Eilen tein aika tyhmästi, sillä olin buukannut päivän liian täyteen erilaisia menoja, ja näin ollen illalla olin aivan naatti. Olin niin väsynyt että olisin voinut mennä yöunille iltakahdeksalta ja pohdinkin, että jos nyt tästä joutuisi lähtemään synnyttämään, niin hommasta ei tulisi kyllä yhtään mitään! Jatkossa pitää olla vähän varovaisempi ja muistaa olla rasittamatta itseään tuolla tavalla. Ilmeisesti tämä kaikki kostautuikin yöllä, koska viime yö oli aivan hirveä ja ensimmäistä kertaa nukkuminen oli ihan kunnolla hakusessa. Sinnittelin nukkumaanmenon kanssa kymmeneen ja nukahdinkin sikeästi, mutta heräsin kahdeltatoista kun mies tuli nukkumaan, ja siinä vaiheessa olinkin aivan pirteä.
Yön saldo oli 4-5 kpl vessareissuja, noin tuhat kyljenkääntöä, lisätyynyjen lisääminen ja poistaminen pään alta kun toisesta tuli niskat kipeäksi ja toisesta kohta kuvottava olo, 2 reissua jääkaapille kun nälkä yllätti (mitä ei normaalisti tapahdu ikinä!), huoneen tuulettaminen (ja miehen jäädyttäminen) kuin välillä meinasin tukehtua kuumuuteen. Sintin saldo puolestaan oli villiä möyryämistä todennäköisesti äiti-ihmisen jääkaappireissujen ansiosta, yksi sitkeä hikkakohtaus ja viimeisen parin viikon uutuusliikkeen "superkipeä kylkiluupotku" harjoittelua. Aamuviideltä olisin voinut nousta ylös, mutta sinnittelin puoli kahdeksaan ja päivän ohjelmassa tulee takuulla olemaan päivätorkkuja! Jos nukkuminen tulee olemaan seuraavien päivien ajan tällaista, niin pliis haluan synnyttämään ja pian...
Nyt kun valittamisen makuun päästiin, niin avaudunpa samalla vähän eräästä toisestakin asiasta. Nimittäin yhden pari kertaa synnyttäneen ystävän kanssa keskustelimme taannoin raskaana olemisesta ja hän tuumasi, että raskaana on mukavaa kun ei koskaan tarvitse jonottaa missään vaan ihmiset kohteliaina päästävät aina jonon ohi. Olin ihan kysymysmerkkinä sillä itse olen saanut kiltisti jonottaa koko raskauden alusta loppuun niin virastoissa, kaupoissa kuin vessajonoissakin. Mistään erikoiskohtelusta ei siis ole ollut tietoakaan. Viime viikolla jopa eräs mieshenkilö vei härskisti parkkipaikan ihan nenäni edestä, ja tuloksena se, että hän päästi kätevästi asioilleen ja minä jouduin jättämään autoni todella kauas. Sille miehelle olisi kyllä tehnyt mieli käydä vähän heiluttamassa mahaa nenän edessä, että veitkö parkkipaikan nyt varmasti ihan oikealta henkilöltä...
No, nuo nyt ovat arkipäivää mutta pari sellaista tilannetta sattui, joissa olisin oikeasti kaivannut apua. Viikko pari sitten pudotin lähikaupassa ruokia pakatessa 2 euron kolikon maahan ja koska kengissä oli vähän korkoa ja mahassa kokoa jo hurjasti, katsoin sitä kolikkoa ihan kauhuissani että tuota en kyllä ikipäivänä saa omin avuin ylös. Jos kyseessä olisi ollut joku senttien kolikko, olisin kyllä jättänyt sen maahan, mutta tätä kolikkoa ähräsin sieltä ylös noin viiden minuutin ajan, eikä kukaan tosiaan tullut auttamaan. Ihmisiä kulki ohitse ja pari taisi seurata tapausta kuin jotain viihdyttävää väliaikanumeroa kauppaostoksien lomassa. Sama tapahtui eilen, mutta onneksi pudottamani esine oli vähän isompi ja sen sain muutamalla yrityksellä ylös, mutta taas sama lopputulos: ei apua ulkopuolisilta.
