijäntaitoni ja pusersin hymyn kasvoille ja onnittelin. Jos joku katsoi kasvojani tarkemmin, pystyi varmasti erottamaan tärisevän suun ja nykivän hymyn. Sen jälkeen palasin omalla työpisteelleni ja pidättelin kyyneleitä.

Päässä liikkui sata miljoona ajatusta yhtäaikaa: Miksi hän, eikä minä? Miksi minun täytyy mennä lapsettomuushoitoihin ja hän onnistui kolmessa kuukaudessa? Aloitimme yhtäaikaa mutta miksi juuri hänellä tärppäsi? Minunhan se piti ilmoittaa näihin aikoihin jääväni muutaman kuukauden päästä mammalomalle!

En arvannut, että tämä olisi näin kamalaa. Ja minä olen sentään suhteellisen vahva ihminen. Ilmeisesti olenkin vähän (paljon) pikkumainen.

Näiden tunteiden siivittäminä onnistuin saamaan aikaan myös pienen tekstiviestikeskustelun miehen kanssa. Pettyneenä tekstasin miehelle uutiset, ja vastaukseksi tuli pari viestiä tyyliin "Älä huoli, kyllä sinäkin kohta pääset samasta syystä mammalomalle jne jne" ja "Ihan pian se onni potkaisee meitäkin". Siinä vaiheessa oli pakko tekstata takaisin, että en oikeasti halua kuulla noita turhanpäiväisiä kliseitä sillä ne ovat tässä tilanteessa kuin bensaa liekkeihin!

Mitä toivoisin (ja sanoinkin sen miehelle), on että mies osallistuisi ihan rehellisesti pahoihin fiiliksiin eikä yrittäisi ulkopuolisen lailla tsempata minua, ikäänkuin asialla ei olisi hänelle niin suurta väliä. Aivan kuin hän olisi vain minulle tukena jossain minun omassa projektissani, joka ei ole yhtä tärkeä hänelle. Haluan, että me jaetaan tämä yhteinen tuska ja että siitä voidaan keskustella suoraan ja avoimesti, eikä niin että koko ajan täytyy hyssytellä ja painaa asiaa villaisella. Tämä on helkkarin iso asia ja vieläpä kipeä sellainen!

Tiedän ihan tasan tarkkaan, että mies haluaa vauvaa yhtä paljon kuin minäkin, mutta hän vain osoittaa sen eri tavalla. Lisäksi hänellä on varmaan jonkinlainen kuvitelma, että hänen pitää olla minulle tukena ja vähän piilotellakin omaa pahaa oloaan. En minä kuitenkaan sellaista avioliittoa halua. En ole semmoinen nainen, jota pitää koko ajan tukea ja paapoa, vaan voin itsekin tukea miestä takaisin ja surra yhdessä, jos siltä tuntuu. Mies ei ollut ilmeisesti osannut ajatella asiaa ollenkaan tältä kantilta ja lupasi lopettaa turhanpäiväiset kliseet. Suorapuheiselle vaimolle suoraa tekstiä sen sijaan ;)

Nyt menen rypemään ja vellomaan näissä pahoissa fiiliksissäni. Päätin pistää terveelliset elämäntavat täksi illaksi tauolle ja lohduttautua karkkisäkin & elokuvan voimalla. Aamun mennessä saa rypemiset olla ryvetty ja sitten on taas parempien ajatusten aika!

12 kommenttia:

  1. Ei s...na, miksi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Pidän itseäni jokseenkin sivistyneenä ihmisenä, mutta joskus olen minäkin joutunut tilanteeseen jossa omat aika primitiiviset reagtiot ovat yllättäneet (en nyt lähde tilanteita erittelemään)...

    Kyllä ne todelliset tunteet vain tulevat pintaan silloin kun tilanne yllättää ja voin sanoa että niissä paikoissa ei välttämättä tuollaisia näyttelijänlahjoja ole löytynyt (sen verta softaa on sisältä)...

