Äsken tunsin suurta vihaa. En mitenkään yleismaailmallisesti tätä surua tai tapahtunutta kohtaan, vaan eräästä ihmisestä johtuvaa.
Kaksi kertaa sain vastauksena Enkelipojan syntymä- ja kuolemaviestiin samantyyppisen vastauksen: "Onneksi olkoon, ihanaa!". En niistä silloin jaksanut hermostua, sillä henkilöt olivat lukeneet viestin nopeasti ja vain osittain, ja vetäneet väärän johtopäätöksen. Molemmat pyysivät vuolaasti anteeksi väärinymmärrystään, esittivät osanottonsa ja toinen tarjosi apuaan missä ikinä voisi auttaa.
Tänään eräs tuttu, joka ei vielä tietoa ollut saanut (on raskaana ja minulla oli vielä mietinnässä miten asian hänelle ilmaisisin häntä liikaa järkyttämättä) lähestyi tekstiviestillä kysellen joko poikamme on syntynyt. Edellisistä viisastuneena vastasin hänelle aika seikkaperäisesti, että poikamme menehtyi kohtuuni ja lopulta hän syntyi maanantaina, ja olemme tapauksesta shokissa ja järkyttyneitä. Tämä henkilö vastasi, että "Mutta nyt kaikki on ok, eikö?"
Perkele!
Miten kaikki voi olla ok jos olemme juuri menettäneet lapsemme??
Tulin niin vihaiseksi, että olisin voinut tehdä vaikka fyysistä väkivaltaa. Tällaistako tämä tulee jatkossa olemaan - asian selittämistä yhä uudelleen ja sen lisäksi saman vääntämistä rautalangasta..?
Olen pahoillani, tosi harmillista kuultavaa. :/ Netin kautta on niin vaikea pukea sanoiksi sitä mitä ajattelee. Itse ainakin tunnen suurta kömpelyyttä tällaisen surun edessä, etten oikein tiedä miten ilmaista osanottonsa.
VastaaPoistaPaljon voimia teille! Olet mielessä päivittäin.
Kiitos Paukkuliini. Harvoinpa sitä pystyy sanomaan mitään erityisen ylevää, mutta toisaalta ei ole tarkoituskaan. Itse arvostan suuresti vain näitä pieniä viestejä, joissa toivotetaan voimia, jaksamista yms. Tärkeintä on, että muistaminen välittyy, se kannustaa omalla tavallaan jaksamaan eteenpäin taas yhden pitkän päivän verran.
PoistaKiitos siis sulle ja kaikille muillekin jotka jaksatte näitä kirjoitella <3 Lueskelen niitä aina vaan uudestaan, välillä tippa linssissä ja poskellakin.
Valitettavasti näihin sammakoihin saa ulkopuolisten ja joskus jopa läheisten suusta tottua. :( Niin lattealta kuin se kuulostaa, aika tekee tehtävänsä. Näin kohta kuuden vuoden kokemuksella enkelin äitinä olemisesta muistan hyvin kaikki vihan ja katkeruuden tunteet. Olin varma, että en ikinä pääse niistä eteenpäin. Aika on kuitenkin ollut armollinen. <3 Kaikesta huolimatta.
VastaaPoistaPaljon voimia matkaan tälle niin epäoikeudenmukaiselle matkalle. <3
Voi odotan niin tuota ajan kulumista! Vasta reilut 2 vuorokautta kulunut, vaikka itsestä tuntuu siltä että tätä kärvistelyä on jatkunut about ikuisuuden...
VastaaPoistaIhmiset on vaan niin kovin ajattelemattomia välillä, ja valitettavasti se usein sattuu tai loukkaa...
VastaaPoistaEipä tälläisessä tilanteessa voi muuta todeta kuin että olen todella pahoillani tapahtuneesta ja toivotan teille kovasti voimia ja jaksamista.
Olette tänään olleet todella usein ajatuksissa, toivottavasti niistä ajatuksista edes osa välittyy teille lämmön ja voiman tunteena.
PoistaMelkoisen ajattelematonta ja törkeää :'( Tuli ihan paha mieli sinun/teidän puolesta!
VastaaPoistaSaanko kysyä kuinka Sintti on käsitellyt asiaa? Meillä kun on samanikäiset nämä esikoiset niin voin hyvin kuvitella, miten ihmeissään tuleva isosisarus olisi jos sitä vauvaa ei tullutkaan.
Edelleen toivotan sinulle voimia jaksaa tunnista tuntiin ja selviytyä arjesta suuren surunne keskellä <3
Kiitos Unna <3
PoistaKun kuulin tästä "diagnoosista" olin aivan kauhuissani myös Neiti S:n puolesta, että miten hän kestää sen ettei kauan odotettua pikkuveljeä nyt saadakaan ikinä kotiin. Valmistelimme häntä hieman etukäteen ja kerroimme heti uutiset kun vauva oli syntynyt. Onneksi ei reagoinut niin vahvasti kuin pelkäsin, mutta on kysynyt ja varmistellut tätä asiaa moneen monituiseen kertaan viime päivinä. Pitääkin kirjoittaa tästä aiheesta joku päivä lisää...
:'(
PoistaHirveätä. Olen niin kauhean pahoillani puolestanne. En ole aiemmin kommentoinut, mutta itsekin sekundäärisestä lapsettomuudesta kärsineenä olen lukenut blogiasi. Itkin kun luin mitä teille tapahtui, suurempaa vääryyttä on vaikea kuvitella. Yritä suojella itseäsi tuollaisilta ajattelemattomuuksilta. Voimia toivon teille hirveästi.
VastaaPoistaLueskelen näitä tekstejäsi aina uudelleen ja uudelleen. En vaan voi käsittää tapahtunutta, en voi käsittää miten jaksat painaa eteenpäin. Tiedän että pakko kai se on, mutta surun määrä on varmasti niin suuri :(
VastaaPoistaIhmiset osaa olla joskus tosi ajattelemattomia. Kun sain keskenmenon ja kerroin kaverilleni, että perjantaina on tyhjennys, meni muutama tunti kun hän kotoaan laittoi viestin että haluatteko tulla meille illaksi grillailemaan. Olin silleen että mitä v*ttua. Ei joko kuunnellut tai ei tajunnut. Eihän se ole millään sama asia kuin sinulla, mutta tällaisista huomaa miten ihmiset ei vaan ymmärrä, ja se todellakin tuo vihan tunteet pintaan.
Voimia sinne!
Pakko on tosiaan jaksaa. Välillä ihmettelen itsekin, että miten jaksan edes elää. Mutta ei ole vaihtoehtoa...
PoistaVoi helkkari sentään minkä kommentin sinäkin sait: grillailemaan! Jos oikein yrittää ymmärtää, niin ehkä se oli hänen tapansa tarjota sinulle seuraa, mutta olisihan sen voinut sanoa ääneen. Tulee niin loukattu olo kun joku ikäänkuin mitätöi tai vain ohittaa oman surun, varsinkin kun on lapsen kuolemasta kysymys. Oli se sitten alkio, sikiö tai jo kohta maailmassa oleva vauva.
Todella tahditon kommentti... Vaikeaa ymmärtää, miten itsekin odottava voi tuolla tavalla vastata... Vihan ja katkeruuden tunteet kuuluvat suruun, ja olen itse kokenut, että niillekin on hyvä antaa aikansa, vaikka ne niin kuluttavia ovatkin.
VastaaPoista