Vauva-arjen ensi päivät

Mistähän sitä edes aloittaisi meidän kuulumisten kertomiset, kun tuntuu että viime päivien aikana on tapahtunut niin älyttömän paljon. Ihan ensinnä kuitenkin, hirmuisesti kiitoksia kun olette eläneet mukana näissä minun synnytysjutuissani ja kaikista onnitteluista! Lueskelin niitä sairaalassa aina kun pystyin ja olin iloinen kaikista kommenteista. Koitan vastata loppuihinkin heti kun kynnelle kykenen.

Sunnuntaina pääsimme tosiaan sairaalasta kotiin ja nyt mies viettää 2 viikkoa isyyslomaa joten saamme olla ihan keskenämme koko tämän ajan. Jos hän ei olisi pystynyt ottamaan vielä isyyslomaa, en tiedä miten olisin pärjännyt sillä tunnen vielä totisesti nahoissani synnytyksen aiheuttaman väsymyksen ja tikitkin ovat ruvenneet vaivaamaan. On siis mahtavaa kun on kaksi käsiparia jotka voivat vuorotella vauvan hoidossa ja lisäksi mies hoitaa vielä pääsääntöisesti kaikki kotihommat. Sairaalassa tuli lepäiltyä paljon, mutta jotenkin kotiin päästyä sitä kuvittelee olevansa paremmassa kunnossa kuin onkaan ja ryhtyy puuhastelemaan kotosalla kaikenlaista kunnes taas jomotuksesta muistaa, että auts, tosiaan pitäisi ottaa rauhallisesti ja parannella ensin itsensä kuntoon.

Alakerran tilanne otti vähän takapakkia hyvin alkaneen sunnuntaipäivän jälkeen. Silloin pystyin jonkin verran istuskelemaankin enkä tarvinnut yhtään kipulääkettä, mutta maanantaista alkaen on ollut kipuja ja olen vetänyt kourakaupalla parasetamolia. Vähän tylsää siinä mielessä, että nyt en voi istua juuri ollenkaan vaan aina pitää olla esim. sohvalla puolella kankulla tai maata vaaka-asennossa. No, jospa tämä pian menisi ohi kun kohta viikko on jo takana synnytyksestä.

Sairaalassa lueskelin kotihoito-ohjeita ja minua vähän nauratti joka paikassa toistuva varoittelu siitä, kuinka mielialat saattavat olla herkässä synnytyksen jälkeen. Kuinkas ollakaan, heti ensimmäiseksi kotiin päästyämme piti tirauttaa itkut ja sama on jatkunut melkein joka päivä, milloin mistäkin syystä.

Televisiossa joku itkee - byääh!

Sintti vilauttaa hymyn tai näyttää muuten vaan extra suloiselta - byääh!

Mies sanoo yhdenkään vähän poikkipuoliselta vaikuttavan sanan - byääh!

Vauvan kanssa on mennyt tosi hienosti ihan sairaala-ajasta lähtien. Siellä meille muodostui sellainen rytmi, että vauva nukkui päivät ja söi hullun lailla puolelta öin aamupäivään saakka. Minulla oli siellä usein vaikeuksia nukkua kun olisin koko ajan halunnut tuijottaa ja lääppiä Sinttiä vaikka itseäkin väsytti. Ensimmäisenä yönä annoin hänet kansliaan hoitoon, mutta jo aamuneljältä heräsin ja tuli ihan kauhea ikävä pikkuista, joten ei auttanut kuin hakea hänet takaisin viereen :) Olin etukäteen siinä uskossa, että vauvat itkevät aina jotain halutessaan, herätessään jne, joten tuli yllätyksenä että ei se aina ihan niin menekään. Usein aamulla joskus seitsemän paikkeilla Sintti heräsi aivan itsestään, aukaisi silmänsä appoammolleen ja katseli pöllön lailla ympärilleen aivan rauhallisena. Siinä sitten tuijoteltiin toisiamme aamun ensi hetket, siliteltiin ja kohta ryhdyttiin aamupuuhiin. Ja ihan ilman huutoa :)

Yllätyin myös siitä kuinka luontevalta vauvan hoito tuntui aika alusta asti. Eka vaipanvaihdot menivät hyvin epävarmoin ottein ja Sintti reppana huusi kurkku suorana alusta loppuun asti koska vaistosi varmasti huonot taitoni. Onneksi siihen sai nopeasti varmuutta sillä se vaipanvaihto ei tosiaan lopu, eli harjoitusta saa niin paljon kuin haluaa! Tänä aamuna Sintti täytti tasan viikon ja kliseisesti on pakko todeta, että tuntuu kuten vauva olisi ollut täällä aina. Äidinrakkaus on aivan rajaton ja voisin nuuskutella ihanaa pikkuvauvan tuoksua jatkuvasti. Toinen on niin avuton, pieni ja viaton ♥

Yövalvominen on ollut yllättävän siedettävää. Tosin ehkä mikä vaan tuntuu sairaalan jälkeen ihanalta kun siellä ei voinut noudattaa minkäänlaista omaa rytmiä, oli levotonta ja koko ajan tapahtui jotain. Niinpä lähdinkin sieltä hirveiden silmäpussien kera koska joka yö nukuin maksimissaan 4h. Kotona on saanut noudattaa ihan omanlaista uniaikataulua ja se on sopinut meille hyvin. Yleensä menemme nukkumaan puoliltaöin ja siitä kohta alkaakin Sintin yösyöpöttely joka jatkuu aina aamupäivään asti. Aluksi yritin hoitaa kaikki yösyötöt itse niin että minä hoitaisin alkuyön ja aamusta vaihdettaisiin miehen kanssa, mutta paremmaksi on osoittautunut se, että mies hoitaa pulloruokinnat ja minä imetyksen. Yölliset vaipanvaihdot puolestaan hoidetaan vähän tilanteen mukaan. (Imetyshommista & syömisistä kirjoittelen ensi kerralla tarkemmin lisää) Ihan parasta on se, että unta voi jatkaa niin pitkälle päivään kuin ikinä haluaa joten olen saanut tasoitettua univelat aika mukavasti pois.

Toissayö oli aika kamala koska silloin minusta ei ollut yöhoitajaksi ollenkaan. Heräsin aamuyöllä siihen kun palelin aivan horkassa ja mikään peittomäärä ei riittänyt lämmittämään minua. Loppuyön kylvinkin sitten hiessä. Soitin eilen neuvolaan ilmoittaakseni Sintin syntymästä ja kysyin samalla, että mistä tuo voi oikein johtua ja sieltä kerrottiin että on ihan tavallista, että hormonit ovat tässä vaiheessa aivan sekaisin mikä voi aiheuttaa tilapäistä kuumeilua. Mitään kohtu- tai rintatulehduksen oireita minulla ei ole joten tämä on varmaan ohimenevää, varsinkin kun viime yö meni paljon paremmin.