    Meillä mies lohduttelee aikalailla samoin, se vaan on sitten ehkä joku miesten oma tapa ulkoistaa asia mielestä. Ei miehiä pysty aina ymmärtämään;)

    VastaaPoista
  2. EI!

    On se vaan niin perseestä kuulla tuommoisia uutisia! Mulle kävi ihan samalla lailla, kun kaveri kertoi vauvauutisia, pystyin juuri ja juuri hymyilemään siinä hetkessä, mutta sitten kun olin yksin, itku tuli.

    Läheisille kavereilleni olen sanonut, että mulle pitää lähettää uutiset tekstiviestinä, että saan ihan yksin ensin käydä läpi kateuden ja muut vihaiset tunteet. Olenkin jo kaksi tekstaria saanut. Onneksi ovat laittaneet tekstarit, en olisi pystynyt esittämään iloista.

    Musta tuntuu, että munkin mies käyttäytyy samalla lailla. Ehkä se on jotenkin niiden tapa.

    Toivottavasti karkkipussi ja leffa saa ajatuksiasi muualle!

    VastaaPoista
  3. Tuo kirjoittamasi voisi olla kuin minun kynästä. Tunnistan täsmälleen samat fiilikset tuohon tutun vauvauutisen ilmoittamiseen liittyen ja sen jälkeen miehen "lohduttelupuheisiin".

    Hyi että, kuinka kamalia nuo sukutapaamisetkin ovat. Serkuilla on KAIKILLA pieniä lapsia, ja viimeksikin kolme niistä oli taas maha pyöreänä. Ja HYMYILE siinä sitten...

    Menkkojen alettua mies yrittää myös aina lohduttaa (juuri noin kun kuvasit), mutta en minä halua mitään lohtua, vaan RYPEÄ ITKUSSA, VIHASSA ja TUSKASSA.
    Oikein!

    VastaaPoista
  4. Ei voi jumaliste...
    Mulla alkoi kyyneleet valua, kun yksi lapsuudenaikainen kaverini kertoi yllätyksenä olevansa raskaana. Teki sen vielä siten, että avasi talvitakkinsa mistä paljastui pyöristynyt vauvamaha. =( Olen itse tehnyt niin, että sitä mukaa kun kaverit kertovat olevansa raskaana, niin kerron samassa yhteydessä, että itse toivoisin myös olevani, mainitsen keskenmenosta ja sillä perustelen samoin tein miksi en ehkä jaksa hehkuttaa innoissani toisen raskautta, vaikka olenkin tietysti onnellinen toisen puolesta. Ainakin tähän mennessä jokainen on ymmärtänyt omat fiilikseni.

    Tän yhden kanssa meni hermo, koska se kommentoi mulle kuultuaan mun km:stä, että: "Aijaa, sä vaan testasit liian aikasin..."

    Verona, TSEMPPPPPPPiRUTiSTUS täältä sulle!! Me onnistutaan tässä vielä molemmat, ja jotenkin mulla on kutina, että sä saat sen plussan vielä ennen mua...

    VastaaPoista
  5. Tuo on niin kamalaa!! Itse en osaa olla yhtään onnellinen mieheni MOLEMPIEN SISKOJEN TULLESSA RASKAAKSI SAMAAN AIKAAN,...mutta minä en, me emme vieläkään. Mitenkän sitä onnittelet kun tiedät että oikeasti olet sikakateellinen ja vihainen, vaikka ei oikeasti pitäisi! Olen niin sun jutuissa mukana! Yritä jaksaa!
    -Mactiq

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa tutulta.
    Minunkin päiväni saa parhaiten pilattua nimen omaan samoilla uutisilla. Yritän kyllä peittää mielipahani, mutta kotona kyyneleet virtaa. :/
    Joku aika sitten töissä eräs työkaverini avautui minulle kahdenkesken tehneensä edellisenä päivänä positiivisen raskaustestin. Kerroin että meilläkin on jo aikaa yritetty, johon sain vastaukseksi vain "joo, mä vasta just lopetin pillerit ja heti pamahdin, kyllä kävi helposti". Kerroin omista taustoista, että meillä ei oikeen pamahdeta, kun tutkimuksiinkin ollaan menossa, mutta työkaverini vain jatkoi painottamista naureskellen, että heillä ei mitään ongelmia. Välttelin tätä työkaveria aika pitkään töissä sen jälkeen ja aloin avoimesti puhua omista raskautumisvaikeuksista. Ymmärsi olla kyllä jatkossa varovaisempi ulosantinsa kanssa. Iso hali täältä sinne!!

