sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Vuoren päältä laaksoon...

Kulunut viikko on ollut vauhdikas ja kiireinen. Kuitenkin se noudatteli loppua kohden täysin samaa kaavaa kuin aiemminkin, eli ensin mieli oli hyvä ja positiivinen, kunnes tuli ennen-kuukautisia-kiukku. Kuukautisten alettua ajattelin olotilan helpottavan, mutta sitten tuli se perinteinen paha mieli aivan kuin varkain. Siihen varautuu joka kerta, mutta silti....se sattuu.

Jollakin tapaa tähän alkaa jo turtua.

Harjoitin vielä eilen kaiken kukkuraksi masokismia lueskelemalla joitain blogeja joissa oli paljon söpöjä kuvia kirjoittajan lapsesta ja äitiyden onnea. Ei kovin hyvä idea! Olen koittanut ylipäätään käyttää tervettä järkeä ja olla ottamatta henkilökohtaisesti toisten raskausuutisia ja perheonnea, mutta kuukaudessa on aina se pienen pieni pahan mielen mentävä aukko, juuri päivän verran siitä kun kuukautiset alkoivat.

Onneksi tiedän, että tämä menee ohi, mutta ei se silti kivaa ole.

Eilen oli tosi hauskat lounastreffit vanhan ja läheisen ystävän kanssa, joka on kärsinyt lapsettomuudesta 4,5 vuotta ja he viimein menevät koeputkihedelmöitykseen tammikuussa. Oli ihan täydellistä vatvoa näitä vauvatuskailuja sellaisen ihmisen kanssa joka ymmärtää 100%:sti ja vieläpä livenä! En millään viitsisi mennä huokailemaan vauvakuumeasioitani niille parille ystävälleni, jotka ovat raskaana, sillä heillä on nyt varmasti muutakin ajateltavaa kun toisen iänikuiset vauvayritykset.

Aion kuitenkin vakaasti vielä tulla perästä!

Löytyykö hyviä vinkkejä siihen, miten mieli pidetään positiivisena vaikka vauvaa ei kuulu..? Omat konstit alkaa olla vähän vähissä :)

4 kommenttia:

  1. Vähissä on ideat, mutta luottamus tulevaan täytyy vaan pitää yllä <3 Meidän aika tulee vielä. JA PISTE! <3

    VastaaPoista
  2. Harriet: niin se taitaa olla, että tähän asiaan ei löydy vippaskonsteja...Jos tämä olisi helppoa niin ei tästä kukaan koskaan valittaisikaan. Jep, parempi ajatella niin, että me ollaan ihan kohta paksuna! :D

    VastaaPoista
  3. Kiva, että sulla on myös livenä ihmisiä, joiden kanssa vatvoa vauva-asioita:) Onneksi ovat noin kärsivällisiä, tunnen erään 3 vuotta lapsettomuudesta kärsineen naisen ja täytyy sanoa, että hän olisi varmaan vetänyt sua melkein nenuun jos olisit harmitellut, ettei tärppää viiden kuukauden kuluessa...

    VastaaPoista
  4. Pepe: :D Ymmärrän tavallaan näkökannan, mutta silti ajattelen että ei ole vain pitkään lapsettomien etuoikeus tuntea tuskaa siitä että vauvaa ei kuulu. Kaikilla meillä on tunteet ja suru on fakta riippumatta siitä onko sitä kokenut muutaman kuukauden vai muutaman vuoden. Valitettavasti tähän maailmaan mahtuu mielipahaa!

    VastaaPoista