maanantai 17. tammikuuta 2011

Viikon Mussutus, Mässytys ja Liikunta

Oi, miten ihanaa, internet toimii taas! Olen ollut ilman nettiyhteyttä lauantaista asti, kun linjat jostain syystä katkesivat ja nyt vihdoin pääsin taas langoille :)

Mutta asiaan, luvassa siis katsaus missä mennään terveysrintamalla. Viime viikolla oma laiskuus ja mässäily otti päähän, joten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja palauttaa vanhat hyvät elintavat. Tässä tilanne muutaman päivän tsemppailun jälkeen.

Liikuntaosuudesta olen tavattoman ylpeä, viime viikolla korkkasin siis liikuntakierteen ja kävin salilla kokonaiset 3 kertaa. Olisin periaatteessa voinut käydä viikonloppuna vielä yhden kerran, mutta toppuuttelin tarkoituksella itseäni ettei vaan tule huhkittua heti eka viikolla liiaksi. Siinä voi helposti innostus lopahtaa jos aloittaa liian vauhdikkaasti. Juuri nyt 3 kertaa on sopiva määrä ja mahdollisesti ensi viikolla voin koittaa nostaa sitä neljään, jos siltä tuntuu.

Tänään kävin leudon sään takia ensimmäistä kertaa talvilenkillä! Oli ihana juosta raikkaassa ilmassa kun pakkasta oli vain viisi astetta. Juoksin vain puolisen tuntia, mikä kävi sopivasta piristysruiskeesta juoksulihaksille. Jos tämä leuto sää jatkuu, saatan ensi viikolla käydä uudestaan ja antaa kropalle vielä vähän lisähaastetta.

Ruokapuolta olen viilannut siltä osin, että olen yrittänyt tuoda ruokavalioon mukaan lisää proteiinia. Tätä olen saanut aikaiseksi mm. kanan rintafileillä ja huolehtimalla siitä, että tulee varmasti juotua päivittäin maitoa. Tänään tein juoksulenkin päätteeksi välipalaksi/illalliseksi todella herkullisen ja terveellisen smoothien, johon tuli jäisiä mansikoita, puoli purkkia rahkaa, maitoa, kauraleseitä ja makeutukseksi ripaus sokeria. Kyllä olikin hyvää!

Olen syönyt joka päivä puolikkaan greipin, ja huomenna aion ostaa karpalomehua. Se ei varsinaisesti ole mikään "lastensaantirohto" mutta karpalolla on monenlaisia terveysvaikutuksia ja siitä syystä otan toisinaan karpalomehukuurin juomalla päivittäin desin tai pari kyseistä juomaa. Manteleita syön myös päivittäin, tosin en kourallista, vaan ihan vain 5 kappaletta aamuisin siinä vaiheessa kun alkaa tulla nälkä ennen lounasta. Mantelit ovat tosi terveellisiä mm. sydämelle, mutta niitä ei kannata syödä liikaa sillä ne ovat hyvin energiapitoisia.

Valitettavasti herkuttelupuoli ei ole vielä kokenut minkäänlaista muutosta. Makeaa tulee mussutettua päivittäin (varmaan ikävän lääkitsemiseksi) ja sen vastustamista ei mitenkään helpota se, että löysin uuden aivan mahtavan herkun: Frödingenin mutakakkua palanen mikroaaltouunissa lämpöiseksi käytettynä + palanen vaniljajäätelöä, mm...! :) Ähh, miksei porkkanat voi maistua yhtä hyvälle?

Kofeiinipitoisia juomia lipittelen edelleenkin liikaa, mutta olen tehnyt itseni kanssa hyvän diilin. Minulla on armonaikaa tasan seuraavaan kiertoon asti, jolloin päästään taas miehen kanssa yrittämään. Tämä nyt alkanut kiertohan meillä menee täysin ohi miehen ollessa reissussa, mutta seuraava on taas täyttä tykitystä ;). Siinä vaiheessa teen täysvierotuksen enkä saa enää juoda energiajuomia enkä kokista ollenkaan! Nyt on siis viimeiset ajat tähän nautiskeluun - toivottavasti ehdin kyllästyä perusteellisesti (as if).

Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että kehon kokonaisvaltaisella hyvinvoinnilla on takuulla vaikutusta raskautumiseen. Tai ehkä nuorempi nainen, jolla ei ole näitä terveysongelmia, voi raskautua näpsäkästi huonollakin ruokavaliolla ja elämäntavoilla, mutta minun on syytä ajatella vähän pidemmälle. En voi leikkiä, että ikäni olisi jotain muuta tai että kilpirauhasen vajaatoimintaa ei ole, mutta voin vaikuttaa kaikkeen muuhun omilla valinnoillani. Varsinkin loppukesästä olin sitä mieltä, että jatkan häidenkin jälkeen itseni treenaamista huippukuntoon jotta selviän raskaudesta ja synnytyksestä paremmin. Voin vain ihmetellä mihin se ajatus katosi, mutta nyt otan siitä taas kiinni! Tulee niin paljon parempi mieli kun tajuaa, että on hyvässä kunnossa ja peilikuva miellyttää :)

Tällä kertaa annan itselleni kokonaispisteiksi 7,5. Herkuttelun lopettamisesta tienaisi yhden pisteen lisää, samoin kofeiinipuolesta. Sitten jos nämä + kaikki muukin olisi pysyvästi hyvällä tolalla, antaisin itselleni koko potin eli kympin :) Entä sinä?