    VastaaPoista
  7. Välillä vauvauutiset kirpaisee tosi pahasti ja välillä osaan ottaa ne pelkästään positiivisesti. Riippuu paljon juuri tuollaisista jutuista, mitä Mymmeli tuossa kertoi - siitä raskautuneen yrityshistoriasta, suhtautumisesta, mikäli kertoo omista taustoistaan, jne. Yleensä kuitenkin joka tapauksessa tirautan itkut tai toisetkin jossain vaiheessa yksin ollessani.

    Miehen sisarukset salamaraskauksineen ovat osoittautuneet erittäin ymmärtämättömiksi ja ajattelemattomiksi ja olenkin päättänyt, etten puhu yrityksestä tai sen vaikeuksista esim. omille sukulaisille ja yleensäkään enää oikein kellekään.

    Pakko purkaa vielä oma tämän päivän ärsytys ja katkeruus vaikka tähän. Olin tänään jumpassa ja salin yhdellä anoreksiasta selvästi kärsivällä työntekijällä oli vauvamaha. Puhisin kyllä hetken mielessäni, että miksen minä, suunnilleen Veronan kokoinen, vaan onnistu.

    Tsemppirutistus sinne Verona!

    -Lena

    VastaaPoista
  8. Junna, yllätin kyllä kieltämättä itsenikin, että pystyin noinkin hyvin peittämään todelliset tunteeni. Oikeasti olisi tehnyt mieli vaan parkua. Ja niin, miehet on miehiä, onneksi on tällainen blogi jossa voi vähän avautua ja naiset kyllä ymmärtää :)

    Riina, tuollaiset uutiset tekstiviestillä on kaikista parasta! Aikaisemmin en oikein käsittänyt, että vauvauutisten kertomistavalla on jotain merkitystä, mutta nyt kun on itse joutunut tähän kurimukseen niin aion kyllä itse ehdottomasti kertoa omat tulevat uutiseni aina etukäteen sähköpostilla tai viestillä, jos epäilen että toinen osapuoli saattaisi toivoa myöskin raskautta. Mutta kerropas sinä nyt, onko se plussa jo vahvistunut :)?

    Anonyymi, eiih! Kolme "pallomahaa" on jo liikaa :)

    Pingu: auts, kauhea tapa yllättää toinen tuolla tavalla vilauttamalla. En ikuna, ikuna kyllä tule syyllistymään samaan...kaiken huippu on kuitenkin tuo ystäväsi kommentti, melkoisen ajattelematonta! Mutta kiitti tsempittelyistä, tullaanko vaikka yhtäaikaa raskaaksi jooko :)

    Mactiq: kiitti kovasti. Todella kurja tilanne, sen arvaa sitten mistä kaikissa suku- ja perhetapaamisissa tullaan puhumaan! Koita kestää!

    Mymmeli, voi hyvänen aika mitä kommentointia olet saanut kuulla! Jotkut ihmiset vaan ovat joskus todella ajattelemattomia. Itsekin hieman harmistuin tässä taannoin kun soiteltiin yhden vauvallisen ja kauempana asuvan kaverin kanssa kuulumisia, ja hän halusi kuulla missä meillä mennään vauvan teossa. Aloin sitten kertoa, ja pääsin siihen kohtaan että mulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, jolloin hän välttämättä halusi ryhtyä kertomaan eräästä toisesta kaveristaan jolla oli myös todettu joku sairaus! Tämä tarinointi kesti noin 10 minuuttia ja sen jälkeen en enää jaksanut uskoutua meidän tutkimuksiin menoista jne jne. Jotkut ihmiset eivät vaan ole kovin hyviä kuuntelijoita, edes ns. aroissa aiheissa :)

    Lena: Ou nou, ei ole tosiaankaan kiva nähdä raskaana olevia ihmisiä varsinkin kun näkee ettei heillä oikeasti ole kaikki hyvin! Ja me sitten huolehditaan itsestämme ja terveydestämme niin hyvin kuin ikinä voidaan, eli tehdään "kaikki oikein" mutta siltikään ei onnista. Pöh. Epistä. :) Kiitos tsempityksistä, samaa myöskin sinulle!