Ehkä olisin myös itse voinut rohkeasti pyytää apua mutta jotenkin se ei tule edes itse tilanteessa mieleen kun ei ole tottunut pitämään itseään "avuttomana" ja on aina pärjännyt itse. Joskus sitä vaan ihmettelee ihmisten käytöstapoja ja toivoo, ettei itse vastaavassa tilanteessa käyttäytyisi samalla tavalla. Muistan vielä sellaisenkin tarinan, kun joskus pari vuotta sitten lueskelin yhtä jo kiinni mennyttä blogia jossa kirjoittaja oli viimeisillään raskaana ollut Stockmannilla kiertelemässä ja oli yhtäkkiä siellä liikkeessä ollessaan saanut jonkin kohtauksen, puuskuttaen ja melkein kaatuen. Jostain hyllynlaidasta kiinni nappaamalla hän oli saanut itsensä pysymään pystyssä ja koko kohtaus oli käsittääkseni kestänyt useampia minuutteja. Siinäkin tilanteessa ihmiset olivat kyllä katselleet, mutta ensimmäinenkään katsoja tai edes myyjä ei tullut kysymään tarviiko henkilö apua ja onko hän kunnossa.
Onneksi nämä murheet pitäisi olla parin viikon kuluttua jo takana..:) Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Noh, minulla ei ole jostain kumman syystä kokemuksia asiasta tuolla asteella, kun peruskoulun viimeistä vuotta suorittava olen, mutta tiedän kyllä miltä tuntuu jos tarvitsee apua jossain eikä kukaan auta. Ihmettelen ihmisten välinpitämättömyyttä nykyisin, etenkin jos näkee että toista voisi auttaa ihan helpostikin, eli nostaa kolikon maasta ja hymyillä. Suomi tuntuu olevan sarvikuonojen maa.
VastaaPoistaMutta lisätäkseni jotain mukavaa; sinulla on taas kerran oikein ihana blogi vaikkei aihe minua itseäni koskekaan! :) Kirjoitat mukavasti ja vaikutat tosi mukavalle ihmisille. Zemppiä viimeiseen loppukiriin ja onnea Sintin kotiin tulolle!
Nyt on pakko jättää kommentti vaikka tähän asti olen taustaillut sujuvasti.
VastaaPoistaOlin viime kevään liukkaiden aikaan ehkä viikolla 36 raskaana ja vetäisin näyttävät rempulat selälleen kaupan parkkipaikalla. Jo itse kaatuminen oli kamala, koska tietenkin vetäisin kädet alle ja pelkäsin jomman kumman ranteen sitten murtuneen, selässä tapahtui joku nipsahdus, valtava mahani tärähti aikamoisella voimalla ja pissat lähes tulivat housuihin. Ylösnouseminen ei ollut yhtään sen helpompaa, kun maa oli liukas, toinen käsi juukelin kipeä, ne pissat edelleenkin lirahtamassa ja pelko persuksissa vauvan puolesta. Tapauksen näki yksi ihminen. Katsoi kauempaa, että pääsin lopulta hirveän ähinän kanssa ylös omin avuin ja sen jälkeenpä ukko painelikin kauppaan. Teki kyllä mieli huutaa perään jotain melko painokelvotonta. Siitä sitten itse soittelin tippa linssissä miehelle tutisten, että nyt tuli tk-reissu, ultraääni ja varmasti saan käden pakettiin. Vauvalle ei käynyt kuinkaan ja selkäkin selvisi säikähdyksellä, käsikään ei murtunut, mutta paketin sain kyllä ja monen viikon kivut kivasti loppuraskauteen.
Itse kyllä tuppaan auttamaan jos näen ns. avuttoman ihmisen pinteessä, kaikille ei näemmä ole jaettu sellaista piirrettä.
Harmittavan usein kuulee siitä, ettei apua tarvitseva ihminen ole keltään ohikulkijalta apua saanut. Itse en moiseen ole törmännyt (vielä), mutta 79-v anoppini kyllä. Raukka kaatui pyörällä, mutta ihmiset vain menivät ohitse. En voi ymmärtää moista, kyllä itse tekee mieli auttaa jos jonkun pulassa näkee. Kiva mieli tulee itsellekin, vaikka kyse olisi ihan pienestä asiasta.
VastaaPoistaEn ole minäkään kyllä huomannut saavani mitään erikoisoikeuksia / apuja missään vaikka selkesti näkee että raskaana ollaan. Hyviä vointeja loppuodotukseen!