6 kommenttia:

  1. Hm. Nyt pistit pahan.

    Korkkasin liikuntapuolen samaten käyttöön taas, kun liityin uudelle salille, eli siitä ja matalasta keskisykkeestä juostessa arvosanaksi 8.

    Karkki-, sipsi- ja meetvurstilakkojen suhteen annan kyllä itselleni tässä vaiheessa (17 pvä:ä takana) arvosanaksi 9+ koska kertaakaan ei ole näistä mitään tehnyt mieli tai ollut sortuminen lähellä. Niin ja päätin myös laajentaa karkkeihin kuuluvaksi suklaacookiet... ;) Liiallisesta kahvinjuonnista Hermesetaksella ja epäsäännöllisistä ruokailuista arvosanaksi 7...

    Omien henkisten voimavarojen tunnistamisesta työpaikan suhteen annan 9- ja aktiivisuudesta uuden työpaikan etsinnän suhteen 9 (lähtenyt nyt 4 hakemusta kahden illan aikana).

    Hm, keskiarvo: 8+ ???

    VastaaPoista
  2. Hyvä sinä! Kolme kertaa liikuntaa viikossa on todella hyvin! Pakko kai edes vähän uskoa siihen että omilla elämäntavoilla, siis myös ruokavaliolla, on jotakin vaikutusta raskaaksi tulemiseen. Ainakin omaan hyvinvointiin sillä on merkitystä ja tottakai raskaana sillä on vielä enemmän merkitystä! Totta että nuorempana ehkä saa anteeksi vähän enemmänkin näiden asioiden laiminlyönneissä...

    Mutta kyllä pitää herkutella, vaikka vähän useamminkin! Mitä siitä tulisi jos kaikki hyvä viedään pois! Omia pisteitä en voi vielä nostaa, kaikessa olen vähän retuperällä, joten samat pisteet kun aiemmin (en kyllä nyt muista mitä tuli annettua).

    VastaaPoista
  3. Hmm...

    Liikunta on kyllä tällä hetkellä melkeinpä nollassa. :( Kaikki liikunta on hyötyliikuntaa eli kävelyä/pyöräilyä kauppaan tai yliopistolle tai jonnekin vastaavaan paikkaan... Olen niin monta kuukautta suunnitellut (aerobisen) liikunnan aloittamista, mutta kun on niin saamaton olo. Siitä siis huono arvosana.

    Syöminen on ihan hyvällä mallilla. Herkkuja toki voisi hieman vähemmän vedellä. Kahvia tai energiajuomia en juo lainkaan.. Janojuomaksi otan vettä, ruoan kanssa välillä maitoa ja aamu- & iltapalalla tulee usein otettua lasillinen täysmehua. D-vitamiinia ja foolihappoa otan purkista. Siitä siis ihan hyvä arvosana.

    En nyt osaa sanoa mitään tiettyä arvosanaa, mutta toivon, että saisin jostain energiaa vihdoin aloittaa säännöllisen liikkumisen!
    Sinulle kyllä suuri plussa, että noin paljon olet alkanut liikkumaan. :)

    VastaaPoista
  4. Pingu: Oletpa ollut reippaana, ansaitset varmasti pisteesi! ;)

    Junna: Kannatan aina pientä herkuttelua, mutta parasta olisi kun se pysyisi vain viikonlopuissa tai tyyliin yksi pieni pala suklaata pahimpaan makeannälkään. Vaan kun minulla se ei ikinä pysy kohtuuden rajoissa! Jos yritän syödä palasen suklaata niin helposti menee samalla koko loppulevy, joten tällaiselle ahmatille sopisi kaikista parhaiten totaalikieltäytyminen ;) Yritän nyt pinnistellä, että saisin edes herkut rajoitettua pariin päivään viikossa...

    Miraana: Hyötyliikuntahan on aivan erinomaista urheilua! Älä siis ollenkaan ole tyytymätön itseesi. Syömisestäkin plussaa :)

    VastaaPoista
  5. :) mää oon kans sellanen herkkupeppu että suklaalevyt häviää kyllä alta aikayksikön jos sellanen sattuu olemaan. Kaapissa ei pidä olla mitään hyvää "vieraita varten"!

    VastaaPoista
  6. Junna: Joo, ei todellakaan voi :D

    VastaaPoista