    VastaaPoista
  9. Hohhoijjjjaa. Ootko nyt ihan varma että se ei oo vain sun projekti? Kauheeta lässytystä nää sun jutut eikä mikään kelpaa. Ei kelpaa miehesi lohdutus tai mitkään teot. Oon ihan varma että miehesi kyllästyy marinaasi pian. Ja sitäpaitsi ei ne lapset tekemällä tule vaan tulee jos on tullakseen. Jos sinua ei ole tarkoitettu biologiseksi äidiksi niin adoptoi sitten.

    VastaaPoista
  10. Kylläpäs Ainolla taitaa olla huono päivä. Kovin on nimittäin marinaa nämä sun jutut! ;)

    VastaaPoista
  11. Miksi ei voi iloita toisen onnesta ? Ei se vauva ole teiltä pois... jaettu ilo kuitenkin on ainakin se kaksinkertainen ilo.
    Itselleni aikanaan ei lasta näkynyt eikä kuulunut, vuosien jälkeenkään. Menin sitten oikein professorilta kuulemaan etten tule täällä pimeässä pohjolassa raskaaksi. Olin kuitenkin iloinen jokaisesta lähelläni olevasta pienokaisesta, ajattelin että heitä saan ainakin helliä vaikkei omia olekaan, toisaalta moni oli tosi kiitollinen hetken huilitauosta kun halusin lapsia hoitaa ( myös isompia ). Ei se rakkaus ole siitä kiinni että lapsi ei ole oma tai ei asu saman katon alla.
    No, menipä sitten reilu vuosi eteenpäin ja esikoiseni kaikkien yllätyksesi sain, harmi vain että sain kokea raskautta vain kolme kuukautta.. uskoin niin asiantuntijan sanoihin etten uskonut olevani raskaana valtavasta vatsasta huolimatta.
    Nyt noita pienokaisia on selvinnyt hengissä maailmaan jo viisi, keskenmenojakin toki ollut välissä ja viime vuonnakin 2.
    Jokin mistä voisin kadehtia nyt olisi kestävä hyvä liitto, se minua ei ole kohdannut. Onnesta kuitenkin itken kun sellaisen jossain näen ja olen vilpittömästi iloinen sellaisten parien puolesta. Ehkä taustalla kuitenkin on optimistinen ajatus.. josko joskus minullakin ?

    VastaaPoista
  12. Hei anonyymi, siinäpä vasta visainen kysymys: miksi ei voi iloita toisen onnesta? Pimeimpinä lapsettomuuden tuskan hetkinä on aika vaikeaa olla avarasydäminen ihminen, vaan tuska suorastaan vyöryy ylitse kun kuulee, että toista on lykästänyt sellaisessa asiassa mitä itse on toivonut maailmassa eniten eikä vaan onnista. Itselläni tällaiset hetket ovat olleet onneksi tosi harvassa, mutta olen avautunut niistäkin tänne blogin puolelle, samoin kuin kaikesta muustakin aiheeseen liittyvästä.

    Onneksi meillä nyt on jo vauva tuloillaan ja kaikki nämä ajatukset ovat taaksejäänyttä elämää (ainakin toistaiseksi), mikä on aivan ihana asia. Tuoreessa muistissa ne silti ovat, enkä vähättele kenenkään tunteita, joka joutuu olemaan samassa tilanteessa.

    Onnea sinulle matkaan, toivottavasti se kestävä liittokin vielä tulee eteen!

    VastaaPoista