VastaaPoistaTäällä ollaan kotosalla pari viikkoisen pojan kanssa ja raskausaika tuoreessa muistissa. Taidan olla yksi poikkeuksista, sillä itse koin saavani tarpeetontakin apua ja huomiota raskaana ollessani. Ja paljon ihan tuntemattomilta. Mietinkin usein, että on varmasti outoa sitten kun mahaa ei enää ole ja oletkin samaa massaa kuin muutkin. Itselleni jäi siis oikein positiivinen kuva raskaana olemisen osasta ja siitä, että sai erityishuomiota.
VastaaPoistaTuosta synnytykseen valmistautumisesta ja levosta ennen sitä. Itse nukuin hyvin ja lepäsin paljon (päiväunia yms) loppuraskauden ja etenkin äitiysloman sain nauttia pitkistä yöunista yhdellä vessareissulla höystettynä. Mutta sitten...Kolme päivää ennen synnytystä aloin oirelemaan sekä supistukset, että muunlainen kova kipu kropassa. Nuo kolme yötä ennen synnytystä siis voin sanoa, että valvoin 2.5 yötä ollen siis sairaalassa jo osastolla. Ei auttaneet unilääkkeet tms. Pelkäsin siis synnytystä ja siinä jaksamista, kun tiesin että seuraavana aamuna käynnistellään. Oma kroppa oli jo aloittanut paikkojen aukeamisen yms. Mutta kummasti sitä synnytyksen jaksoi noillakin eväillä. Lepohetki epiduraalin saannin jälkeen oli taivaallinen kaiken kipuilun jälkeen.
Toivotaan kuitenkin, että saat levättyä ennen synnytystä ja ei tarvitse valvottujen öiden jälkeen lähteä synnytyssaliin. Aina mukavampi niin !
Unskie: Kiitos, ihanasti sanottu! Tulin tosi iloiselle tuulelle kommentistasi :)
VastaaPoistaSaralle: Voi herranen aika miten pelottava kokemus sulla on ollut! Ja olen ihan järkyttynyt tuon sivusta seuraajan toiminnasta. Mielestäni varsinkin tuollaisissa selkeissä onnettomuustilanteissa, kun on riski että jotain pahempaa on oikeasti voinut sattua, on todella anteeksiantamatonta jättää ihminen oman onnensa nojaan. Ja vielä tässä lisämausteena se, että olit raskaana. Suututtaa moinen välinpitämättömyys. Onneksi vauvasi ei vahingoittunut!
Paukkuliini: Olen ollut siinä (ilmeisesti väärässä) käsityksessä, että vanhuksia autetaan aina mutta ihan pöyristyttää kuulla että niin ei ole. Ihmiset eivät yksinkertaisesti välitä :(
Atia: Kiitos tsempittelyistä :)
Anonyymi: Lohdullista kuulla, että ainakin joku on saanut raskaana ollessaan erityishuomiota :) Synnytyksesi kuulostaa rankalta rupeamalta, mutta ehkä jaksamiseen oli apua siitä, että olit saanut "pohjustaa" sitä levolla niin hyvin etukäteen? Tai ainakin näin olisi kiva ajatella :) Ja varmaan luontoäiti hormoneineen auttaa!
Ainut mitä keksin viimeisilläni olevana pienen taaperon äitinä on se, että ehkä hiukan normaalia enemmän autoilijat antavat suojatiellä tilaa. Kolikoita on mullakin tippunut ja sinne ne on lattialle jääneet.Samoin olen potenut kipuja kaupassa just tolleen et on ollut pakko ottaa seinästä tukea ja ehkä joku naispuolinen asiakas on katsonut pari sekuntia pidempään, mutta eipä ole kukaan tarjonnut koskaan apua.
VastaaPoistaEsikoisen synnyttäminen alkoi eräässä apteekissa, jossa mulla meni lapsivedet kun istuin siinä farmaseuttia vastapäätä tuolilla. Pyysin päästä vessaan ja eka kielsivät, ettei ole asiakkaille. Tarkensin sitten että nyt kuulkaa meni lapsivedet niin pääsin edes sinne vessaan. Viikkoja oli 41+3 ja eivät olis päästäneet edes vessaan...
Et samoilla linjoilla sun kans hyvin pitkälle!
Iiris, ei hyvänen aika tuo apteekkikokemusta! Kuinkahan kova hätä pitää olla että heidän wc:tä saa käyttää jos synnytyskään ei riitä ;)
VastaaPoista